Seksuaalivähemmistöjen näkyvyys suomalaisessa elokuvassa ja tv:ssä on yhä pientä, mutta vakiintuneempaa

Mervi (Susanna Pukkila) ja Kata (Almila Bagriacik) elokuvassa Nimby. Kuva: It’s Alive Films.

Tutkimus paljastaa, että vuonna 2020 seksuaalivähemmistöjen osuus kotimaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa on vain 1,6 %. Määrä on laskenut viime vuodesta, mutta miten tämä näkyy representaatiossa? Lähemmässä tarkastelussa vuoden 2020 elokuvat Tove ja Nimby.

Syyskuun lopussa järjestettiin jälleen kotimaisen elokuva-alan ammattilaisten tapahtuma Finnish Film Affair, jossa julkaistiin Diversiteetti suomalaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa 2020 –tutkimus. Audiovisual Producers Finlandin tilaamassa tutkimuksessa Metropolian ammattikorkeakoulun elokuvan ja television tutkinto-opiskelijat kävivät läpi representaatiota kotimaisissa elokuvissa ja televisiosarjoissa. Kuten viime vuoden tutkimuksessakin kävi ilmi, valkoiset, cissukupuoliset, heteroseksuaalit ja vammattomat hahmot ovat selkeä enemmistö – tänä vuonna 92,95% osuudella. BIPOC-hahmojen (mustat, alkuperäiskansaan kuuluvat ja muut ei-valkoiset henkilöt) luku on 5,02%, seksuaalivähemmistöjen 1,64%, sukupuolivähemmistöjen 0,66% ja vammaisten 0,34%.

Vähemmistörepresentaation määrä on vuoteen 2019 verrattuna siis pudonnut alaspäin yli kahdella prosenttiyksiköllä vuonna 2020. Suomalainen elokuva- ja televisioteollisuus on yhä vahvasti valkoinen, cissukupuolinen ja heteroseksuaalinen. Tutkimuksessa huomioidaan kuitenkin, että seksuaalivähemmistöjen paikka on normalisoituneempi kuin muiden vähemmistöryhmien. Tämän tilastokategorian hahmot ovat tutkimuksen mukaan vähemmän alleviivaavia ja stereotyyppisiä suomalaisessa elokuva- ja televisioteollisuudessa. Ennakkoluulot seksuaalivähemmistöistä näkyvät tutkimuksen mukaan kuitenkin yhä valkoisten cis-miesten dialogissa, mutta hahmot itsessään ovat päässeet eroon vanhoista muoteistaan. 

—

Otan tässä esimerkiksi kaksi suomalaista elokuvaa, jotka on julkaistu vuoden 2020 aikana ja joissa on seksuaalivähemmistöön kuuluvat päähenkilöt. Zaida Bergrothin ohjaama ja Eeva Putron käsikirjoittama Tove kertoo Tove Janssonin nuoruudesta taiteilijana sekä tämän myrskyisästä suhteesta teatteriohjaaja Vivica Bandleriin. Teemu Nikin ohjaama, Nikin ja Jani Pösön käsikirjoittama Nimby on puolestaan komedia.

Tove on historiallinen elämäkertaelokuva, jossa keskitytään paljon Janssonin rakkauselämään tämän taiteellisen tuotannon keskellä. Paperilla Tove on perinteinen romanttinen draamaelokuva, jossa tunteet ovat isoja ja draama syntyy konfliktissa olevista persoonallisuuksista. Elokuva käsittelee samalla myrkyllisiä ihmissuhteita. Tove viittaa vain kerran elokuvassa homoseksuaalisten suhteiden stigmaan 1950-luvun Suomessa ja välttää muuten historiallisten elokuvien kaavan seksuaalivähemmistöjen rankkojen kokemusten kuvauksesta. Tove ei näin tuo hahmojen seksuaalista suuntautumista etualalle teemana, vaan normalisoi näitä suhteita keskittymällä ihmissuhteiden monimutkaisuuteen kuten monet heterosuhteista kertovat samanlaiset elokuvatkin.

Nimby puolestaan on hyvin ajankohtaisiin ilmiöihin ja maailmantilaan pohjautuva komedia, jonka päähenkilöinä nyt vain sattuu olemaan kaksi lesboa. Nimbyssa Mervi palaa maalle tyttöystävänsä Katan kanssa esitelläkseen tämän vanhemmilleen, mutta paljastukset kotikylässä jättävät pian heidän parisuhteensa varjoon. Mervin vanhemmat elävät polyamorisessa suhteessa paikallisen pastorin kanssa, Mervin entinen kihlattu Mika on uusnatsi ja Katan vanhempien saapuessa etsimään tytärtään alkavat paikalliset uusnatsit piirittää taloa. Mervin ja Katan seksuaalivähemmistöstatus on osa isompaa soppaa identiteettejä ja näkemyksiä, mutta he eivät varsinaisesti koe merkittävää syrjintää. Heidän riitansa nousevat kertomattomista asioista ja tilanteen nousevasta jännityksestä. Kylän uusnatsit eivät myöskään ole Mervin ja Katan perässä, vaan Katan pakolaistaustaisen äidin, joka on saapunut Suomeen pitämään puhetta suvaitsevaisuudesta.

Mervi ja Kata eivät eroa merkittävästi suhteensa syvyydessä tai sen esitystavassa heteropareista, joita kotimaisissa elokuvissa näkee. Heidän suhteessaan on ylä- ja alamäkiä, riitoja ja rakkaudenosoituksia. Nimby itsessään kuitenkin kärsii representaatiossa muuten. Tämä “komedia suvaitsevaisuuden vaikeudesta” ei ota puolia konfliktissa pakolaisten, seksuaalivähemmistöjen ja natsien välillä. Slurrit ja rasistiset ilmaisut ovat arkipäivää elokuvassa. Mervin inho vanhempiensa polyamoriaa kohtaan on olemassa vain, jotta Mervi voi olla tekopyhä, koska ei suvaitse muita.

—

Seksuaalivähemmistöjen representaatio mediassa on siis suhteellisen hyvällä tolalla, mutta niiden osuus kotimaisissa elokuvissa ja tv-sarjoissa on yhä melkein mikroskooppisen pieni. Minkäänlainen mahdollinen keskustelu laadusta ja määrästä tuntuu melkein banaalilta, kun meidän representaatiomme on yhä niin pieni. Sukupuolivähemmistöjen alle prosentin osuus tarkoittaa käytännössä sitä, ettemme voi edes vielä oikein puhua näkyvästä representaatiosta kunnolla. Ei seksuaalivähemmistöjen 1,64% ole merkittävästi isompi, mutta moni osaa nimetä elokuvia ja tv -sarjoja, joissa seksuaalivähemmistöjen näkyvyyttä on, pienestä prosenttiluvusta huolimatta. Seksuaalivähemmistöhin kuuluvien hahmojen ja tarinoiden huomiointi viihdealan uutisissa nostaa myös näkyvyyttä.

Tutkimuksessa pohditaan kysymystä siitä, että kuka näitä tarinoita kertoo? Nousisiko diversiteetti mediassa, jos kameran takana on vähemmistöryhmiin kuuluvia ihmisiä? Mitä luultavammin kyllä. Toven käsikirjoittaja Eeva Putro kuuluu seksuaalivähemmistöön, ja hänen omat kokemuksensa peilautuvat Tovessa. Putro kertoo muun muassa seksuaalivähemmistöjen edustajien näkyvyyden tärkeydestä Näkymä-median blogikirjoituksessaan: “Meitä, lesbouttaan, tai biseksuaalisuutaan, erilaisten elämänkokemusten vuoksi häpeäviä on minun lisäkseni Suomessa takuulla muitakin (…) Tällaisille ihmisille jokaikinen hahmo, jonka tietää olevan “meikäläisiä”, ”kummittelijoita”, on kuin desi raikasta happea. Jotain, jonka tallettaa sydämeen ja vaalii.”

Ehkä tulevaisuudessa näemme enemmän eri vähemmistöryhmien edustajia kameroiden toisella puolella: kuvaamassa, ohjaamassa ja kirjoittamassa meidän tarinoitamme, ja tehden meille oikeutta vuosikausien näkymättömyyden, pilkan ja pinnallisuuden jälkeen. Toivossa on ainakin hyvä elää. 

Lue lisää aiheesta:

Tutkimus: Valkoiset, cisheterot ja vammattomat hahmot edelleen selkeä enemmistö suomalaisissa TV-sarjoissa ja elokuvissa (Kehrääjä 14.10.2020)