”Melkein hävetti olla muunsukupuolisena heidän tunneillaan” – Valon kokemuksia koulumaailmasta

”Melkein hävetti olla muunsukupuolisena heidän tunneillaan” – Valon kokemuksia koulumaailmasta

Kuvitus: Kim Kivelä

Vaikka Suomea pidetään tasa-arvon edelläkävijänä, koulumaailmassa se ei juuri näy. Tai ei ainakaan näkynyt minun kouluaikoinani vuosina 2007-2020. Vaikka opettajien ja muun henkilökunnan pitäisi olla oppilaiden puolella, mielestäni he eivät oikein ole niiden puolella, jotka kuuluvat sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön.

Aloitin kouluni elokuussa 2007. Sen, mitä ala-asteesta muistan, kukaan koulussa ei ikinä puhunut mitään sateenkaari-ihmisistä. Ei kukaan. Sen sijaan puheissa viljeltiin heteronormatiivisuutta ja stereotypioita. Yksi näistä oli käsityötunnit.

Parilla ensimmäisellä luokalla kaikki pääsivät kokeilemaan sekä puu- että tekstiilikäsitöitä (miksi ne edes pitää erottaa toisistaan?), mutta sen jälkeen piti valita, kummalla jatkaa yläasteelle saakka. Käytännössä kaikki tytöt valitsivat tekstiilikäsityön ja pojat puukäsityön, tiedä sitten kuinka moni omasta tahdostaan. Rinnakkaisluokallani kylläkin eräs poika valitsi tekstiilikäsityön, mutta ilmeisesti häntä kiusattiin sen takia.

Ensimmäisillä luokilla muutamalle oppilaalle jaettiin hymypatsas, ja totta kai se oli pitänyt jakaa erikseen hymytytöksi ja -pojaksi. Itsekin onnistuin saamaan sellaisen. Tällä tavalla tietenkin useampi oppilas saa patsaan, mutta voisihan niitä jakaa ilman turhaa sukupuolittamista. Vaikka en itse lapsena tiennyt olevani transsukupuolinen, joku varmasti tietää tai vähintäänkin pohtii asiaa. Yritäpä sitten olla oma itsesi kun saat patsaan, joka väärinsukupuolittaa. En tiedä muista, mutta nykyään minua hieman ärsyttää väärinsukupuolittava patsas olohuoneen kirjahyllyssä.

Viidennellä luokalla käsiteltiin muun muassa murrosikää ja lisääntymistä. Muistan, että murrosiästä puhuttaessa meidät jaettiin kahteen ryhmään syntymässä määritellyn sukupuolen mukaan, ja kummassakin ryhmässä käsiteltiin ”oman sukupuolensa” murrosikää. Tavallaan ihan kätevä tapa oppia tulevista muutoksistaan, mutta mielestäni kaikkien pitäisi silti saada samat tiedot sukupuolesta riippumatta. Olen myös sitä mieltä, että ihmistä käsitellessä olisi hyvinkin voitu mainita, ettei kaikkien syntymässä määritelty sukupuoli vastaa omaa sukupuolikokemustaan. Tai etteivät kaikki ole heteroita, mihin etenkin opetus lisääntymisestä ja seksistä myös viittasi.

Cisheteroiden yläaste

Yläasteella tilanne ei juurikaan muuttunut. Seitsemännen luokan terveystiedossa sentään käytiin muutama seksuaalivähemmistö läpi, joskin sekin tehtiin ehkä vartissa. Muistaakseni opettaja laittoi meidät itse etsimään netistä termien määritelmät, minkä jälkeen ne käytiin läpi nopeasti.

Sukupuolen moninaisuutta puolestaan ei käsitelty lainkaan. En itse vielä silloin kyseenalaistanut seksuaalisuuttani tai sukupuoltani, mutta onko se ihmekään, kun hädin tuskin tiesin vähemmistöjen olemassaolosta. Pakollisen vähemmistöosuuden jälkeen opetus suuntautuikin taas heteroihin ja heidän ehkäisykeinoihinsa.

Jos opetus vähemmistöistä on näin suppeaa, ei ole ihmekään, että jotkut nuoret pitävät vähemmistöjen edustajia huonompina ihmisinä. Paras tapa kitkeä ennakkoluuloja onkin kertoa, ettei erilaisissa ihmisissä ole mitään väärää. Tai että heitä ylipäätänsä on.

Oli yläasteella sentään muutama opettaja, joka puhui seksuaalivähemmistöistä vapaaehtoisesti. Kun syksyllä 2014 eduskunta hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain, historian ja yhteiskuntaopin opettajani kehui päätöstä. Ruotsin kirjassa oli peräti puhetta apilaperheestä, joten opettajan oli pakko sanoa muutama sana aiheesta. Se taisikin olla ainoa oppikirja, jossa oli vähemmistöviittaus.

Sekä ylä- että ala-astettani yhdisti se, että kaikki vessat oli sukupuolitettu. Vaikka ne olivat yksittäiskoppeja. Ymmärrän, että joitakin ahdistaa yhteiset julkiset vessat, mutta yksittäiskopin luulisi olevan eri asia. Sukupuolineutraalit vessat helpottaisivat niin paljon transsukupuolisia lapsia ja nuoria, sekä myös niitä cissukupuolisia, joiden ulkonäkö haastaa jollain tapaa sukupuolioletuksia. Lukiossa tämä oli huomioitu, sillä sieltä löytyi sukupuolineutraaleja vessoja.

Toinen asia, jossa turha sukupuolten jako voitaisiin lopettaa, on yläasteen liikuntatunnit. Mielestäni on naurettavaa, että kaikki voivat osallistua samaan liikuntaan ala-asteella, mutta seitsemännellä luokalla se on jostain syystä mahdotonta. Naurettavaa on myös se, miten erilaisia liikuntatunnit olivat keskenään. Esimerkiksi talvisin poikien liikunnassa pelattiin jääkiekkoa, kun taas tytöt saivat tyytyä ringetteen.

Mitkä sukupuolivähemmistöt?

Lukioon menin vuonna 2016. Koska olin käynyt koko peruskoulun samassa koulussa, minua hieman jännitti vaihtaa koulua. Eniten jännitti uusien opettajien ja muunkin henkilökunnan suhtautuminen vähemmistöihin, sillä olin juuri ”tullut kaapista” itselleni. Eikä jännitys ollut turhaa. Moni opettaja oli todella hetero- ja cisnormatiivinen, puhumattakaan terveydenhoitajasta.

Erään terveystarkastuksen yhteydessä puhuimme pituudestani, sillä olen keskivertoa lyhyempi, ja terveydenhoitaja yritti helpottaa harmitustani sanomalla, että yleensä pojat haluavat lyhyemmän tytön. Olin tarpeeksi rohkea huomauttamaan, ettei sukupuolella ole minulla väliä, minkä hän sitten ymmärsi siten, että pidän tytöistä ja pojista. Koska eihän terveydenhoitajan, joka kohtaa työssään tuhansia erilaisia oppilaita, tarvitse tietää muista sukupuolista. Ilmeisesti hän ei myöskään tiennyt ennen minua muista seksuaalisista suuntautumisistakaan (jos tietää vieläkään).

Vähemmistöasiat opetuksessa käytiin yhtä nopeasti läpi lukiossakin. Tietenkään ne eivät kuulu ihan jokaiseen oppiaineeseen, kuten matematiikkaan, mutta mielestäni esimerkiksi kielten opetuksessa voisi kertoa sukupuolineutraaleista pronomineista.

Koulukirjoissa myös voisi olla kuvituskuvina muitakin kuin cisheteroita. Psykologian kirjani taisikin olla ainoa, jossa oli muun muassa kuva miesparista pienen lapsensa kanssa. Joskin kuvassa oli kuvatekstinä tarpeeton huomautus siitä, että homojen lapset ovat yhtä usein heteroita kuin muidenkin vanhempien lapset.

Tasa-arvoisen opetuksen sijaan muutamat opettajat hieman naureskelivat sille, ettei oppilaita saisi enää kutsua tytöiksi ja pojiksi. Minua melkein hävetti olla muunsukupuolisena heidän tunneillansa.

Kolmentoista kouluvuoden jälkeen minulla on nyt edessäni välivuosi, vaikka ajattelinkin suorittaa avoimessa ammattikorkeakoulussa joitakin kursseja. Toivon, että tuleva kouluni ottaa vähemmistöt paremmin huomioon. Vaikka jotkut väittävät lasten olevan vielä liian nuoria tietämään omaa identiteettiään, luulisi että näin aikuisiällä ketään ei väheksyttäisi enää, ainakaan samalla verukkeella. Toivon myös, että aiemmissa kouluissani olisi nykyään parempi käsitys vähemmistöistä. Se ei ole keneltäkään pois, jos jokainen saa olla oma itsensä ­­­– oikeastaan päinvastoin.

Kirjoittaja