Mahdoton mahdollinen isyys
Kuvituskuva: Pixabay
Pekka Rantala kertoo mielipidekirjoituksessaan isyyden haaveista ja siitä, miten miesparien perheellistymistä voidaan tukea ja edistää.
Teini-ikäisenä tiesin hyvin selkeästi kaksi asiaa. Ensimmäinen oli se, että halusin aikuisena lapsiperheen. Toinen oli se, että toisin kuin kaikki ystävistäni, ihastuin samaa sukupuolta oleviin kavereihini. Vähänpä teini-ikäisenä ymmärsin, miten vaikeita tunteita pääsisin kokemaan yrittäessäni yhteensovittaa näitä kahta asiaa toisiinsa.
Ollessani teini-ikäinen homoseksuaalisuus, muista LGBTIQA+ asioista puhumattakaan, oli vielä käytännössä tabu. Ehdin elämään teininä aikaa, jolloin homoseksuaalisuuteen kehottaminen oli laitonta ja parisuhteen rekisteröiminen mahdotonta. Lainsäädännön laajentuessa näin kerta toisensa jälkeen, miten erityisesti samaa sukupuolta olevien parien vanhemmuutta pidettiin yhteiskunnallisesti jopa vaarallisena. Samalla esimerkiksi adoptioita, muista lapsiperheen muodostamisen tavoista puhumattakaan, pyrittiin ainakin nähdäkseni vain vaikeuttamaan.
Lukiessani Emmi Mörtin sosiaalityön Pro Gradua “Miehet ja sateenkaarivanhemmuus” vuodelta 2017, minua erityisesti puhutteli seuraava kohta: “Eräs haastateltava kuvasi, että sateenkaarimiehet eivät välttämättä edes suo itselleen mahdollisuutta haaveilla vanhemmuudesta, sillä se on niin vaikeasti toteutettavaa. Tällöin heidän on helpompi kieltää koko asia, jotta eivät joutuisi elämään niin suuressa tuskassa, jota lapsettomuuteen liittyvät ajatukset heissä aiheuttaisivat.” Minäkin olin pitkään kuin tuo haastateltava.
Omasta nuoruudestani viime aikoihin asti pyrin tukahduttamaan lapsihaaveitani. Oli vaikea nähdä kuvaa onnellisesta lapsiperhe-elämästä, kun eli yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa säännöllisesti väiteltiin siitä, pitäisikö sinulla olla oikeus olla vanhempi tai pitäisikö sinulla olla oikeus ylipäätään olla. Tilanteessa, jossa homomiehen sanomana “unelmoin lapsista” yhdistyi rikollisuuteen perheen perustamisen sijaan. Tässä ilmapiirissä lähtökohdat perheen perustamiselle tuntuivat olevan käytännössä huonoimmat mahdolliset.
Twitterissä Kehrääjä pyysi kirjoittamaan tekstejä siitä, millaisia muutoksia sateenkaarimiehet haluaisivat nähdä yhteiskunnassa. Haluaisin itse nähdä yhteiskunnan, jossa perheiden monimuotoisuus tunnustetaan ja jokaisella ihmisellä olisi mahdollisuus unelmoida sellaisesta perheestä, joka itsestä tuntuu oikealta ja jollaisen itse haluaa ympärilleen luoda.
Lapsiperheiden muodostamisen kannalta on tärkeää muuttaa yhteiskunnallista ilmapiiriä ymmärtämään niitä moninaisia perhemuotoja, joita on olemassa. Perinteisenä pidetty ydinperhemalli ei ole enää tänä päivänä yleisin perhemuoto Suomessa. Silti moni tuntuu pitävän sitä käytännössä ainoana oikeana. Perheen yhteiskunnallisen käsitteen laajentaminen kattamaan myös esimerkiksi apilaperheitä olisi tärkeä askel kohti yhä moninaisempien perheiden hyväksytyksi tulemista. Samalla lapselle useamman kuin kahden juridisen vanhemman mahdollistaminen sekä ylipäätään vanhemmuuden roolin selkeyttäminen olisivat erittäin tärkeitä uudistuksia.
Lisäksi lapsiperheellistymistä edistävä tärkeä lainsäädäntökokonaisuus olisi ei-kaupallisen sijaissynnytyksen mahdollistaminen. Tällä hetkellä etenkin miespareilla on rajallisesti mahdollisuuksia saada biologisia lapsia. Käytännössä nämä mahdollisuudet perustuvat erilaisiin monimutkaisiin adoptiojärjestelyihin ja vaativat erittäin suurta luottamusta, koska prosessissa olevien juridinen tuki puuttuu käytännössä kokonaan. Lisäksi ei-kaupallinen sijaissynnytys olisi tervetullut uudistus aivan kaikkien lapsettomuudesta kärsivien ihmisten lapsihaaveille.
Oman teini-ikäni jälkeen on tässä maassa otettu myös askeleita eteenpäin. Vuonna 2009 perheen sisäinen adoptio mahdollistui parisuhteen rekisteröineelle parille ja vuonna 2017 voimaan astunut uudistettu avioliittolaki mahdollisti myös perheen ulkopuolisen adoption. Huhtikuussa 2020 saimmekin lukea lehdistä, miten ensimmäiset kaksi samaa sukupuolta olevaa paria olivat saaneet adoptoitua perheen ulkopuolisen lapsen.
Huhtikuun uutinen oli ensimmäisiä hetkiä, kun annoin 15 pitkän vuoden jälkeen itselleni uudelleen luvan unelmoida lapsiperheestä. Sain luvan ajatella, että ehkä minullakin voi vielä joskus olla se lapsiperhe kahdella lapsella ja rakastavalla miehellä.