Kuka on “sateenkaarikirjailija”? Haastattelussa 9 suomalaista kirjailijaa
Kuvassa ylärivissä vasemmalta oikealle: Taru Luojola, Johanna Sinisalo, Artemis Kelosaari, Anni Kuu Nupponen ja Liliana Lento. Alarivissä Dess Terentjeva, Siiri Enoranta ja Saara Metsäranta. Kuva: Sonja Siikanen.
Kirjailijat pohtivat, mitä on “sateenkaarikirjallisuus” ja mitä se merkitsee heille itselleen. Miksi sateenkaarevia henkilöitä on tärkeää kirjoittaa ja kuka saa kertoa vähemmistöjen tarinoita?
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä kirjoittamisesta on pikkuhiljaa tulossa valtavirtaa myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Kehrääjä kokosi yhteen yhdeksän suomeksi kirjoittavaa kirjailijaa, jotka avaavat hieman ajatuksiaan omaan tuotantoonsa ja sateenkaariaiheista kirjoittamiseen liittyen. Kirjailijoita yhdistää LHBTQIA-hahmojen lisäksi myös se, että he kaikki asuvat Tampereen seudulla.
Millaisia kirjailijoita ns. sateenkaarikirjallisuuden takaa löytyy, ja millaisia ajatuksia heillä on vähemmistöaiheisiin ja -teemoihin liittyen? Ajatuksiaan kertovat Anni Kuu Nupponen, Siiri Enoranta, J.S. Meresmaa, Artemis Kelosaari, Dess Terentjeva, Saara Metsäranta, Johanna Sinisalo, Taru Luojola ja Liliana Lento.
Anni Kuu Nupponen
Nupponen on spefikirjailija, jolta on julkaistu mm. dystooppinen, ekokatastrofin teemaa käsittelevä Valkoinen kaupunki (2019) ja viimeisimpänä tulevaisuuden avaruustaistelujen maailmaan sijoittuva eroottinen romaani Täydelliset sotilaat (2021).
– Olen syntynyt 1981, samana vuonna jona homoseksuaalisuus vapautettiin tautiluokituksesta. Omia teiniaikoja leimasi vielä osin tapa puhua sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöistä problematisoinnin ja kokemuksen traumaattisuuden kautta. Itse olisin jo tuolloin kaivannut ennemmin normalisoivia kertomuksia: kirjoja, leffoja ja sarjakuvia, joissa päähenkilön suuntautuminen ei ole häntä yksinään määrittävä tekijä.
Nupponen kertoo, että hänelle on tärkeää kirjoittaa moninaisia henkilöhahmoja ja tätä kautta normalisoida seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä puhumista. Nupposelle on tärkeää haastaa cishetero-oletuksia ja tuoda esiin uusia näkökulmia kirjallisuuden kautta, ja tämä näkyy myös vahvasti hänen omissa teksteissään.
Siiri Enoranta
Enorannalta on julkaistu yhdeksän romaania, joista melkein kaikki sopivat spekulatiivisen fiktion määritelmän alle, ja joista kuudessa on sateenkaarihahmoja. Enoranta on voittanut lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon romaanillaan Tuhatkuolevan kirous (2018), ja hänen tuotannostaan Finlandia-ehdokkaana on ollut kolme muuta teosta, viimeisimpänä Kesämyrsky (2020). Kehrääjän arvostelun Kesämyrskystä voit lukea täällä.
– Fantasiakirjailijana minulla on vapaus luoda minkälaisia yhteiskuntia tahansa ja sitä kautta vastuu miettiä, millainen vaikutus painetulla kirjalla on sitä lukevien ajatteluun. Haluan kirjoillani rakentaa todellisuutta, jossa seksuaalivähemmistöjen olemassaolo on juuri niin normaalia ja mutkatonta kuin sen pitäisi meidänkin maailmassamme olla.
Enoranta on iloinen siitä, että hän on saanut kirjoittaa omannäköisiään kirjoja ilman, että häntä tai teoksia on yritetty sensuroida.
– Taiteella on voimaa muuttaa maailmaa.
J.S. Meresmaa
Meresmaan sateenkaarevaan kirjalliseen tuotantoon kuuluvat eeppinen fantasiasarja Mifonki (2012-2017), homoeroottinen Keskilinnan ritarit -pienoisromaanitrilogia (2013-2015) sekä säeromaanit Dodo (2020) ja Khimaira (ilmestyy elokuussa 2021). Lisäksi häneltä on julkaistu useita novelleja, joissa on sateenkaarihahmoja. Meresmaan tuotantoa on hänen mukaansa kuvailtu muun muassa seuraavilla sanoilla: koukuttava, viihdyttävä, vetävä, ilmaisuvoimainen ja lämminhenkinen.
– #Ownvoices on tervetullut liike, mutta samaan aikaan koen, ettei kirjailijan tarvitse avata yksityiselämäänsä tai identiteettiään oikeuttaakseen kirjojensa sisältöä. Sellaisen vaatimus voi jopa kääntyä siihen, että kovin haavoittuvaisessa asemassa ja marginaalissa olevien julkaisumahdollisuudet kaventuvat. Kirjailijoita on pakotettu kaapista painostamalla, mikä on erittäin toksista. Olennaista on teos ja sen sisältö, Meresmaa pohtii.
Meresmaan mukaan fiktion tulee toimia sekä peilinä että ikkunoina ja ovina. Kun fiktioon sisällytetään niin enemmistöön kuin vähemmistöön kuuluvia hahmoja, näytetään maailma sellaisena, kuin se todellisuudessa on – monimuotoinen ja kaikki värit sisältävä.
Artemis Kelosaari
Kelosaarelta on julkaistu antologioissa ja lehdissä useita novelleja, joissa esiintyy miesten välisiä romanttisia ja/tai seksuaalisia suhteita. Lisäksi Kelosaari on kirjoittanut historiallisia tietokirjoja ja loppuvuodesta 2021 ilmestyvän runokokoelman Arsenikkivärejä. Kelosaaren yhdessä puolisonsa Rimma Erkon kanssa toimittama homoeroottinen Hopeapisaroita-antologia ilmestyy syksyllä 2021.
– Vuonna 2017 ilmestynyt esikoisromaanini Omenatarha, eli kertomus huonoista miehistä, on kauhuromanttinen seikkailutarina 1900-luvun alun Lontossa elävistä nuorista miehistä, jotka tekevät seksityötä – eräät vapaaehtoisesti, toiset pakosta. Kuvaan miestenvälistä seksiä kyseisessä kirjassa aika graafisesti, ja Hesarin kriitikko sanoikin koko romaania ‘hätkähdyttävän räävittömäksi’, Kelosaari kertoo.
Kelosaari miettii, että samastumiseen vaaditaan usein muutakin kuin se, että lukija kuuluu samaan vähemmistöryhmään kuin jonkin tietyn teoksen henkilöhahmo.
– En itse etsi kirjallisuudesta henkilöitä, joihin voin samastua, vaan sellaisia henkilöitä, jotka ovat ideaaleja. Ei sellaisia, millainen itse olen, vaan sellaisia, millainen haluaisin olla.
Dess Terentjeva
Terentjeva kirjoittaa sateenkaarikirjallisuutta aikuisille ja nuorille, niin fantasiaa kuin realismia. Hänen yhdessä Susanna Hynysen kanssa kirjoittamastaan Neonkaupunki-trilogiasta (2020–) on ilmestynyt kaksi osaa, ja Terentjevalta ilmestyy nuorille suunnattu säeromaani Ihana syksyllä 2021.
– Minulle on tyypillistä kirjoittaa yhteisö edellä. Yksi iso syy, miksi halusin kirjailijaksi, oli päästä kertomaan marginalisoitujen ihmisten tarinoita. Kirjailijana koen representaatiovastuuta ja vaikka lähtökohtaisesti ajattelen, että kuka tahansa voi kirjoittaa mistä tahansa, vähemmistöihin kuuluvien kirjailijoiden panos ja tietynlainen omakohtaisuus voi olla monesti eduksi, Terentjeva sanoo.
Lisää Dess Terentjevan ajatuksia pääset kuulemaan tästä Kehrääjän aiemmin toteuttamasta videohaastattelusta.
Saara Metsäranta
Metsärannalta on julkaistu kaksi runoteosta, Meitä vasten hukkuneet (2018) ja Kölö (2019). Hänen esikoisromaaninsa Kuori, jossa kirjoitan (2021) on hänen mukaansa “autofiktiolla leikkivä aikuisille suunnattu romaani” alkoholisoituneesta lesbosta, joka yrittää kirjoittaa romaania.
– Oli vaikeaa saada kustantamoissa tätä kirjaa läpi. Päähenkilö olisi pitänyt muuttaa heteroksi, tai minun olisi pitänyt tunnustaa, että teen autofiktiota. Kumpaankaan en suostunut, Metsäranta kertoo.
Vaikka Metsäranta kertoo, että haluaa itse omien romaaniensa kautta keskustella avoimesti seksuaalisuudesta, pitäisi hänen mielestään kaikilla kirjailijoilla olla mahdollisuus valita, tuoko omaa suuntautumistaan ilmi. Kirjailijoiden suuntautumisen tivaaminen osoittaa, kuinka vaikeita sateenkaariasiat ovat edelleen monille. Metsäranta haluaa tuoda omissa teoksissaan henkilöhahmojen suuntautumisen osaksi heidän arkeaan, eikä niinkään teoksen teemaksi tai konflikteja aiheuttavaksi ongelmaksi.
– Seuraavassa romaanissani, jota tällä hetkellä kirjoitan, on homopariskunta. Heillä on ongelmia arjessaan, mutta ne eivät johdu heidän homoudestaan.
Johanna Sinisalo
Sinisalolla on takanaan pitkä ura elokuva- ja tv-käsikirjoittajana sekä spekulatiivisesta fiktiostaan tunnettuna kirjailijana. Hän on muun muassa voittanut Finlandia-palkinnon esikoisteoksellaan Ennen päivänlaskua ei voi (2000). Sinisalon yhdeksäs romaani Ukkoshuilu julkaistaan vuoden 2021 aikana.
– Kaikki teokseni ovat jollain tavalla valtarakenteiden tutkimista mikro- ja makrotasolla. Samaa sukupuolta olevia pareja on kiinnostavaa kirjoittaa, koska näiden parien kohdalla sukupuoli ei määritä valta-asetelmaa. On siis paljon helpompaa ja kirkkaampaa hahmottaa muut valtarakenteet suhteessa, kun sukupuolirooleja ei tarvitse miettiä, Sinisalo kertoo.
Sinisalon monissa romaaneissa on esiintynyt vähemmistöhahmoja – jo hänen esikoisteoksessaan oli homomiehiä, mikä oli melko poikkeuksellista vielä 2000-luvun alussa. Sinisalo kertoo, ettei itse kuulu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön, mutta hänet alettiin nopeasti luokitella seksuaalivähemmistöön esikoisen ilmestyessä, koska hän kirjoitti homoista.
– En ole pyrkinyt tekemään henkilöiden seksuaalisesta suuntautumisesta kirjan aihetta, eikä kirja ole sen kuvaus, minkälaista on elää sateenkaari-ihmisenä kirjan kirjoittamisajankohdan yhteiskunnassa. En halua kirjoittaa syrjintätarinaa, uhritarinaa tai selviytymiskertomusta.
Taru Luojola
Luojola on kirjoittanut novelleja erinäisiin antologioihin, yhden teatterin lavalle asti päätyneen näytelmän sekä romaanit Ei kaikki pinnat kireällä (2018) ja Myöhempien aikojen liiketoimintamahdollisuuksia (2019). Luojola kertoo, etteivät hänen tarinansa sijoitu yleensä kuvitteelliseen fantasiamaailmaan. Kuitenkin, koska tarinoissa “pelataan eri säännöillä” kuin reaalimaailmassa, niin ne luokitellaan väistämättä spekulatiiviseksi fiktioksi.
– Jos haluaa kirjoittaa tarinan, jossa sukupuolen moninaisuus on normi, tai sateenkaari-ihmiset ovat enemmistöä, se muuttaa tarinan heti spefiksi, Luojola miettii.
Luojola kertoo kirjoittavansa paljon vähemmistöhahmoja, mutta usein sukupuoli ja seksuaalisuus ovat pienessä sivuosassa hänen tarinoissaan. Henkilöhahmojen identiteettiä saatetaan myös tulkita väärin, mikäli cisheteronormatiivisuus on iskostunut lukijan mieleen:
– Lähtökohtaisesti monet romaanieni henkilöt ovat sukupuolettomia ja aseksuaaleja, ellei tarinan kannalta tarvitse lähteä rakentamaan muuta identiteettiä. Voi olla, että se jää monilta lukijoilta huomaamatta, koska en mitenkään alleviivaa sitä.
Liliana Lento
Lennolta on ilmestynyt kolme romanttista fantasiaromaania: Dionnen tytöt (2016), Salaisuuksia Delobriandissa (2018) ja Koivu ja pihlaja (2020). Etenkin kahta ensimmäistä romaania hän kuvailee “fantasian ja chick litin yhdistelmäksi”.
Lento kertoo, että vaikka romaanien maailmat saattavat olla muuten vanhoillisempia, on hän tietoisesti halunnut jättää homofobian pois teoksistaan. Jonkinlaisia jännitteitä on kuitenkin oltava, jotta kirja olisi kiinnostava – esimerkiksi keijujen ja ihmisten välinen jännite, jonka johdosta saatetaan paheksua keijun ja ihmisten välistä suhdetta.
Lennolle on kuitenkin tärkeää, ettei hahmojen sukupuoli nouse missään kohdassa ongelmaksi, vaan hänen teostensa hahmot edustavat kirjavasti erilaisia seksuaalivähemmistöjä. Vähemmistöhahmoja on helppo kirjoittaa, varsinkin jos kirjoittaa “omasta” vähemmistöstä:
– Koska olen itse lesbo, niin lesbo- ja binaisten kirjoittaminen on hyvin luontevaa. Jokaiseen romaanikäsikirjoitukseeni meinaa tulla ainakin yksi tällainen hahmo, Lento naurahtaa.