Kirja-arvostelu: Huojuvassa Tornissa dokumenttiohjaaja kohtaa punk-skenen ongelmat ja vanhat kivuliaat muistot

Kirja-arvostelu: Huojuvassa Tornissa dokumenttiohjaaja kohtaa punk-skenen ongelmat ja vanhat kivuliaat muistot

Kotimainen sarjakuva Huojuva Torni kertoo kahden transhahmon tarinan eri vuosikymmeniltä, ja kliseistä huolimatta on silti positiivinen esimerkki representaatiosta kotimaisella sarjakuvakentällä.

Huojuva Torni (2021, Zum Teufel) perustuu samannimiseen näytelmään, joka esitettiin Oulun ylioppilasteatterissa 2017. Sarjakuvan tekijätiimi oli mukana myös näytelmässä: sarjakuvan käsikirjoittaja Tessa Astre kirjoitti näytelmän yhdessä Epe Niirasen kanssa, ja kuvittajat Aapo Kukko ja Niko-Petteri Niva näyttelivät. Näytelmä ei ollut minulle tuttu ennestään, mutta ongelmallinen esimerkki transrepresentaatiosta näkyy sen roolituksessa. Huojuvan Tornin transnaishahmon näyttelijä ei ollut itse transnainen, mikä oli valitettavaa. Onneksi sarjakuvassa tällaiset representaation ongelmat eivät ole mahdollisia – ainakaan tällä tavalla. 

Huojuva Torni kertoo kahden transihmisen tarinaa eri aikakausilta. Nykyhetkessä dokumenttiohjaaja Reidar Love saapuu Ouluun kuvaamaan dokumenttia paikallisen punk-nuorison elämästä vallatussa Tornin talossa 1980-luvulla. Hän kohtaa sekä vielä elossa olevia Tornin asukkaita että menneisyyden haamuja. Reidar on transmies, joka on transitioitunut varhaisessa teini-iässään. Toinen tarina keskittyy Tornin nuorison elämään 80-luvulla. Yksi talon asukkaista on Anki, nuori transnainen joka kapinoi niin talon misogynistisia punkkarinuoria kuin yhteiskuntaa vastaan. Tarinat nykyhetkessä ja menneisyydessä kohtaavat vanhojen muistojen ja traumojen noustessa pintaan dokumentin kuvausten aikana.

Reidar ja Anki ovat mielenkiintoisia vastakohtia toisilleen. Reidar on hiljainen ja myöntelevä, Anki äänekäs ja itsevarma mielipiteissään. Reidar on mukautuva myös vähemmän terveellisillä tavoilla ja nielee myös toksisen maskuliinisuuden elementit sopiakseen Oulun vanhojen punk-äijien toiveisiin, jopa parisuhteensa kustannuksella. Reidar kokee, että ollakseen mies hänen pitää mukautua miehiseen malliin, jonka näkee ympärillään. Hän ei ole paha ihminen, vain huolimaton siitä, miten hänen tekonsa ja sanansa vaikuttavat muihin. Reidarin mukanaan kuljettama matkalaukku täynnä naistenvaatteita on taakka, josta hän ei ole päässyt eroon, selkeä symboli traumalle ja pelolle siitä, että hänen pitää miellyttää aina muita tullakseen hyväksytyksi. Anki taas on anteeksipyytelemättömän trans, kapinallinen ja feministi joka huutaa kytille ja antaa jokaisen itseriittoisen punkkarin Tornissa kuulla kunniansa. Ainoa asia, joka tuntuu vaikuttavan häneen, on vaikea suhde mielenterveysongelmaiseen ja fanaattisen uskovaiseen äitiin, jonka mielestä Anki tekee jumalanpilkkaa pelkällä olemassaolollaan. 

Huojuvassa Tornissa on paljon samoja piirteitä kuin niin sanotuissa transtragedioissa, joissa transihmisten elämän pitää olla lähinnä tuskaa ja kärsimystä. Sekä Reidar että Anki kärsivät (ja Ankin roolina on lopulta olla henkinen apu Reidarille), mutta he ovat silti täysiä hahmoja joilla on iloa elämässään ja terveitä ihmissuhteita. Reidar varsinkin kasvaa tarinan aikana huomattavasti ulos toksisen maskuliinisuuden hyväksynnästään. Huojuva Torni ei myöskään keskity pelkästään heidän elämänsä kärsimykseen tämän linssin kautta, vaan käsittelee paljon muitakin aiheita; punk-skenen ongelmat (joka tämän kesän #punkstoo-ilmiön jälkeen tuntuu lähes profeettiselta) ja sukupolvien väliset kuilut ja traumat sukupuolesta riippumatta ovat osa Huojuvan Tornin laajaa narratiivia. Se, että tämän tarinan merkittävimmät hahmot ovat kaksi transsukupuolista nuorta aikuista eri aikakausilta, tekee kokonaisuudesta entistä mielenkiintoisemman ja tarjoaa samalla erilaisen näkökulman tarinaan vuosikymmenien välisestä traumasta ja kivusta. 

Kirjoittajat

,