350 nimeä liikaa – transihmisten muistopäivänä muistetaan väkivallan uhreja
Kuva: Timja Shemeikka
Kauniista puheista huolimatta henkirikoksen uhreiksi joutuneiden transihmisten lista on joka vuosi pidempi kuin edeltävänä vuonna. Transihmisten muistopäivänä muistetaan niitä transyhteisön jäseniä, jotka eivät ole täällä enää.
Transgender Day of Remembrance, eli transihmisten muistopäivä, on merkkipäivä, jota vietetään vuosittain marraskuun 20. päivä. Muistopäivänä muistetaan niitä transihmisiä, jotka ovat menehtyneet väkivallan seurauksena sekä pyritään kampanjoimaan vihan ja vihanlietsonnan vastustamisen puolesta. Tänä vuonna Transgender Europe -järjestön kokoamasta uhritilastosta löytyy 350 transtaustaista ihmistä, jotka kaikki ovat kuolleet väkivaltaisesti edellisen tarkastelujakson päätyttyä. Mukana listalla, jonka nuorin uhri on 15 vuotias, on tänä vuonna myös yksi suomalainen transtaustainen nainen.
Transihmisten kohtaama väkivalta sekä syrjintä ovat yhä yhteiskunnassa yleistä, sekä Suomessa että muualla maailmassa. Sukupuolivähemmistöjen kokema syrjintä ja väkivalta alkaa usein jo hyvin nuorena. Muun muassa kouluterveyskyselystä selviää, että sukupuolivähemmistöihin kuuluvista 8. ja 9. luokkalaisista lähes joka neljäs on koulukiusattuna vähintään kerran viikossa ja joka neljäs kertoi kokeneensa väkivaltaa vanhempiensa tai muun huoltapitävän aikuisen toimesta. Euroopan Unionin perusoikeusviraston tekemän, kattavan LGBTI II –tutkimuksen mukaan suomalaisista, transtaustaisista vastaajista joka kolmas oli joutunut väkivallan uhriksi viimeisen 5 vuoden aikana. Suomi on perusoikeusviraston tilastoissa keskiluokkaa, sillä EU:n sisällä on maita, joissa lähes joka toinen transtaustainen henkilö on ollut väkivallan uhri viimeisen 5 vuoden sisällä.
Luotto viranomaisiin, tai tarkemmin sen puute, luo omat haasteensa transtaustaisten henkilöiden kokeman väkivallan ja viharikollisuuden kartoittamiseen ja siihen puuttumiseen. LGBTI II -tutkimuksen mukaan suomalaisista transihmisistä 92 prosenttia ei ilmoittanut viimeisimmästä syrjintätapauksestaan viranomaisille. Ilmoittamattomuuden taustalla on epäluottamus viranomaisia kohtaan (12%) ja oletus siitä, että ilmoittaminen olisi turhaa, sillä mikään ei muuttuisi (39%). Lähes joka toinen ilmoitti, että syrjintää tapahtuu niin usein, että sen ilmoittamista ei koettu tarpeelliseksi.
Konkreettinen esimerkki siitä, miksi sukupuolivähemmistöt eivät luota kattavasti viranomaisiin koettiin tänä kesänä ja syksynä, kun transtaustaisen naisen surmasta tiedotettiin poliisin toimesta myöhässä ja uhri väärinsukupuolittaen. Väärinsukupuolittaminen on sukupuolivähemmistöille kipeä kohta, erityisesti silloin, kun itse ei enää pysty puolustautumaan ja korjaamaan väitteitä, joten tapaus ei ollut omiaan lisäämään sukupuolivähemmistöjen luottoa poliisiin. Tapaus herättää myös kysymyksen siitä, onko Suomessa aiemminkin ollut transtaustaisia henkirikoksen uhreja, joista on tiedotettu puutteellisesti tai väärinsukupuolittaen, jättäen uhrin transtaustan täysin pimentoon ja täten vääristäen tilastoja. Tapauksesta nousseessa keskustelussa poliisi ei nähnyt toiminnassaan puutteita, joka lisää epäilyksiä siitä, että Suomessa saattaa olla unohdettuja transtaustaisia henkirikoksen uhreja.
Transtaustaisten ihmisten kokema syrjintä ja väkivalta ei valitettavasti näytä laantumisen merkkejä, joten transihmisten muistopäivän nimilistat tulevat todennäköisesti jatkossakin olemaan pitkiä. On hyvin surullista, että kauniista puheista huolimatta henkirikoksen uhreiksi joutuneiden transihmisten lista on joka vuosi pidempi kuin edeltävänä vuonna. Välillä tuntuu siltä, että kaikki on sanottu, joka tahoon vedottu ja kaikki mahdollinen tehty, mutta silti mitään muutoksia ei tunnuta saavan aikaan. Voimattomuuden tunne konkretisoituu erityisesti silloin, kun huomio keskitetään muistopäivän myötä syrjintään ja väkivaltaan. Jokaisen pitäisi saada elää rauhassa, vapaana pelosta, mutta se on mahdollista valitettavan harvalle.
Transihmisten muistopäivänä tärkeimmässä roolissa ovat kuitenkin ne sadat ihmiset, jotka transyhteisö on tänäkin vuonna menettänyt väkivallalle, sekä heidän elämänsä elämät. Heidän muistonsa elävät yhä ja heidän maailmaan jättämänsä jälki kestää vuodesta toiseen. Tänä transihmisten muistopäivänä toivon, että keskitymme muistamaan ja juhlistamaan uhrien elämää.
Pidetään sisarustemme muistot elossa. Siten kunnioitamme muistopäivän tarkoitusta parhaiten.
