Kirje kaikille, jotka ovat huolissaan lesbojen turvallisuudesta
Kirjoittaja, naiseksi syntymässä määritelty lesbo, kommentoi omasta näkökulmastaan Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittajan transnaisia koskevia väitteitä. Voisiko HS:n esiin nostama ongelma sittenkin olla normatiivisen valtakulttuurin aiheuttama?
Helsingin Sanomat julkaisi 28.10. pääkirjoitustoimittajansa Annikka Mutasen kolumnin, joka käsittelee hälyttävää ilmiötä: lesboja pakotetaan seksiin transsukupuolisten naisten kanssa, ja seksistä kieltäytyminen leimataan transfobiaksi. Kolumni oli monesta syystä hämmentävää luettavaa. Olen naiseksi syntymässä määritelty lesbo, ja seksiin liittyvät rajani sulkevat yleensä transsukupuoliset naiset deittivaihtoehtojeni ulkopuolelle. Olen pyörinyt transpiirien lomassa kohta pari vuosikymmentä ja tunnen suhteellisen paljon transnaisia. Kolumnin perusteella tässä on katastrofin ainekset. En kuitenkaan ole koskaan tullut painostetuksi seksiin transnaisten toimesta tai saanut transfoobikon leimaa. Miten tämä on mahdollista?
Mitä tulee seksuaalisiin rajoihin, jotka sulkevat pois tietynlaiset kehot tai seksiaktit, ne voi ilmaista helposti käymättä lähelläkään transvihaa. Välttyäkseni tietyntyyppiseltä seksiltä minun ei tarvitse siteerata yläasteen biologiankirjaa Twitterissä. En rajaa transnaisia pois seksipartnerivalikoimasta siksi, että he olisivat miehiä ja siten ristiriidassa lesbouteni kanssa, vaan koska he ovat naisia, joiden kanssa seksuaaliset tarpeeni eivät kohtaa. Samaisten tarpeideni ja rajojeni vuoksi suuri osa cisnaisista jää valikoimani ulkopuolelle. Monille naiseksi syntymässä määritellyille lesboille heidän rakastamansa transnaiset ovat ehdottomasti sopivampia seksikumppaneita kuin minä. Ei tämä ole sen monimutkaisempi juttu. Olemme kaikki yksilöitä.
Myös transnaiset ovat yksilöitä, joilla on toisistaan eroavat halut, tarpeet, rajat ja kehot. Kovin moni heistä tuskin haluaa harrastaa seksiä sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät heistä syty, kuten en itsekään halua. Jotkut heistä ovat lesboja, kuten minäkin. He tietävät, kuten minäkin, millaista on kasvaa outolintuna kulttuurissa, jonka sukupuoli- ja seksuaalinormisto juontaa juurensa pseudotieteellä verhoiltuun Raamattuun. Olemme turvassa keskenämme, ja tunnen monia transnaisia kohtaan syvempää sisaruutta kuin olen koskaan tuntenut yhtäkään heteroseksuaalista cisnaista kohtaan.
Myös minua on kuitenkin yritetty painostaa kokeilemaan sellaista seksiä, jonka koen jo ajatuksena epämiellyttäväksi, jopa sen jälkeen kun olen selkeästi ilmaissut haluttomuuteni. Kun transnaiset eivät ole painostaneet minua, ketkä sitten ovat? Omat vanhempani, terveydenhuollon ammattilaiset, opettajat, media, tutut ja tuntemattomat ihmiset. Yleensä cissukupuoliset heteroseksuaalit. Kai olen edes bi? Jos pidän maskuliinisista naisista, enkö yhtä hyvin voisi olla miehen kanssa? Miten voin tietää, jos en ole koskaan kokeillut? Ehkä olen niin ruma, etten vain kelpaa miehille, tai sitten sukuviettini kehitys on myöhästynyt. Kyllä se oikea mies vielä tulee ja vie minulta jalat alta! Tällaisen kommentäärin keskellä kasvaminen on hajottava kokemus. Seksuaalista häirintäähän se oli, siitä huolimatta ettei kukaan sitä sellaiseksi tarkoittanut.
Rajojen asettamiseen sekä jämptisti että hienotunteisesti tarvitaan ilmapiiri, jossa kieltäytymistä ei tarvitse perustella. Pelkän “ei kiitoksen” tulisi riittää vailla pakkoa selitellä haluttomuuttaan päänsäryllä, evoluutiopsykologisilla antenneilla tai mielikuvituspoikaystävillä. Jos olette oikeasti huolissanne naisiksi syntymässä määriteltyjen ihmisten seksuaalisista rajoista, opettakaa kaikille ihmisille, että naisen halu on välttämätön puolikas seksuaalisen vuoropuhelun rakentamisessa. Opetelkaa hahmottamaan seksi yhteistyönä, joka tapahtuu puolitiessä osapuolten juostua innokkaasti toisiaan vastaan, ei aktina, jossa on tekijä ja tekemisen kohde. Opettakaa ikätasoisesti, että seksi on iloinen leikki, jota me aikuiset ihmisapinat harrastamme keskenämme yleensä huvin vuoksi ja sosiaalisia suhteitamme lujittaaksemme kuten sukulaisemme bonobot, emme robottimaisesti jonkin aivoihimme ohjelmoidun lisääntymistoiminnon pakottamina. Antakaa naisen asemassa oleville tilaa pysähtyä fiilistelemään, kohauttaa olkapäitä ja todeta: “Ei huvita”, ja kiittäkää meitä kun kieltäydymme. Tällaiset asiat loistavat julkisessa keskustelussa poissaolollaan.
Ongelma ei siis ole transnaisten läsnäolo vaan naisvihamielinen, heteronormatiivinen valtakulttuuri. Voisi jopa puhua projisoinnista. Sattumoisin myös meitä naiseksi syntymässä määriteltyjä lesboja on iät ja ajat syytetty muiden naisten vaanimisesta! En kiellä sitä, etteikö naistenkin välisissä suhteissa valitettavasti esiintyisi seksuaalista väkivaltaa, enkä puolustele ketään, joka on siihen syyllistynyt. Tuntuu kuitenkin siltä, että transsukupuolisista naisista maalaillaan ihmisryhmänä muita naisia suurempaa uhkaa, aivan kuten naiseksi syntymässä määritellyistä lesboista. Meidät rinnastetaan cissukupuolisiin heteromiehiin, jotka ovat tekijän roolissa tähtitieteellisen yliedustettuina myös meitä koskevissa ahdistelu- ja väkivaltatilastoissa.
Valtaväestön keskuudessa leviävien myyttien vuoksi iso osa naiseksi syntymässä määritellyistä lesboista tietää, miltä tuntuu naulita katse tiukasti pukuhuoneen lattiaan, jottei vain häiritsisi vahingossa ketään, tai kauhistua teininä ensi kertaa pilkahtelevia ihastuksen tunteita, sillä ne saattavat olla ihastuksen kohteelle iljettävä uhka. Tuntemani naisia rakastavat transnaiset puhuvat tästä samasta häpeästä ja arkuudesta, joskin uskon että heidän harteillaan sen paino on kaksinkertainen Mutasen kolumnin kaltaisten ulostulojen takia.
Edessäni piirtyy irvokas asetelma: syntymässä naisiksi määriteltyjen lesbojen turvallisuus huolestuttaa cisheteroita vasta nyt, kun meitä voi käyttää lyömäaseena transnaisia vastaan. Yhtäkkiä me “kieroon kasvaneet pedot” olemmekin itse niitä avuttomia impiä, joita on suojeltava. Ja keneltä? Ei suinkaan niiltä miehiltä, jotka vonkuvat päästä sänkyihimme kolmanneksi pyöräksi, jotka kuvittelevat korjaavansa meidät raiskaamalla, ja joille me olemme yksi suurimmista fetisseistä mikäli pornosivujen typerien feikkivideoiden suosioon on katsominen. En ole koskaan nähnyt cissukupuolisten heteronaisten kritisoivan näitä miehiä Hesarissa, vaikka heitä on pilvin pimein, paljon enemmän kuin naisista kiinnostuneita transnaisia.
Siispä viis siitä, että transnaiset ovat olleet ystäviämme, rakastettujamme, suojattejamme, suojelijoitamme, kohtalotovereitamme ja kumppaneitamme ihmisoikeustaisteluissa niin kauan kuin lesboyhteisöjä on ollut olemassa. Yhtäkkiä meidän pitäisi teeskennellä, etteivät cissukupuoliset heteromiehet ja heteronaiset olekaan aina edustaneet meille mustamaalausta, seksuaalista väkivaltaa, halveksuntaa, rangaistuksia ja kuolemaa. Kehotuskielto kumottiin vain muutamaa vuotta ennen kuin tutustuin ensimmäistä kertaa transtaustaisiin naisiin, tasa-arvoinen avioliittolaki puolestaan tuli voimaan muutama vuosi sen jälkeen, ja nyt jo sortajat odottavat, että juoksen heidän syliinsä turvaan omiltani. Mutta minä tunnen historiani.
Jos todella haluatte parantaa lesbojen asemaa, tässä muutama vinkki: lakatkaa ajattelemasta naisiksi syntymässä määriteltyjä lesboja väärään suuntaan virittyneinä lisääntymiskoneina. Nostakaa mediassa ja oppimateriaaleissa lisääntymisen mahdollistavan seksin rinnalle muut seksin muodot yhtä tärkeinä, tai jopa tärkeämpinä. Kertokaa jok’ikiselle tyttölapselle jo taaperoiässä, ettei heidän koskaan tarvitse hankkia poikaystävää. Lakatkaa hokemasta “olen feministi, mutta en mikään karvainen rekkalesbo” kuin maskuliinisissa lesboissa olisi jotain vikaa. Antakaa meille palstatilaa, kun kritisoimme teitä. Näitä asioita minä tarvitsen, en suojelua transsukupuolisilta sisariltani.
Mielipidekirjoitus julkaistaan anonyymina asian henkilökohtaisuuden vuoksi.
