Kirja-arvostelu: Kesämyrskyn silmässä mikään ei ole sitä, miltä näyttää
Palkitun Siiri Enorannan uusin teos on suunnattu nuorille aikuisille. Se käsittelee kahden pojan rakkaustarinan lisäksi montaa muuta teemaa, kuten traumaattisen tilanteen vaikutuksia nuorten elämään. Enorannan vahvuutena on herkullinen hahmokuvaus.
Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon romaanillaan Tuhatkuolevan kirous (WSOY, 2018) voittaneen Siiri Enorannan uutuusromaani Kesämyrsky (WSOY, 2020) on selkeästi saanut vaikutteita englanninkielisestä YA-kirjallisuudesta ja ehkä jopa kirjoitettu kansainvälisiä markkinoita silmällä pitäen. Kesämyrsky syntyy, kun John Greenin ja Philip Pullmanin nuorten aikuisten kirjat kohtaavat. Sen lisäksi kuitenkin Enorannan oma ääni kuuluu vahvasti tekstissä, eikä teos muistuta suoraan mitään toista samanikäisille suunnattua romaania. Muutama anglismi pistää silmään tekstin joukosta; tämä saattaa olla jopa tarkoituksellista, mutta tuntuu silti tönköltä lukea.
Romaanin tapahtumat sijoittuvat samankaltaiseen maailmaan kuin omamme, mutta sekaan on ripoteltu steampunk-tyylilajista muistuttavia lentureita. Muuten maailma tuntuu noudattavan samoja luonnonlakeja, joihin lukija on tottunut. Mietityttää, olisiko välttämättä ollut tarpeellista tuoda spekulatiivisen fiktion elementtejä tarinaan ollenkaan, koska romaanin tapahtumiin nämä eivät juurikaan vaikuta.
Sama tarina olisi voitu kertoa niin, että kuvitteellisen indigon sijasta kaupungissa olisi ollut vaikkapa hiilikaivos – ja tähän teos tuntuukin viittaavan. Paikannimet ja henkilöiden nimet kun muistuttavat kovasti oman maailmamme Englannista; Queensbridge, Appleton, Summersutton… Fantasiaelementit vievät paikoin hieman liikaa huomiota itse tarinasta, joka on hieno ja moniulotteinen, eivätkä ne toisaalta ole juonen kannalta mitenkään oleellisia.
Kesämyrskyn ensiasetelma tuntuu yksinkertaisuudessaan tutulta mutta edelleen kiehtovalta: ujo Andrew on ihastunut kovis-Joshiin, ja saa tilaisuuden päästä viettämään kesää Joshin rikkaan perheen kartanoon. Joshin kummallinen pikkusisko Penelope kärsii trauman aiheuttamista mielenterveysongelmista, ja hänen arvaamaton käytöksensä tuo jännitettä henkilöiden välille. Jännitettä lisäävät myös kaupungin kahden nuorisojengin, Nokisiipien ja Koppiksien, välienselvittelyt.
On ihanaa lukea nuortenkirjaa, jossa on yhtenä teemana homoseksuaalisuus, mutta se ei ole kenellekään ongelma. Jopa poikien vanhemmat suhtautuvat asiaan normaalisti ja neutraalisti, mikä ei tunnu olevan kaunokirjallisuudessa vieläkään yleistä. Toki homofobisista asenteista saisi luotua helposti konflikteja erityisesti vanhempien ja nuorten välille, mutta Enoranta ei sorru menemään sieltä, missä aita on matalin. Konflikteja kyllä löytyy, mutta syyt niihin ovat paljon yllättävämpiä kuin mitä kirjan alku antaa ymmärtää. Homouden normaalius selittänee myös sen, miksei kirjan tapahtumia ole haluttu sijoittaa esimerkiksi 1900-luvun alun Englantiin, vaan kuvitteelliseen aikaan ja paikkaan.
Loppua kohti kirjan tunnelma tihenee eri tavalla kuin alun perusteella olisi ajatellut. Kesämyrskyn silmästä löytyy yllättäviä asioita, mikään ei ole siltä miltä näyttää, ja tottakai Andrew pääsee lähentymään ihastustaan. Vaikka tarinan alussa tuntuukin, että Enoranta kierrättää nuortenkirjallisuuden vanhoja konventioita, tulee juoneen sen verran käänteitä, että olisi sääli jättää kirja alun perusteella lukematta.
Uskottava hahmokuvaus on yksi Enorannan vahvuuksista; jokainen henkilö, myös nopeasti tarinassa vilahtavat sivuhenkilöt, tuntuvat aidoilta ja ehyiltä. Uskottavuutta nakertaa aivan hiukan se, että päähenkilöiden kerrotaan olevan 13-vuotiaita, vaikka kirjaa lukiessa tuntuu siltä, että lukisi 15–16-vuotiaiden elämästä. Toki kehitys lienee kaikilla yksilöllistä ja ehkäpä fantasiamaailmassa nuorten seksuaalisuus herää aiemmin kuin mihin lukija on tottunut. Romaani on kuitenkin suunnattu kustantamon mukaan yli 15-vuotiaille, ja sitä voisi suositella parikymppisille aikuisillekin, joilla on ehkä vielä suhteellisen tuoreena mielessä teini-iän ihastukset.
