Lopetetaan binaisten demonisointi – he kuuluvat naisista pitävien naisten yhteisöön
Kuvitus: Timja
Biseksuaalit naiset eivät ole aina tervetulleita naisista pitävien naisten yhteisöön. Miksi ihmeessä lesbonaisilla on ennakkoluuloja binaisia kohtaan, ja miten näitä ennakkoluuloja saataisiin murrettua?
Termistöstä: Käytän tässä mielipidekirjoituksessa biseksuaalisuutta yläkäsitteenä, joka pitää sisällään myös panseksuaalisuuden. Näitä termejä saatetaan käyttää ristikkäin, tai niissä saatetaan nähdä eroja, mutta tarkoituksenani on puhua naisista, jotka pitävät romanttisesti ja/tai seksuaalisesti kahdesta tai useammasta sukupuolesta.
Queer-yhteisön pitäisi olla vastaanottavainen, hyväksyvä paikka jäsenilleen. Me kuitenkin tiedämme, että aina näin ei ole. Yksi jatkuva kinaamisen ja joskus suoranaisen vihan aihe on binaisten osallisuus naisista pitävien naisten yhteisössä. Olen itse sitä mieltä, että bi- ja lesbonaisilla on niin paljon yhteistä, että on mielekkäämpää ja solidaarisempaa muodostaa yksi yhteisö omien pienten kuppikuntien sijaan. Toki kaikilla on oikeus valita, kenen kanssa on tekemisissä, mutta itselleni on lesbona itsestäänselvää, että kuulumme binaisten kanssa samaan yhteisöön.
Haluan tässä mielipidekirjoituksessa nostaa esiin muutaman väitteen, joihin törmäämiseen alan olla väsynyt. Jos joku lesbo ei halua deittailla binaisia, niin sitten ei varmaan kannata. Kuitenkin pyydän, että voisimme hetken miettiä, miksi demonisoimme binaisia – ja lopettaa se kokonaan.
”Binainen kuitenkin pettää mua”
On tyypillistä, että binaisia väitetään luonnostaan uskottomiksi. On tietysti ikävä tilanne, jos joutuu epäilemään kumppaninsa uskollisuutta. Silti on absurdia ajatella, että biseksuaalisuus altistaisi pettämishaluille sen enempää kuin muukaan seksuaalinen suuntautuminen. Ylipäätään on varsin rajoittavaa ajatella, että oma kumppani ei saisi olla tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka voivat kategorisesti kiinnostaa häntä. Jos pitää kaikista sukupuolista, eikö saisi olla tekemisissä kenenkäänkanssa?
Vaikka olisi tekemisissä itseään kiinnostavien ihmisten kanssa, suljetussa parisuhteessa olevan ihmisen pitäisi kyetä vastustamaan halujaan tai sitten miettiä uudelleen suhteessa oloaan. Millä logiikalla binainen edes himoitsee naisen kanssa seurustellessaan nimenomaan miehiä? Pitääkö binaisten miesystävienkin pelätä, että kohta joku nainen vie hänen tyttöystävänsä? Ja jos naisen valitseminen on olevinaan moraalinen teko, miksi me rankaisemme binaisia silloinkin, kun he ovat naisen kanssa?
Pettäminen on tekijästä riippumatta väärin. Hypoteettisen pettämisen pelkääminen haiskahtaa huonolta itsetunnolta. Jos olet joutunut petetyksi ja siksi pelkäät, olen aidosti pahoillani puolestasi. On hirveää, jos on kokenut sellaisen petoksen ja pettymyksen, ja se voi jättää todella pahat arvet. Sympatisoin ketä tahansa, joka on tullut kenen tahansa pettämäksi. Jos joku yksittäinen binainen on pettänyt sinua, se on sen yhden naisen syytä, eikä kaikkien binaisten.
Biseksuaalit eivät ole ”puoliksi heteroita”, vaan kokonaan biseksuaaleja
Jostain syystä bifobiaa värittää ajatus siitä, että mies – vaiko ”heterosuhde”? – olisi biseksuaalille naiselle vastustamaton. Nainen voi päästä miehen kanssa seurustellessaan nauttimaan heteroille suomista etuoikeuksista. En väitä, että kadulla käsikkäin käveleminen naisen kanssa on sama asia kuin miehen kanssa käsikkäin käveleminen. Nämä ”heterot” etuoikeudet ovat silti näennäisiä.
Esimerkiksi olen itse hyvin feminiininen nainen. Minua luullaan aina heteroksi. Kun olen tyttöystäväni kanssa ulkona, meitä ei juuri koskaan pidetä pariskuntana. On tilanteita, joissa se on todella ärsyttävää. Ja sitten on tilanteita, joissa se on turvallista – tämä turvallisuus tulee näennäisestä normin noudattamisesta. Se ei kuitenkaan ole normin noudattamista.
Nainen (tai henkilö ylipäätään), jonka enemmistönkin edustajat tulkitsevat lesboksi, ei pääse pakenemaan homofobiaa samalla tavalla kuin minä, mutta enpä minäkään ole selvinnyt elämästä kohtaamatta homofobiaa. Binaisen miesystävä taas voi paljastua homo- tai bifobiseksi.
Kun puhutaan naisista pitävistä naisista, lesbot ovat normi – eikä tämä normi ole todellisuutta. Kun väitetään, etteivät binaiset koe syrjintää, jotakin tärkeää unohtuu tässä yksinkertaistavassa, yliteoreettisessa tavassa ajatella: me emme voi valita, kehen ihastumme tai rakastumme.
Tavoitteena moninaisuuden hyväksyminen, eikö?
Binainen ei ”lopulta valitse” heteroutta tai lesboutta. Ei minultakaan katoa esimerkiksi tietty naistyyppi, josta pidän, vaikka seurustelenkin. Vaikka binainen deittailisi pääasiassa miehiä, menisi naimisiin miehen kanssa ja olisi tässä avioliitossa lopun ikänsä, ei hän silti lakkaa olemasta biseksuaali. Jos binainen päättää asettua aloilleen, ei hän valitse ”puolta”, vaan tietyn ihmisen. Miten binääristä voi ajattelu edes olla? Eikö se ole jotakin, mitä meidän pitäisi queer-yhteisössä vastustaa?
Minunkaan yleinen viehätykseni naisiin ei katoa, vaikka en tunnekaan halua tehdä mitään kenenkään muun kuin tyttöystäväni kanssa. Pidän silti naisista, vaikka tämä yksi tietty nainen on rakkauteni kohde. Miksi binainen olisi biseksuaalisuutensa takia erilainen? Ja sitä paitsi: jos binainen valitsee – tai haluaa valita – nimenomaan miehen, hänellä on siihen oikeus, jota ei pitäisi joutua puolustamaan mielipidekirjoituksessa.
Jos me haluamme, että valtavirta hyväksyy ja ottaa vakavasti seksuaalisuuden moninaisuuden, eikö meidänkin pitäisi? Mitä järkeä on nokkia toisiamme yhteisön sisällä, kun ulkoakin tulee tarpeeksi pahaa? Kaikilla pitäisi olla oikeus rakkauteen ja sellaiseen suhteeseen, missä on hyvä olla. Jos jonkun pitäisi ymmärtää se, niin queer-ihmisten. Ei luoda turhia rajoja ja vastakkainasetteluja. Murretaan typeriä ennakkoluuloja – myös omiamme.
Lesbona tuntuu lähinnä siltä että ikinä ei saa kuulla itsestään mitään positiivista queeryhteisössä. Lesbot ovat ilkeitä, lesbot syrjivät, lesbot ovat elitistejä, lesbot ovat kuppikuntaisia, lesbot ovat ylimielisiä, lesbot ovat pahoja, lesbot ovat väkivaltaisia, lesbot ovat tyhmiä, lesbot ovat draamailijoita, lesbot eivät anna seksiä, lesbona pitää aina olla valmiina anelemaan anteeksi ja osana on aina vakuutella kaikille että minä olen muuten se hyvä lesbo, toisin kuin muut pahat lesbot, koska lesbous tekee minusta ihmisen kenestä oletetaan aina ensimmäiseksi jotakin pahaa.
Olen useammin törmännyt tähän ajatukseen, että lesbot ovat jotenkin erityisen ahdasmielisiä muita kohtaan, mutta harvemmin olen tätä ahdasmielisyyttä oikeastaan päässyt näkemään. Jokainen lesbo vaan aina muistuttaa, minä muuten olen hyvä lesbo, enkä kuten kaikki ne pahat lesbot jossakin, missä liene sitten olevat.
En muista lukeneeni tältäkään sivustolta kovinkaan montaa positiivista artikkelia lesboista.
Hei Eve,
Kiitos palautteestasi, välitämme sen eteenpäin tekstin kirjoittajalle. Kehrääjässä pyrimme kaikessa toiminnassamme meiltä meille -periaatteen noudattamiseen parhaamme mukaan ja siksi esimerkiksi lesboudesta julkaisemamme tekstit heijastelevat toimituksessa työskentelevien lesbojen sillä hetkellä tärkeiksi kokemia asioita.
Kehrääjässä on sen lyhyehkön olemassaolon aikana julkaistu jonkin verran lesboja koskettavia, pääosin positiivisia, artikkeleita, kirja-arvosteluja sekä mielipidekirjoituksia. Olemme kuitenkin yhä kiinnostuneita kasvattamaan aiheesta kirjoitettujen sisältöjen määrää, joten toivomme, että toimitukseen hakeutuisi lisää lesboja toimittajia, että meille jätettäisiin juttuvinkkejä lesboille tärkeistä aiheista ja/tai että meille jätettäisiin vaikka nimimerkillä kirjoitettuja mielipidekirjoituksia, jotka käsittelisivät lesboille tärkeitä asioita tai lesboutta. Jos olet, tai joku muu on, kiinnostunut yllä mainituista niin yhteydenottotapamme löytyvät ”Yhteys” -välilehdeltä
– Julia, päätoimittaja