Tutkimus: Valkoiset, cisheterot ja vammattomat hahmot edelleen selkeä enemmistö suomalaisissa TV-sarjoissa ja elokuvissa

Tutkimus: Valkoiset, cisheterot ja vammattomat hahmot edelleen selkeä enemmistö suomalaisissa TV-sarjoissa ja elokuvissa

Kuvassa vasemmalta oikealle paneelikeskustelijat Mahsa Malka, Laura Kuulasmaa, Jarmo Lampela ja Jani Toivola. Kuvakaappaus Representation. Now! -paneelin Youtube-tallenteesta.

Uuden tutkimuksen mukaan suomalaisissa TV-sarjoissa ja elokuvissa ainoastaan 2,3% hahmoista kuuluu seksuaalivähemmistöihin ja 0,07% sukupuolivähemmistöihin. Paneelikeskustelussa mietittiin, miksi representaatiota tulisi lisätä ja kenen vastuulla sen toteuttaminen on.

Elokuvan ammattilaistapahtuma Finnish Film Affairissa julkaistiin 25.9.2020 Audiovisual Producers Finland – APFI ry:n tilaama tutkimus Diversiteetti suomalaisissa elokuvissa ja TV-sarjoissa 2019. Tutkimus perustuu tilastoihin, joissa tarkastellaan erilaisten vähemmistöryhmien näkyvyyttä ja vähemmistöroolien määrää suomalaisissa TV-sarjoissa ja elokuvissa.

Tutkimuksen mukaan valkoiset, cissukupuoliset, heteroseksuaalit ja vammattomat hahmot ovat selkeä enemmistö Suomen TV-sarjoissa ja elokuvissa. Yhteenlaskettuna 90,6% kaikista hahmoista kuuluu edellä mainittuihin kategorioihin. 6,3% on BIPOC-hahmoja, 2,3% kuuluu seksuaalivähemmistöihin, 0,07% sukupuolivähemmistöihin ja 0,4% hahmoista on vammaisia. 2018 ja 2019 vuosien tilastojen välillä ei juurikaan ole tapahtunut muutosta – vuonna 2018 90,7% TV-sarjojen ja elokuvien hahmoista oli valkoisia, cissukupuolisia, vammattomia heteroseksuaaleja.

Milja Nieminen esittelee toteuttamaansa tutkimusta. Kuvakaappaus Representation. Now! -paneelin Youtube-tallenteesta.

Finnish Film Affair -tapahtumassa järjestettiin paneelikeskustelu otsikolla Representation. Now!. Keskusteluun osallistuivat YLE Draaman päällikkö Jarmo Lampela, Elisa Viihteen sisällöistä vastaava Laura Kuulasmaa, tositv-ohjelmistaan tunnetun tuotantoyhtiö Endemol Shine Finlandin edustaja Mahsa Malka, ohjaaja-käsikirjoittaja Suvi West, vammaisten kansalais- ja ihmisoikeusjärjestön Kynnys ry:n Sanni Purhonen, elokuvakriitikko Pii Anttonen ja RT LIT Akatemian koordinaattori Fiona ’Elone. Keskustelua moderoi näyttelijä-kirjailija Jani Toivola.

Suuri osa vähemmistöjen rooleista rajoittuu stereotyyppisiin sivurooleihin, joihin kuuluu vähän kohtauksia ja repliikkejä. Hahmot tuovat harvoin sisältöä tarinaan tai vaikuttavat juonen kulkuun. Jani Toivola muistelee uransa alkutaipaletta nuorena mustana näyttelijänä Representation. Now! -paneelissa:

– Hahmot olivat jotenkin tyhjiä. Monesti tuntui, että tehtävänä oli vain selittää jotakin jostain toisesta hahmosta. Hyvin harvoin tuli tunne, että näyteltävänä oleva hahmo olisi kokonainen hahmo.

Paneelissa keskustellaan representaation vaikutuksesta yleisöön ja marginalisoituihin ihmisiin.

– Ihmiset haluavat kuulla oman tarinansa kerrottavan, Diversiteetti suomalaisissa elokuvissa ja TV-sarjoissa 2019 -tutkimuksen toteuttanut Milja Nieminen toteaa.

– Ihminen ei voi tulla joksikin, mitä hän ei näe.

Millaista on huono representaatio?

Panelistit ovat yhtä mieltä siitä, että representaation laadulla on väliä.

– On ehdottomasti hyvää ja huonoa representaatiota. Hyvä muistisääntö on, että jos kuvittelet antavasi äänen henkilölle, joka ei saa ääntään kuuluviin, on todennäköisempää, että viet tilaa joltakin, jolla ei sitä jo ennestään ole, sanoo RT LIT Akatemian Fiona ‘Elone.

– Suurin osa transihmisten kuvauksista ovat todella haitallisia ja jopa vaarallisia meille, sanoo elokuvakriitikko Pii Anttonen.

– Kun mediassa näkyy transihminen, kyseessä on aina todella feminiininen transnainen, joka puhuu korkealla äänellä ja pitää pitkiä mekkoja, Anttonen kuvailee.

– En ole koskaan nähnyt itseäni kuvattuna mediassa, joka johtaa siihen, etteivät ihmiset tunnista tai ymmärrä, mitä olen. Tämä sen sijaan johtaa tilastojen mukaan väkivaltaan, Anttonen jatkaa.

Kynnys ry:n Sanni Purhonen lisää oman näkemyksensä huonon representaation haittoihin:

– Jos yleinen tarina, joka vammaisuudesta kerrotaan toistamiseen on, että vammaisuus on tragedia, että sinussa on jotain vikana, että kehossasi on jotain vikana tai että yhteiskuntaa ei ole rakennettu tavalla, joka sopii sinulle, miten nuori vammainen ihminen voisi nähdä itsensä aktiivisena? Jos heille kerrotaan kerta toisensa jälkeen, etteivät he ole tarpeeksi hyviä tai etteivät he ole aktiivisia?

– Jos viestin, joka vammaisuudesta kerrotaan, ydin kiteytyy siihen, että vammaisuus on tragedia – ja niin on sanottu uudestaan ja uudestaan mediassa – vammaisen henkilön on varmasti vaikeampaa haluta olla vaikkapa näyttelijä, Purhonen täsmentää.

Representaation yksipuolisuus ja stereotyyppisyys lukitsevat marginalisoituja ihmisiä tiettyihin ideoihin ja rooleihin, jotka ovat juurtuneet syvälle yhteiskuntaamme.

Kenellä on vastuu?

Sekä Milja Nieminen että panelistit miettivät, kenen vastuuksi jää lisätä representaatiota mediaan. Nieminen on sitä mieltä, että vastuu on kaikilla ja jokaisessa tuotannon vaiheessa.

– Tämä asia on liian painava jätettäväksi jo marginalisoitujen ihmisten vastuulle. He eivät voi olla ainoita, jotka käyvät näitä keskusteluja – se vastuu on meillä kaikilla, Sanni Purhonen selittää.

Fiona ‘Elonen mielestä asia ei ole niin yksinkertainen.

– Vastuu ongelman ratkaisusta on aina niillä, joilla on valta. Se on niillä, jotka hyötyvät epäoikeudenmukaisesta systeemistä, ‘Elone sanoo.

– Ja jos he eivät halua, ilmiselvistä syistä, tehdä muutosta tai jos he eivät pysty tekemään muutosta, sitten meidän on löydettävä ne, joilla on tietämystä ja halukkuutta ja jakaa voimavarat sinne.

– Totta kai vastuu on kaikilla, mutta loppupeleissä on katsottava sitä, kuka siitä hyötyy ja keneltä raha löytyy.

Milja Nieminen on toiveikas tulevaisuuden suhteen. Hän toivoo, että ihmisten saadessa enemmän tietoa, tieto näkyy erilaisina ja monipuolisempina hahmoina mediassa.

– Monipuolisemman sisällön tuominen tekee sisällöstä parempaa, Nieminen tiivistää.

Milja Nieminen käsittelee aihetta laajemmin opinnäytetyössään, joka julkaistaan 2021.

Kirjoittaja