Pääkirjoitus: Rakentava sisäinen kritiikki ei sisällä viholliskuvia
Kuvituskuva: Kathy Jones
Aina toisinaan herää debatti, joka asettaa sateenkaariyhteisön eri osat toisiaan vastaan. Debattia saatetaan aloitella sosiaalisessa mediassa, toisinaan ajatuksia julkaistaan blogeissa ja joissain tapauksissa keskustelunavauksia tehdään jopa lehdissä tai muussa mediassa. Perusajatus debattia aloittelevilla yleensä on, että yhden ryhmän huomioiminen on pois toisten yhteisön ryhmien huomioimisesta. Yksi yleisimmistä debatin aiheista on se, että Seta sekä muut, suuremmat sateenkaarijärjestöt, olisivat unohtaneet homot ja/tai lesbot, johon syypäinä olisivat muut seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöt. Erityisen usein syntipukin viittaa tarjotaan sukupuolivähemmistöille.
Väitteet Setan ja laajemman sateenkaariyhteisön väliinpitämättömyydestä homoja tai lesboja kohtaan ovat usein hyvin hataralla pohjalla. Muun muassa Seta sekä sen jäsenjärjestöt ovat viime vuosina järjestäneet sateenkaarevaa vanhustyötä, pyörittäneet vertaistukiryhmiä ja muita tukipalveluita, kouluttaneet viranomaisia ja työnantajia syrjimättömyyden periaatteista, tukeneet seksuaalivähemmistöihin kuuluvia maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita, vaatineet työsyrjintään puuttumista sekä kampanjoineet esimerkiksi naisparien hedelmöityshoitojen, vanhemmuuslainsäädännön sateenkaarimyönteisyyden ja miesparien perheellistymisen puolesta. Osa työstä on keskittynyt enemmän erityisesti homoihin tai lesboihin, kun taas osa työstä on kohdistunut kaikkiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin.
On toki selvää, että Setan ja sen jäsenjärjestöjen näkyvin julkinen vaikuttamistyö on kohdistunut viime vuosina sukupuolivähemmistöihin, kun tasa-arvoinen avioliittolaki ja äitiyslaki on jo saatu ajettua läpi, translain junnatessa yhä paikallaan. Jos tämä pitäisi nähdä osoituksena siitä, että seksuaalivähemmistöt on hylätty Setan toiminnassa, niin tulisiko tällöin tasa-arvoisen avioliittolain ja äitiyslain kampanja-ajat nähdä aikoina, jolloin koko sukupuolivähemmistöjen joukko olisi hylätty muun sateenkaariyhteisön toimesta? Ei tietenkään, koska järjestöt ovat kykeneväisiä tekemään useampia asioita ja huomioimaan useampien ryhmien tarpeita samaan aikaan.
Kritiikki järjestöjä kohtaan on normaalia ja osa tervettä keskustelukulttuuria sateenkaariyhteisön sisällä. Ilman kritiikkiä järjestöjen sekä yhteisön toiminta ei voi kehittyä eikä kaikkia pystytä ottamaan huomioon, jos heidän huoliaan ja tarpeitaan ei kuulla. Rakentava kritiikki esittää ratkaisuja ja korjausehdotuksia, joilla yhteisöä pystytään kehittämään ilman, että kenenkään päälle tarvitsee talloa. Huolestuttavaa kriikistä tulee vasta silloin, kun se lakkaa olemasta rakentavaa ja sen varjolla koetetaan käydä muiden vähemmistöryhmien kimppuun tai vaaditaan tilaa liikkeille ja järjestöille, joiden toiminnan tavoitteena on vahingoittaa jotakin yhteisöön kuuluvaa vähemmistöä.
Sukupuolivähemmistöt ovat usein näissä keskusteluissa se osa yhteisöä, joka saa syyt niskaansa väitetystä homojen ja lesbojen asioiden syrjäyttämisestä. Samaa syntipukin viittaa on aikoinaan soviteltu myös lesbojen harteille, kun nämä ovat aktivoituneet sateenkaarijärjestöissä ja vaatineet myös omien tarpeidensa huomioimista. Argumentit syyllistämiselle ovat useimiten aina samat: koska järjestö huomioi sukupuolivähemmistöjä tai lesboja, se ei voi huomioida muita. Väitteiden mukaan järjestöt ovat tällöin joutuneet sukupuolivähemmistöjen tai lesbojen “valtaamiksi”. Onpa näitä “valtaajia” kuvailtu jopa LHB-ihmisten “vihollisiksi”. Viholliskuvien maalailu yhteisön sisälle, samoin kuin minkään yhteisön toisen osan syyllistäminen oman osan tilanteesta, ei kuitenkaan edistä kuin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vihaavien asiaa.
Sateenkaariyhteisö on vahvempi yhdessä kuin erikseen, eikä työ sateenkaarioikeuksien toteutumiseksi ole valmis yhdenkään yhteisömme osan kohdalla. Viharikokset ovat yhä yleisiä, työsyrjintää ei ole saatu kuriin ja lainsäädännössäkin on puutteita useimpien seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla. Edessä olevien haasteiden lisäksi yhteisössä yleisesti koetaan vahvaa solidaarisuutta, joka on auttanut meidät yli monesta hankaltasta paikasta ja tulee jatkossakin olemaan yksi suurimmista voimavaroistamme. Näistä syistä yhteisön sisäiset, vastuulliset toimijat tietävät, että on parempi seistä yhdessä kuin kaatua yksin. Tämä tarkoittaa myös sitä, että viholliskuvien maalaaminen tulee jättää aivan muualle kuin yhteisön äänitorviin.