Elokuva-arvostelu: Tytöt, tytöt, tytöt kuvaa rakkautta ilman ulkopuolisten kyseenalaistavia katseita

Elokuva-arvostelu: Tytöt, tytöt, tytöt kuvaa rakkautta ilman ulkopuolisten kyseenalaistavia katseita

Kuva: Nordisk Film Finland

Kiirastorstaina elokuvateattereihin tullut Alli Haapasalon uutuuselokuva ihastuttaa ainutlaatuisuudellaan.

Törmäsin Tytöt, tytöt, tytöt -elokuvan traileriin sattumalta selatessani Instagramia viime vuoden lopulla. Innostuin viimeistään siinä vaiheessa, kun traileria katsoessani ymmärsin, että elokuvassa tulee olemaan rakkautta kahden, suunnilleen oman ikäiseni, tytön välillä. Kiinnostus elokuvaa kohtaan kasvoi entisestään kevättä kohti edetessä, kun elokuva palkittiin yleisöpalkinnolla maailmanensi-illassaan Sundance-elokuvafestivaaleilla. Kyseessä oli ensimmäinen suomalainen pitkä elokuva, joka on päässyt Sundancen kilpailusarjaan ja peräti voittanut palkinnon. Euroopan ensi-illan elokuva taas sai Berlinale-elokuvajuhlilla, jolloin se teki jälleen historiaa olemalla ensimmäinen suomalainen elokuva, joka on valittu sekä Sundancen että Berlinalen kilpasarjoihin.

Kovista odotuksistani huolimatta en onneksi joutunut pettymään. Elokuva kertoo kolmesta tytöstä: Rönköstä (Eleonoora Kauhanen), Mimmistä (Aamu Milonoff) ja Emmasta (Linnea Leino), joiden elämään katsoja pääsee kurkistamaan kolmen perjantain ajan.

Mimmi ja Rönkkö ovat parhaita ystäviä, jotka ovat töissä smoothiebaarissa koulun ohella. Eräänä päivänä tiskille saapuu Emma, johon Mimmi ihastuu. Emman ja Mimmin tutustuessa toisiinsa Rönkkö kipuilee omien, nautintoon liittyvien, haaveidensa parissa.

Rönkkö on ainakin itselleni ensimmäinen aseksuaali hahmo, jonka olen koskaan valkokankaalla nähnyt. Hahmo tuntui aidolta ja nautinnon etsiminen ja siinä epäonnistuminen tuntuu todennäköisesti kipeältä monen katsojankin mielestä. Tärkeästä representaatiosta huolimatta Mimmiin ja Emmaan verrattuna Rönkkö jäi kuitenkin mielestäni muita ohuemmaksi hahmoksi. Taitoluistelevalla Emmalla ja äitisuhteensa kanssa tasapainoilevalla Mimmillä tuntui olevan enemmän sisältöä elämässään, Rönkön perhettä ei esimerkiksi näytetä elokuvassa ollenkaan.

Seksiin ja seksuaalisuuteen liittyviä teemoja on kuvattu kauniisti. Seksikohtauksissa näkyy suostumus, kommunikointi sekä toisen toiveiden kunnioittaminen. Kahden tytön välistä rakkautta ei kyseenalaisteta, joka tuntuu tärkeältä ja raikkaalta lähestymistavalta. Valitettavan monet seksuaalivähemmistöjä kuvaavat elokuvat perustuvat kaapista tulemiseen, suvaitsemattomuuteen ja lähipiirin ymmärtämättömyyteen. Tytöt, tytöt, tytöt kuvaa maailmaa, jossa ei huudella perään tai katsota halveksuen ja vähätellen. Seksuaalista ahdistelua tai uhkaavia tilanteita ei myöskään esiinny.

Ilahduin siitä, että heti elokuvan ensimmäisessä kohtauksessa liikuntatunnilla on erilaisia ihmisiä pelaamassa salibandya. Roolituksessa onkin selvästi kiinnitetty huomiota moninaisuuteen, esimerkiksi ruskea naispoliisi oli mielestäni loistava valinta keski-ikäisen valkoisen miehen sijasta. Silti jäin pohtimaan itse päähenkilöiden roolitusta. Uskon, ettei rooleja ole saatu ulkonäön perusteella vaan taidolla, mutta kolme valkoista, hoikkaa ja länsimaisiin kauneusihanteisiin istuvaa, klassisen kaunista tyttöä ovat harmillisen yksipuolinen joukko. Pääosat suoriutuvat työstä joka tapauksessa hienosti ja näyttelijäntyö on niin varmaa, että en olisi välttämättä uskonut kyseessä olevan Kauhasen ja Leinon ensimmäiset pitkän elokuvan pääroolit.

Toivon, että jo ennen ensi-iltaa alkanut kiinnostus elokuvan ympärillä jatkuu. Monet arviot ainakin keikkuvat neljän ja viiden tähden maastossa, ja onpahan elokuvaa jo povattu Suomen seuraavaksi Oscar-ehdokkaaksikin. Vaikka elokuva ylistää juuri tyttöyden ilosanomaa, saa siitä varmasti irti niin iästä, sukupuolesta, seksuaalisuudesta tai mistään muustakaan riippumatta.