Saako mies näytellä transnaista? Keskustelutilaisuudessa pohdittiin teatterin vastuuta vähemmistöjen kuvauksen suhteen

Saako mies näytellä transnaista? Keskustelutilaisuudessa pohdittiin teatterin vastuuta vähemmistöjen kuvauksen suhteen

Kaikki äidistäni -näytelmästä otetussa kuvassa Annika Poijärvi ja Karim Rapatti. Kuva: Tommi Mattila, Kansallisteatteri.

Trans ry:n ja Kansallisteatterin järjestämässä verkkokeskustelussa avattiin taustoja Kaikki äidistäni -näytelmän roolituksesta esitetylle kritiikille, ja pohdittiin laajemmin, mitä haittaa on siitä, että enemmistön edustajat näyttelevät vähemmistöön kuuluvia rooleja.

Kansallisteatteri ja Trans ry järjestivät yhteistyössä julkisen ja maksuttoman verkkokeskustelutilaisuuden ”Transrepresentaatio ja teatteri – päämääränä yhdenvertainen ja tasa-arvoinen tulevaisuus” maanantaina 5. lokakuuta. Tilaisuus lähetettiin suorana Facebook Live -palvelun kautta, ja tapahtuman tallenne on nähtävissä Kansallisteatterin sivuilta.

Keskustelutilaisuus koski viime aikoina laajaa mediahuomiota saanutta Kansallisteatterin Kaikki äidistäni -näytelmää, jonka roolitusta koskevasta kritiikistä Kehrääjä kirjoitti syyskuussa. Sen sijaan, että keskustelu olisi ruotinut yksittäisten tapahtumien kulkua, se kiinnittyi laajempiin käsityksiin transrepresentaatioista, näyttelijän luovasta vapaudesta, ammattilaisuudesta ja tasavertaisuudesta.

Keskusteluun osallistui kuusi teatterialan ammattilaista, joista Pii Anttonen, Mira Eskelinen ja Camille Auer ovat transtaustaisia. Heidän lisäkseen keskusteluun osallistuivat Kansallisteatterin johtaja Mika Myllyaho, Hanna Suutela ja Heini Junkkaala. Keskustelutilaisuutta ohjasi toimittaja Maria Pettersson.

Vahingolliset representaatiot

Pii Anttonen ja Mira Eskelinen ilmaisivat turhautumisensa siitä, miten Kansallisteatterissa on sitouduttu sorrosta vapaaseen taiteentekemiseen, mikä ei konkreettisessa tekemisessä kuitenkaan näy. Kansallisteatterin viestinnässä termit ja käsitykset transsukupuolisuudesta ja transvestismistä olivat limittyneet ja sekoittuneet jatkuvasti toisiinsa.

– Mulle tuli yllätyksenä se, että kuinka ABC-tasolle piti mennä niissä asioissa. Ei tiedetä mikä on transsukupuolisen ja transvestiitin ero, Anttonen kertoi verkkokeskustelussa.

Mira Eskelinen toivoi, että Kansallisteatteri tekisi enemmän varhaisen vaiheen selvitystyötä työskennellessään vähemmistöjä käsittelevän näytelmän parissa. Tällöin vältettäisiin asian ympärille kerääntyvä laaja mediahuomio, eikä vähemmistöjen tarvitsisi tulla huomauttamaan virheestä ja selittää sitä auki.

Keskustelutilaisuudessa katsojille kerrattiin vielä koko sotkua määrittänyt kysymys: miksi miehen roolitus transnaisen rooliin on huonoa representaatiota? Eskelinen vastasi tähän kattavasti tuomalla esille mediakulttuurisen jatkumon, jossa miehet toistuvasti roolitetaan transnaisen rooliin. Tämä toistaa jatkuvasti käsitystä siitä, että transnainen on ”oikeasti” mies, mikä näkyy transnaisten arjessa väkivaltana ja syrjintänä, koska heidän ei uskota olevan naisia. Transnaiset nähdään tällöin Eskelisen mukaan cismiehiä ja -naisia saalistavina huijareina tai vitsin huipentumina, jossa nämä ”paljastetaan” miehiksi mekoissa.

Myllyaho avasi myöhemmin ohjaaja Anne Rautiaisen roolitusprosessia sanomalla, ettei rooliin löydetty Suomesta ammattinäyttelijää, joka olisi transnainen. Camille Auer kyseenalaisti tämän sanomalla, ettei Suomen transyhteisöjen keskuudessa ole kuultu tällaisista etsinnöistä.

”Eikö kuka vaan voi näytellä ketä vaan?”

Vahingollisen transrepresentaation lisäksi roolitusta seurannutta verkkokeskustelua hallitsi huoli taiteentekemisen vapaudesta, joka tiivistyi kysymykseen siitä, kuka saa näytellä ja ketä. Tämä kysymys kiinnittyi laajempaan seikkaan taiteen vapaudesta, ja siitä, ilmentääkö Kansallisteatterin roolitukseen kohdistunut kriittinen mediahuomio uhkaa tälle vapaudelle.

– Kaikki saavat esittää kaikkia, mutta kysymys on ”miksi?”. Miksi mies valitsisi näyttelevänsä transnaisen roolia tietäen, että se aiheuttaa tosielämän vahinkoa jo sorretulle vähemmistölle? Mira Eskelinen selitti. Camille Auer jatkoi, että representaatioita saa tehdä kuka vain, mutta jos niillä uskotaan olevan väliä, ne tehdään tunnollisesti.

Pii Anttonen selitti, ettei keskustelua taiteen ja esittämisen vapaudesta voida käydä niin, että se käsittää vain cisnäyttelijöiden vapauden esittää transihmisiä.

– Koska meillä on olematon määrä transnäyttelijöitä jotka näyttelevät cisrooleja, keskustelua ei voi käydä yhteen suuntaan ennen kuin sitä käydään molempiin suuntiin, Anttonen tähdensi.

– On oletettavaa, että jos transihmisiä olisi enemmän näyttämöllä, niin silloin voisimme puhua tasa-arvoisesta näyttelijän taidokkuudesta näytellä ”ketä vain”, Heini Junkkaala lisäsi.

Hanna Suutelan mukaan teatterihistoriassa on aina arvostettu näyttelijän rajanylityksiä ja kykyä näytellä omasta demografiasta poikkeavia hahmoja. Itsestään poikkeavien hahmojen esittämisessä on mukana paljon valtaa, mutta myös mahdollisuus tehdä näkyväksi ja purkaa olemassa olevia valtasuhteita ja -rakenteita. Suutela kertoi Kansallisteatterin 1880-luvulla esitetystä näytelmästä, jossa Saimi Järnefelt näytteli pikkupojan roolia. Tämä sukupuoleen ja ikään kiinnittyviä rooleja rikkova roolisuoritus nähtiin Suutelan mukaan aikanaan epäsopivana.

Keskustelun aikana kysyttiin, mitä yleisen tason ongelmia on siinä, että enemmistö kertoo vähemmistöjen tarinoita.

– Miten voit [enemmistön jäsenenä] kertoa vähemmistöjen tarinoita paremmin ja ansaitummin konsultoimatta vähemmistöjä? Eskelinen vastasi.

Kansallisteatterin lupaamat muutokset

Verkkokeskustelutilaisuudessa sekä peräänkuulutettiin että luvattiin tarvittavaa muutosta Kansallisteatterin toimintaan. Kansallisteatterin johtaja Mika Myllyaho otti innokkaana vastaan Mira Eskelisen ehdotuksen Kansallisteatterissa tapahtuvasta rakenteellisesta uudistuksesta, jonka myötä varhaisen vaiheen selvitystyöstä tulisi osa teatterin toimintaa. Myllyaho lupautui myös julkistamaan sekavaa roolitusprosessia koskevan tutkimuksen siitä, miten roolihahmo vaihtui transnaisesta transvestiitiksi.

Keskustelutilaisuuden aikana Myllyaho ilmaisi toistuvasti oman halukkuutensa oppia. Keskustelun käsitellessä transnaisen etsintää Agradon rooliin Myllyaho kertoi kiivaasti osallistumisen motiiveistaan.

– Koska kyllähän me kuitenkin, kun tässä pöydän ääressä ollaan, halutaan oppia. Enhän mä tänne tulisi tähän keskusteluun sillä mielin [jos en haluaisi oppia], vaan sanoisin että en mä halua keskustella, että pitäkää tunkkinne, Myllyaho sanoi.

Tapahtuman aikana verkkokeskustelun kommentoija huomautti rakenteellisten seikkojen käsittelyn puuttumisesta.

– Keskustelu/Myllyahon kommentit rakentavat kuvaa instituutiosta passiivisena toimijana, jota marginalisoiduista ryhmistä ja vapaalta kentältä tulevat toimijat joutuvat kehittämään. Halu oppia tuntuu vähän riittämättömältä, jos ei olla valmiita kantamaan vastuuta ja tunnustamaan omaa valtaa.

Kirjoittaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *