“Sattumalta” Prideen, aikaa ystävien kanssa ja vapauden kokemuksia – yhteisön Pride-muistoja

Kuva: Tinksu Haapalainen / Sapfograf Oy

Normaalioloissa huomenna aamu alkaisi valmistautuen Helsinki Pride -kulkueeseen, Suomen suurimpaan sateenkaariväen tapahtumaan. Pandemian seurauksena näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan Helsinki Pride on siirretty syksylle ja valtaosa maan muista Pride-tapahtumista on peruttu. Huomenna voi kuitenkin juhlistaa Pridea kansainvälisessä Global Pride -tapahtumassa, joka järjestetään verkon välityksellä.

Peruttujen ja siirrettyjen Pride-tapahtumien aiheuttamaa tyhjiötä kalenterissa sekä olotilassa korjaamaan olemme keränneet yhteisön jäseniltä muistoja ja tarinoita aiemmista Pride-tapahtumista. Toivomme niiden piristävän ja toivottavasti pääsemme taas pian olemaan yhdessä sateenkaaritapahtumien merkeissä virtuaalisen lisäksi myös fyysisesti. Alla on kootusti yhteisömme jäsenten tarinoita Pride-tapahtumista vuosien varrelta.

Osallistuin siis aivan ensimmäistä kertaa Helsinki Pride-kulkueeseen vuonna 2017. Tuolloin olin tullut itselleni kaapista vasta hiljattain, enkä ollut juuri puhunut asiasta ystävilleni, saati perheelleni. “Sattumalta” olimme kuitenkin ystävieni kanssa juuri sinä päivänä menossa viettämään kesäpäivää Helsinkiin, ja ohikulkumatkalla näimme Pride-kulkueen, joka suuntasi siinä vaiheessa jo hieman harvenneena kohti Kaivaria. “Sattumalta” siksi, että minä kyllä tiesin, milloin Pride-kulkue järjestettiin, ja olin aivan muina kaappihomoina ehdottanut tapaamisemme ajankohdaksi juurikin sitä päivää.

Siispä kun näimme kulkueen, ehdotin, että kulkisimme hetken matkastamme kulkueen mukana. Vaikka ystäväni naureskelivat hieman epäuskoisesti ja huvittuneina, suostuivat he siitä huolimatta. Näin minä osallistuin ensimmäiseen Prideeni, ja vaikka sitä kestikin vain viitisen minuuttia, on tämä ensimmäinen kerta sateenkaariväen ympäröimänä säilynyt yhtenä rakkaimmista muistoistani.

Anonyymi Pride-kulkija

Halusin askarrella vuonna 2017 intersukupuolisuutta ja leopardikuosin arvostusta näkyväksi tekevän kyltin. Muistan silloin miettineeni, että kukakohan tietää, mitä se edes tarkoittaa. Muutamassa vuodessa tietämys on mielestäni lisääntynyt. Kuvan ottaja on vahingossa rajannut I:n pois, mutta pidetään mielessä, että kirjain on vahvasti läsnä Pridessa! 

Aikku Meura

Ensimmäisenä tulee mieleen kun olin ekan kerran Prides, Helsingis (2018). Oon aika pienest kaupungist ja olin siinä edellisenä vuonna ystävystyny parin helsinkiläisen kaa. Koska nekin on sateenkaarevii niin tietty tuli kaikille aivan mahtava idea, että tulisin prideviikoks käymään siel, ja niin sit teinki. Ennen kulkuetta valkattiin ja tuunattiin vaatteita, ja sain kaverilta lainaan ison sateenkaarilipun (johon piti luonnollisesti heti kietoutua). Kulkueessa mentiin sitten kavereiden kanssa, ja oli aivan mahtava fiilis. Ja tietty sit ku päästiin Kaivopuistoon levitettiin viltti, ja vaan chillattiin ja syötiin meidän eväitä. Ei siis mitään kovin erikoista, oli vaan hurjaa nähdä kuinka paljo siel oli väkee, ja oli mukava olla ystävien kanssa – ja tutustuu kans uusiin ihmisiin.

Mulle Pride on ollu sillee et oon just viikoks tai jotain sinne päin menny hilluu mun ystävien kämpille, et irrottaudun aivan täysin tästä pikkukylän menosta mitä yleensä on niin siihe liittyy aivan hirveesti kaikkee kivaa yhdessäoloa

Mikael

Asuin peruskouluikäisenä pienellä paikkakunnalla, jossa ei järjestetty minkäänlaista Pridea eikä siellä ollut esimerkiksi vertaisryhmiä. En tuntenut paikkakunnalta ketään muuta, joka olisi kuulunut seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön. Minua kiusattiin pahasti vähemmistöön kuulumisen takia, mutta löysin netistä kaveriporukan, joka koostui ikäisistäni LGBT-tyypeistä. Heistä tuli minulle tosi läheisiä, ja juttelimme päivittäin. Kaikki asuivat kuitenkin eri puolella Suomea pitkän matkan päässä, joten oli vaikeaa järjestää tapaamista.

En ollut uskaltanut kysyä vanhemmilta lupaa lähteä isompaan kaupunkiin Prideille, koska olin kaapissa heille. Ysiluokan jälkeisenä kesänä lähdin salaa Tampereelle Prideihin, ja rakkaat nettikaverini pääsivät myös paikalle. Pride-kulkueessa tunsin ensimmäistä kertaa itseni hyväksytyksi sellaisena kuin olen, ja parasta oli se, että en ollut marssimassa yksin, vaan yhdessä ystävien kanssa.

Anette

Ensimmäinen muistoni Prideista on kun olin 12-13-vuotias, jolloin näin ensimmäistä kertaa kuvia Pride-kulkueesta, muistaakseni jostain Amerikasta. Ihailin rohkeita, avoimia ihmisiä ja toivoin, että joskus minäkin uskaltaisin kääriytyä lippuun ja marssia muiden joukossa välittämättä siitä, mitä kukaan sanoo.

Kun lopulta menin ensimmäisille Prideilleni, vakuutin kaikille läheisilleni, pois lukien mukaani tulevat, todellisuuden tietävät ystäväni, olevani paikalla vain puolustamassa vähemmistöjen oikeuksia enemmistön edustajana. Otin mukaani sateenkaarilipun, jonka olin tilannut netistä ja jonka taittelin repun pohjalle piiloon. Ajattelin, että tapahtumapaikalta varmaankin saisi jotain pikkuisia lippuja, mutta että valtavaan sateenkaarilippuun kääriytymisellä tulisin kaapista vauhdilla kaikille, jotka näkisivät minut.

Kulkueen lähdössä kuitenkin sen ilmapiiri, ihmiset, lämpö, hyväksyntä, väriloisto, musiikki, iloisuus ja tervetulleeksi itsensä kokeminen saivat minut kaivamaan sateenkaarilippuni repun pohjalta alle 5 minuutin ja kääriytymään siihen tiukasti. Sen jälkeen en koskaan ole lippuani takaisin piiloon laittanut.

Emilia