Lukijat kertovat: “Sateenkaareva köyhyys on yksinäistä ponnistelua”

Lukijat kertovat: “Sateenkaareva köyhyys on yksinäistä ponnistelua”

Tekstin kuvituskuvat: Lyyra Virtanen

Kehrääjän lukijakysely selvitti, millaista on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokema köyhyys nykypäivän Suomessa. Vastauksista käy ilmi, että vähemmistöjen syrjäytymiseen ja köyhyyteen liittyy erityispiirteitä, joita ei juurikaan oteta huomioon yhteiskunnan tasolla.

Euroopan perusoikeusviraston keväällä 2020 julkaiseman LGBTI Survey II -verkkokyselyn vastauksien mukaan joka viides sateenkaari-ihminen on kohdannut asunnottomuutta tai sen uhkaa. Trans- ja intersukupuolisten tilanne on kaikista hälyttävin ja tähän ryhmään kuuluvien asunnottomuus kestää muita sateenkaari-ihmisiä pidempään. Suurimpia syitä tähän ovat toimeentulo-ongelmat ja riittämätön tulotaso, joka oli syynä asunnottomuuteen 44%:lla kyselyyn vastanneista. 22% kertoi syyksi työttömyyden ja 12% ihmissuhteisiin ja perheisiin liittyvät ongelmat. Merkittävin sateenkaarevan asunnottomuuden peruspiirre on perhesuhteisiin liittyvät ongelmat, toisin kuin cishetero-verrokkiryhmällä. 

Kehrääjä kysyi lukijoilta kokemuksista liittyen sateenkaarevaan köyhyyteen, syrjäytetyksi tulemiseen ja muunlaiseen huono-osaisuuteen. Anonyymeja vastauksia tuli yhteensä 30 seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvalta henkilöltä.

Mitä sinulle tulee mieleen sanoista ”sateenkaareva köyhyys”?

Lukijoiden mukaan sateenkaareva köyhyys ja huono-osaisuus on vahvasti kytköksissä jatkuvaan vähemmistöstressin kanssa kamppailuun. Vähemmistöstressi ilmenee mm. seksuaali- ja sukupuoli-identiteetin piilotteluna syrjinnän ja väkivallan pelon takia, sotepalveluiden käytön välttelynä, tukien hakemisesta kieltäytymisenä sekä opiskelu- ja työelämästä pois jättäytymisenä. Lisäksi vähemmistöstressi liittyy jatkuvaan tietoisuuteen siitä, ettei LHBTIQA+-henkilöllä ole cisheteron tapaan täyttä vapautta itsensä ilmaisuun ja unelmiensa tavoitteluun, esim. opiskeluun ja työelämään liittyvissä kysymyksissä.

”Sen [köyhyyden ja huono-osaisuuden] alkusyy, syrjintä työhönpääsyssä. Toinen on se, että joutuu jonottamaan ruokaa kristillisiltä hihhuleilta, jotka haluaisivat pakkoeheyttää sinut tai kohdentaa sinuun muuta hengellistä väkivaltaa.”

”Ei ole samanlaista vapautta ilmaista itseään ja olla olemassa kuin cisheteroilla. Vaikka näennäisesti olisikin, pinnan alla kytee aina pelko siitä, että juuri nyt on kenties rauhallista, mutta koskahan se alkaa taas. Kaduilla kulkiessa miettii, kuinka moni vastaantulija pitää minua ali-ihmisenä ja olisi valmis pidättämään minulta oikeudet, jotka heillä itsellään on.”

”Sateenkaareva köyhyys on yksinäistä ponnistelua. Omalla kohdallani ja varmasti lukemattomien muidenkin kohdalla, joskus olen kovin kateellinen ihmisille, joiden perhe voi auttaa heitä rahallisesti tai vaikka ostaa vähän ruokaa, koska omalla kohdallani suhde perheeseen on niin jännittynyt ja kolea sukupuoli-identiteettini takia, ettei avun pyytäminen ole vaihtoehto tai sen saaminen ollenkaan todennäköistä. Sateenkaarevana on yksin köyhyytensä kanssa.”

Oletko kohdannut sateenkaari-ihmisenä asiatonta suhtautumista ammattilaisten tai viranomaisten (esim. sotealan ammattilaiset, poliisi, diakoniatyöntekijät) osalta asioidessasi heidän kanssaan taloudelliseen tilanteeseesi tai rahahuoliin liittyen?

”En ole oikeastaan asioinut noissa taloudellisen tilanteen takia. Elän n. 700€:lla kk ilman apua. Se on hyvin vaikeaa, mutta teen mieluummin niin, kuin otan riskin ammattilaisavun kanssa.”

”Erosin väkivaltaisesta kumppanistani, jonka jälkeen tein henkilökohtaisen konkurssin. Tarinan kertominen uudelleen ja uudelleen oli kohtuutonta eikä työntekijät millään tahtoneet ymmärtää kokonaistilannetta. Tähän prosessiin liittyi paljon haasteita.”

Lähes kaikissa vastauksissa nousi esiin toivottomuus saada sateenkaarevana ihmisenä apua mielenterveysasioissa. Moni totesi luovuttamisen olevan helpompaa ja mielenterveydelleen ainakin hetkeksi parempi vaihtoehto kuin ”luukulta luukulle” -pompotteluun alistuminen. Yksinasuvat kokivat tulevansa asiattomasti kohdelluiksi muun muassa asumiseen liittyvissä asioissa, sillä tukijärjestelmässä ei heidän kokemusten mukaan tunnisteta ollenkaan yksinasuvien olevan kiistatta suuremmassa köyhyys- ja syrjäytymisriskissä. Köyhä, yksinasuva seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluva henkilö tippuu usein kokonaan palvelujärjestelmän ulkopuolelle.

Eräs lukija mainitsi sotealan ammattilaisten kyvyttömyyden tunnistaa vähemmistöstressi merkittäväksi toimintakykyä heikentäväksi tekijäksi, joka ei parane masennuslääkityksellä. Asioidessaan viranomaisten kanssa taloudelliseen tilanteeseen tai rahahuoliin liittyen moni kertoi saaneensa asiatonta kohtelua, vaikka joukossa oli heitäkin, jotka olivat siltä onnekseen säästyneet. Syrjintää esiintyi niin suorasti kuin epäsuorasti. Jälkimmäisestä esimerkkinä on hetero-oletus, joka voi vaikuttaa Kansaneläkelaitoksen tukien myöntämiseen kielteisesti tai vääristää potilastietoja Kanta-palvelussa. Vastaajat sanoivat olevansa turhautuneita joutuessaan toistuvasti selittämään virkailijoille yksityiskohtia ihmis- ja perhesuhteistaan, jotka määriteltiin usein tukia haettaessa henkilöltä itseltään kysymättä tekemällä ennakko-oletuksia nimien ja sukupuolittavien henkilötunnusten perusteella.

Suoraa syrjintää esiintyi enemmän muun muassa diakoniapalveluiden parissa. Yksi vastaajista kertoi diakonin kieltäytyneen kirjoittamasta hänelle jatkossa maksusitoumuksia sen jälkeen, kun hän oli vahingossa maininnut ohimennen samansukupuolisesta kumppanistaan. Toisaalta diakonian nuorisotyöntekijät ja nuorisotyöntekijät yleisestikin koettiin vastoin omia ennakkokäsityksiä sateenkaariystävällisemmiksi ”50/50 todennäköisyydellä”. Osa lukijoista kertoi saaneensa korvaamatonta tukea nimenomaan nuorisotyöhön erikoistuneilta diakoniatyöntekijöiltä – joista osa kuului itsekin LHBTIQA+-yhteisöön. Myös sosiaalityöntekijöiden apua kiiteltiin.

”Kela vaati nähdä lääkärin perustelut sille, miksi mulle on määrätty testosteronia, vaikka ”olen nainen” (en siis ole), jotta voisivat korvata toimeentulotuesta nämä lääkekulut. Lähetin Kelalle osan Kanta-kirjauksista ja sensuroin siitä sellaiset tiedot, joita en halunnut heidän tietävän (esim. diagnoosini ja lääkärin loukkaavat sanat kehostani). Kela ei hyväksynyt tätä selvitystä, vaan halusi nähdä saman dokumentin ilman sensurointejani. En lähettänyt sitä, enkä saanut korvausta testoista.”

”Sotealalla on yhä oletus, että mahdollinen kumppani on eri sukupuolta.”

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat henkilöt kokevat cisheteroita useammin köyhyyttä ja huono-osaisuutta. Mitkä tekijät vaikuttavat mielestäsi tähän eniten?

”Jos joutuu käyttämään voimavaroja ihan vain selviytymiseen teini-ikäisestä alkaen (tai jopa nuoremmasta), siinä ei ihan hirveästi jaksa eikä pysty panostamaan opintoihin tai rahakkaaseen uraan. Kaapista ulkona oleminen saattaa haitata verkostoitumista ja työnsaantia, sukupuolivähemmistöjen medikaaliset korjaushoidot maksavat etenkin jos niihin ei pääse transpolin kautta, ja vähemmistöstressin aiheuttamat mielenterveysongelmat pätkivät ja jarruttavat työelämässä pysymistä tai sinne pääsemistä. Moni myös kuuluu muihin vähemmistöihin, esim. neurokirjo, kehitys- tai liikuntavamma, pitkäaikaissairaudet, ja/tai BIPOC, mikä lisää todennäköisyyttä huonompiin työllistymismahdollisuuksiin, työkyvyn säilymiseen, ja suurempiin terveydenhuollon kuluihin.”

”Olen ollut silloisen kumppanini kanssa alaikäisenä asunnoton, ollessamme näkyvästi sekä queersuhteessa, että trans. Asunnon saaminen yksityisiltä vuokranantajilta oli mahdotonta.”

Muutama vastaaja ilmoitti olevansa työelämässä, mutta pienipalkkaisessa ammatissa vailla etenemismahdollisuuksia urallaan. Itsensä työllistäminen näyttäytyy monelle parempana vaihtoehtona kuin palkkatyöhön haketuminen. Palkkatyössä freelancereita, yrittäjiä ja olosuhteiden pakosta työelämästä pois jättäytyneitä pelottavat nöyryyttäviksi koetut rekrytointiprosessit, takaisin kaappiin joutumisen pakko tai vaihtoehtoisesti silmätikuksi joutuminen työyhteisössä.

Paljon kritisoitiin yhteiskunnan oletusta siitä, että jokaisella ihmisellä on poikkeuksetta mahdollisuus saada tukea perheeltään tai muunlaiselta tukiverkostolta. Lukijoiden mukaan on kohtuutonta vaatia yksilöltä cisheterotasolle yltävää sosiaalista pääomaa, sekä tukeutumista esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin vihamielisesti suhtautuviin vanhempiin, jotka ovat pahimmassa tapauksessa itse ajaneet aikanaan lapsensa pois kotoa.

Onko sinulla positiivisia muistoja taloudelliseen tilanteeseen tai rahahuoliin liittyvistä kohtaamisista ammattilaisten tai viranomaisten kanssa? Onko jokin tietty taho ollut esim. vastoin ennakkokäsityksiäsi perehtynyt LHBTIQA+-ihmisten kanssa työskentelyyn tai muuten osannut kohdata sensitiivisesti?

”Toiminimeä perustaessa yritysvalmennus oli ihan kiva. Tyyppi ei edes huomannut asiaa, vaikka nimeni ja ulkoinen sukupuoleni eivät ”matchanneet”.

”16-vuotiaana yksi etsivä nuorisotyöntekijä oli todella ystävällinen ja asiallinen queer-asioissa koko kahden vuoden yhdessä työskentelyn ajan. Myöhemmin selvisi, että hän on itsekin lesbo, mutta arvostin silti.”

”Mulla on ollut kaksi aivan loistavaa aikuissosiaalityön virkailijaa, joista toista näin lähes kaksi vuotta, ja he ovat aina suhtautuneet ihanan normaalisti suuntautumiseeni, ja muutenkin kohdanneet mut ensisijaisesti ihmisenä, eivätkä stereotypiana suuntautumisestani, neurokirjon diagnoosinani, tai muuna yksittäisenä asiana identiteetissäni ja olemassaolossani. Heille täytyy antaa paljon kiitosta, koske he ovat tuoneet turvaa ja jatkuvuutta elämääni pahojenkin kriisien aikana.”

”Sosiaaliohjaaja osannut olla sensitiivinen ja kannustava ja esim. ymmärtänyt tarpeen toimeentulotuella kerätä rahaa mastektomiaan ”pimeästi”.”

Viranomaisten ja ammattilaisten asiattomasta kohtelusta huolimatta lukijoilla on kokemusta mukavistakin kohtaamisista. Tällaiset kohtaamiset ovat painuneet mieleen pitkäksi aikaa ja suorastaan ”palauttaneet uskoa ihmisten hyvyyteen”.

Kuinka itse puuttuisit sateenkaarevaan köyhyyteen ja huono-osaisuuteen? Mitä juuri sinun mielestäsi pitäisi tehdä, jotta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien tarpeet huomioitaisiin paremmin köyhyyskeskustelussa?

”Perustulo 1200€”

”En osaa sanoa muuta kuin että enemmistön pitäisi ymmärtää, ettei vaikka homous ole mielenterveysongelmia aiheuttava asia. Yhteisön syrjivä kohtelu, siitä johtuva huonommuuden tunne ja yleinen homofobia altistavat mielenterveysongelmille.”

Moni kyselyyn vastannut kokee, että LHBTIQA+-ihmisten huono-osaisuuteen puuttumiseen tarvitaan syihin, ei seurauksiin keskittymistä, jotta tulokset olisivat pysyviä ja saisivat aikaan konkreettista muutosta. Tämä tarkoittaa vastaajien mukaan ensinnäkin sitä, että yhteiskunnassa täytyy rehellisesti tunnustaa ihmisten olevan nykyisen yhteiskuntajärjestyksen puitteissa keskenään eriarvoisessa asemassa – tunnustamista tarvitaan, jotta ongelmia ja niihin pureutumista voidaan tarkastella intersektionaalisin keinoin. Lukijat sanovat, että vähemmistöjen omaa ääntä täytyy kuulla myös poliittisessa päätöstenteossa.

Lukijat peräänkuuluttavat enemmistöön kuuluvilta cisheteroilta ymmärrystä siihen, että sateenkaari-ihmisten kokemien mielenterveysongelmien yleisyys ei katoa ilman asennemuutosta – LHBTQIA+-asioista kertovaa koulutusta tulee tarjota erityisesti työympäristöissä ja kouluissa, sekä opettaa erilaisuuden hyväksyntää, ei ”suvaitsemista” lapsille pienestä pitäen. Vihaan, syrjintään ja kaltoinkohteluun liki jokaisella elämän osa-alueella pitää puuttua, ja lukijat toivovat LHBTQIA-vähemmistöille mediassa monipuolisempaa, ihmisoikeuksia edistävää näkyvyyttä.

Muutosta vaaditaan lisäksi terveyspalveluiden saatavuuteen varsinkin pienemmillä paikkakunnilla, sekä rekrytointiprosesseihin muun muassa nykyaikaisella koulutuksella tai niin kutsutun positiivisen syrjinnän keinoin, jotta LHBTIQA+vähemmistöt saisivat varmasti tilaisuuden saada jalkaa oven väliin työ- ja opiskeluelämässä. Lukijat ehdottavat myös, että syrjittyihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä tulisi aktiivisesti suosia asunnonhaussa.

”Tarvitaan erilainen yhteiskuntajärjestelmä. Ajatus siitä, että jos on millään tavalla poikkeava niin saa rangaistukseksi asunnottomuutta, ruokajonoja vihamielisessä ilmapiirissä tai tauteja on kohtuuton.”

”On ihan käsittämätöntä, että terapeuteiksi koulutetaan vain tietyn pääoman lähtökohtaisesti omistavia ihmisiä ja että koulutuksiin ei ole (käsittääkseni) minkäänlaisia kiintiöitä. Toi on tietenkin vain yksi asia. Kiusaamiseen puuttuminen ois tärkeää, koulujen sukupuolisegregaatiojutut pois (toki tytöille/naisille jokin oma tila, jos esim. joidenkin turvallisuudentunne siitä paranee). En mä jotenkin saa nyt enempää päähäni, mä mietin sitä, miten saan huomenna ruokaa.”

Miten media käsittelee mielestäsi köyhyyttä ja huono-osaisuutta? Millaista näkökulmaa on eniten nähtävissä? Puuttuuko jokin näkökulma kokonaan keskustelusta?

”Raivostuttaa aina kun jonkun näkyvästi sateenkaariväestöön kuuluvan henkilön mielenterveysdiagnoosia riepotellaan somessa tai mediassa ajatuksella, että katsokaa nyt, hulluja nämä kaikki ovat.”

”Mediassa puhutaan paljon tukien väärinkäytöstä. Minulla olisi oikeus tukiin, mutta en käytä niitä, etten kohtaisi transfobiaa. Pärjäilen pienillä freelancer tuloillani juuri ja juuri vain siksi, että saisin kokea olevani ihminen, jota arvostetaan. Tästä en näe puhuttavan, että köyhät eivät aina ota apua vastaan esim. transfobian pelossa.”

”Köyhät nyt harvoin pääsevät ääneen tai mitkään sellaiset äänenpainot, jotka on mukavoituneen keskiluokan kannalta häiritseviä. Sanonpa yhden: mä paskat nakkaan teidän suvaitsevuudellanne, se on yhtä tyhjän kanssa, eikä ”näkyminen” täytä jääkaappia.”

”Usein keskitytään lapsiperheiden vähävaraisuuteen.”

Media käsittelee vastaajien mukaan köyhyyttä keskiluokkaisesta näkökulmasta, eivätkä köyhät saa itse osallistua keskusteluun – elleivät ole ”hyviä köyhiä”, eli nöyriä ihmisiä, jotka eivät koskaan tarvitse mitään. ”Hyvä köyhä” on vastaajien mukaan myös suomea äidinkielenään puhuva, valkoinen, cishetero, lapsiperheellinen tai vanhus ja mahdollisesti jollain tavalla vammainen tai sairas, muttei mielenterveyssyistä. ”Hyväksi köyhäksi” mielletään myös ihminen, joka on ”noussut ryysyistä rikkauksiin” ja esiintyy mediassa korostaen oikeistolaista sanomaa, jonka mukaan jokainen on oman onnensa seppä.

Kaikki vastaajat olivat yksimielisiä siitä, ettei Suomessa paneuduta juurikaan köyhyyden ehkäisyyn ja tästä kumpuaa huono-osaisille entistä enemmän stressiä – onko itse niin sanotusti ”tarpeeksi pohjalla”, jotta apua myönnettäisiin. Muutamat vastaajat kertoivat, kuinka edellä mainitusta kielii esimerkiksi se, ettei toimeentulotuesta saa säästää. Näin ollen tukien varassa eläminen näyttäytyy ”löysässä hirressä” roikkumisena ilman mitään mahdollisuuksia vaikuttaa itse asemansa parantamiseen. Moni huomautti, että köyhyydessä eläminen muuttaa tutkitusti ihmisen mieltä – jatkuva stressi kuormittaa ja voi viedä kyvyn suunnitella tulevaisuuttaan. Köyhä ihminen ei unelmoi, eikä välttämättä enää osaakaan haaveilla paremmasta.

Lukijoiden mukaan ulkopuolelta katsottaessa huono-osaisuudelle nähdään olevan aina jokin syy – sellainen, joka johtuu köyhästä itsestään tai hänen vääristä valinnoistaan. Rakenteelliset ongelmat kaadetaan yksilön vastuulle, vaikka muun muassa vähemmistöstressin aiheuttamiin mielenterveysongelmiin yksilö ei voi mitenkään vaikuttaa yksin syömällä psyykelääkkeitä. Köyhyyskeskusteluun kaivataan intersektionaalista näkökulmaa, joka huomioi jokaisen köyhän yksilönä, eikä kasvottomana lukuna tilastoissa.

Myös työllisyyspalveluihin toivotaan lisää osaamista sateenkaari-ihmisten kohtaamisessa – työllistämistoimet eivät nimittäin vastaajien mielestä juurikaan tunnista LHBTIQA+-yhteisön olevan muita ihmisryhmiä useammin työttömiä ja vailla opiskelupaikkaa tai vaarassa menettää työn tai opiskelupaikan. Köyhien ja muuten huono-osaisten leimaaminen päihderiippuvaisiksi suututtaa useampia kyselyyn vastanneita. Toisaalta sateenkaarevan päihderiippuvaisen huomautettiin jäävän usein yksin ongelmiensa kanssa, sillä päihdeongelmaan voi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvalla liittyä yritys pärjätä vähemmistöstressinsä kanssa terveydelleen haitallisin keinoin.

”Sateenkaariköyhyyttä en ole tätä kyselyä ennen nähnyt koskaan mediassa, eli siitä ei tunnuta puhuttavan lainkaan. Mediassa esitettävät sateenkaari-ihmiset ovat usein julkkiksia ja yleisesti tunnettuja ihmisiä.”

”Hauskaa sinänsä, en useinkaan pääse lukemaan köyhyyttä tai huono-osaisuutta käsitteleviä uutisia, sillä ne ovat maksumuurin takana.”

Kuinka köyhyys on vaikuttanut sinun omaan hyvinvointiin ja jaksamiseen? Millaisia selviytymiskeinoja sinulla on? Onko perhettä (myös valittu perhe lasketaan), ystäviä tai muita läheisiä tukena?

”Köyhyys vaikuttaa, niin etten pysty työskentelemään edes osa-aikaisesti ilman, että tulotasoni putoaa. Olen monisairas, enkä kykene työskentelemään niin paljon, että voisin kustantaa kaikki elämisen menot ja lääkekulut. Jos työskentelisin sen verran, kun pystyn, joutuisin jatkuvasti käymään paperisotaa Kelan kanssa siitä, tienasinko nyt sallitun määrän vai liikaa ja olenko oikeutettu sairauskorvauksiin vai enkö.”

”Perhe ja ystäviä on, mutta kaikki ovat niin kiireisiä töidensä kanssa, että juurikaan mitään eivät ehdi juuri koskaan tekemään. Valtaosa itsekin näyttää loppuunpalamisen merkkejä, ja seuraan tilannetta kauhulla ja surulla.”

”Minulla on valittu perhe, jossa on toinen freelancer ja yksi tuilla elävä tyyppi. Yhdessä pärjäämme. Tiedän myös, että syntymäperheeni auttaisi, jos tulisi tosi paha paikka.”

”Puoliso tukee. Elämästä on pitänyt karsia paljon ja silti ei rahat riitä.”

Suurimmalla osalla vastaajista on joitakin läheisiä ihmisiä tukena ja moni läheisistä kuuluu myös seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin tai muuhun marginalisoituun vähemmistöön.

Jaksaminen koetaan vaikeaksi, mutta muutakaan keinoa ei vastanneiden mukaan ole. Pitää vaan pärjätä päivä kerrallaan. Osa kertoi, että omasta köyhyydestään huolimatta on ottanut vertaistukiporukassaan huolehtijan roolin ja lainaa omasta vähästä rahaa tai auttaa muuten palveluksilla. Muutamat kertoivat päässeensä pitkän taistelun jälkeen terapiaan, mikä auttaa jaksamaan. Jotkut sukupuolivähemmistöön kuuluvat mainitsivat medikaalisen transitioitumisen olleen merkittävä etu mielenterveydelle.

Selviytymiskeinoiksi listattiin muun muassa terveelliset elämäntavat, harrastukset, kumppanien ja puolisoiden tuki, toimeentulotuen, työkyvyttömyyseläkkeen tai kuntoutustuen piiriin pääseminen, keskittyminen lastensa hyvinvointiin, tukeutuminen sosiaalityön kautta saadun tukihenkilön apuun, työntekoon uppoutuminen, lemmikit ja ulkoilu. Useammalle on auttanut lisäksi muihin sateenkaareviin ihmisiin tutustuminen ainakin netissä ja harrastuspiireissä. Lukijat kertoivat, että mikäli rahaa olisivat enemmän käytössä, he maksaisivat pois velkojaan, kouluttautuisivat, hoitaisivat terveyttään ja hemmottelisivat läheisiään – moni haaveili toisin sanoen aivan tavallisista asioista, turvallisesta arjesta, jossa yksittäinen yllättävä meno ei kaataisi koko taloutta ja terveyttä.

Lue lisää:

Nyt on aika puhua sateenkaarivähemmistöjen kokemasta asunnottomuudesta (Kehrääjä 17.10.2020)