Sorretun vähemmistön taistelu oikeuksistaan ansaitsee yhteisömme tuen

Sorretun vähemmistön taistelu oikeuksistaan ansaitsee yhteisömme tuen

Kuvituskuva: Julian Wan

Pilvi Kuhmonen kirjoittaa kolumnissaan ajankohtaisesta Black Lives Matter-liikkeestä, Pride-liikkeen historiasta sekä näiden kahden yhteisistä tekijöistä. Black Lives Matter on tullut ajankohtaiseksi erityisesti Yhdysvalloissa paljastuneiden poliisien väkivallantekojen ja niiden aiheuttamien vastareaktioiden myötä.

Kesäkuut ovat totutusti olleet sateenkaarikuukausia. Olemme tottuneet näkemään yritysten logojen kokevan sateenkaarimuodonmuutoksen ja sosiaalisten medioiden täyttyvän ”Rakkaus voittaa” ja ”Love is love” -julistuksista. Tänä vuonnakin niitä näkyy, mutta ajankohtaisempi ja kiireellisempi aihe varjostaa juhlallisuuksia, aihe joka ansaitsee kaiken huomion: rasismin ja poliisiväkivallan vastainen liike.

Ajankohtainen Black Lives Matter -liikehdintä on kotoisin poliisiväkivallan vastaisista mielenosoituksista ja mellakoista, joita on järjestetty jo vuodesta 2013. Liikkeen alulle panevana voimana olivat voimakkaat reaktiot vapauttaviin tuomioihin, joita valkoiset henkilöt, sekä poliisit että siviilit, saivat oikeudessa mustien, aseistamattomien nuorten ampumisesta. Mustat nuoret eivät saaneet oikeutta järjestelmän avulla, joten liike siirtyi kaduille vaatimaan oikeutta.

Black Lives Matterin tavoin nykymuotoinen Pride-liike on kotoisin sorretun vähemmistön vastareaktiosta sortajiaan kohtaan. Sateenkaariliikkeen modernin haaran alkukoti ovat Stonewallin mellakat, jotka syntyivät, kun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt nousivat vastustamaan poliisien heitä kohtaan harjoittamaa systemaattista häirintää ja väkivaltaa, sitä että he eivät saaneet oikeutta järjestelmän käsissä, saman järjestelmän jonka tehtävänä oli vastata oikeuden toteutumisesta. Näissä mellakoissa eturintamassa olivat mustat lesbot sekä transnaiset.

Tällä historialla olisi erittäin häpeällistä kääntää selkä tämän päivän poliisiväkivaltaa ja rasismia vastustaville mielenosoituksille sekä tekopyhää tuomita niitä siltä osin kuin ne ovat muuttuneet mellakoiksi. Vaikenemisen tai tuomitsemisen sijaan LHBTIQA+ yhteisön tulisi ilmaista täysi tukemme rasismia ja poliisiväkivaltaa vastaan taisteleville mustille ihmisille. Kehrääjän toimituksessa ei toistaiseksi ole mukana mustia ihmisiä ja täten tiedostamme, ettemme Kehrääjän kirjoittajien joukossa voi ymmärtää millaista rasismin kokeminen henkilökohtaisesti on. Katson kuitenkin, että on tärkeää osoittaa solidaarisuutta ja yrittää kaikin keinoin oppia lisää, sekä tehdä työtä rasististen rakenteiden purkamisen eteen.

Ei riitä, että irtisanoudumme rasismista, vaan meidän on tehtävä rasisminvastaisia tekoja. Meidän on opittava mustilta ihmisiltä itseltään heidän kokemuksistaan, sillä oppiminen on ei-mustien vastuu sekä velvollisuus. Lisäksi meidän on kuultava mustien äänet ja tehtävä näille äänille aktiivisesti tilaa, niin oman yhteisömme sisällä kuin yhteiskunnassa laajemminkin.

Toimituksemme tarjoaa mielellään Kehrääjää alustaksi yhteisön mustien äänten julkaisemiselle. Toimitukseen voi olla yhteydessä joko yhteydenottosivun kautta, sosiaalisissa medioissa tunnuksella @kehraajaLGBT tai sähköpostitse päätoimittajaan osoitteessa lyyra(ät)kehraaja.com.

Mustien aktivistien ajamiin asioihin sekä oman etuoikeuden käyttöön antirasismin ja tasa-arvon edistämiseksi voi perehtyä paremmin esimerkiksi seuraamalla mustia vaikuttajia, kuten Koko Hubaran ”Ruskeat Tytöt”, sekä seuraavien verkkolähteiden avulla: Lähteitä antirastistisen toiminnan tueksi, päivittyvä lista BLM-aiheista, ”Kuinka hyödynnän valkoista etuoikeuttani?” ja antirasismin ja feminismin sanasto.

Kirjoittaja