Korona muuttaa yhteisön tapahtumia – katso lista muutoksista järjestelyihin

Korona muuttaa yhteisön tapahtumia – katso lista muutoksista järjestelyihin

Kuvituskuva: Tim Mossholder

Globaaliksi pandemiaksi laajentunut Korona-virus on jo sulkenut työpaikkoja, pakottanut korkeakouluja luopumaan lähiopetuksesta sekä ajanut ihmiset hamstraamaan elintarvikkeita niin paljon, että tarvikkeiden toimitusketjut eivät enää pysy kysynnän perässä. Tämän lisäksi hallitus on suositellut, että ei-välttämättömät yleisötapahtumat ja muut lähikontaktit peruttaisiin sekä ohjeistanut, että kaikki yli 500 henkilön tapahtumat on peruttava. Poikkeustoimenpiteet on tällä hetkellä suunniteltu jatkettavaksi toukokuun loppuun saakka.

Tilanne luonnollisesti vaikuttaa myös LHBTIQA+ -yhteisöön, mutta vaikutukset jäävät maltillisiksi aikavälin rajautuessa vain toukokuun loppuun. Jos poikkeustoimenpiteitä jatketaan kesäkuulle ovat vaikutukset huomattavasti suuremmat, sillä kesäkuulle ajoittuu myös maan suurin LHBTIQA+ -tapahtuma, Helsinki Pride.

Ruka Ski Pride perutaan, Lahden tilanne epävarma

Lähestyimme poikkeustoimenpiteiden voimassaoloaikana järjestettävien kahden Pride-tapahtuman, Ruka Ski Priden ja Lahti Priden, järjestäjiä ja kysyimme miten järjestäjät ovat reagoineet uusiin ohjeistuksiin ja määräyksiin. Ruka Ski Pride on alunperin suunniteltu järjestettäväksi 2. – 5.4. ja Lahti Pride taas 18. – 24.5.

Ruka Ski Pride on ensimmäinen LHBTIQA+ -tapahtuma, joka perutaan täysin pandemian vuoksi, kertoo asiaa Kehrääjälle kommentoinut Ruka-Kuusamo Matkailu ry:n markkinointipäällikkö Marja Mäenpää. Päätös perumisesta perustuu Aluehallintovirasto AVIn määräykseen perua kaikki yli 500 hengen tapahtumat 12.4. saakka koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Mäenpää ohjeistaa lippuja, majoituksia ja matkoja jo hankkineita olemaan yhteydessä tahoon, josta ne on hankittu.

– Palvelut Ruka-Kuusamon alueella ovat kuitenkin normaalisti auki ja palvelemme asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla, Mäenpää muistuttaa.

Lahti Priden tuottaja Miiro Pyysing kertoo, että Lahden Seta, joka toimii tapahtuman järjestäjänä, on keskeyttänyt kaiken ryhmätoimintansa maaliskuun ajaksi. Päätöstä tarkastellaan Pyysingin mukaan uudelleen maaliskuun lopulla. Lahti Priden osalta Pyysing ei vielä osannut antaa tarkkaa vastausta.

– Lahti Pride tapahtuman tilanteesta keskustellaan kokouksessa viikonloppuna, Pyysing kuvailee tilannetta.

Lista muutoksista toimintaan ja tapahtumiin viruksen leviämisen ehkäisemiseksi

Koronapandemia vaikuttaa myös pienempiin tapahtumiin sekä palveluihin, joihin kohdistuvia listauksia keräämme tähän alle. Listaa päivitetään sitä mukaa kun tietoa uusista muutoksista tulee saataville

16.4. 11:27
  • SINUIKSI-vertaistuki ja neuvontapalvelu toimii normaalisti ja ryhmien määrää on lisätty kaksinkertaiseksi aiempaan nähden. SINUIKSI-palvelun löydät täältä
16.4. 10:52
  • Helsinki Pride siirtyy syyskuulle. Lisätietoa asiasta löytyy Kehrääjän uutisesta
14.4. 21:39
  • Turku Pride on peruttu vuoden 2020 osalta. Järjestäjät vetoavat siihen, että pandemiatilanteen kehitystä ei voida vielä arvioida kesän osalta
  • Lappeenranta Pride on peruttu vuoden 2020 osalta. Järjestäjät kuitenkin kertovat, että Pride-viikkoa ei ole peruttu ja tapahtumia on mahdollista järjestää muiden toimesta
23.3. 18:47
  • Kokkola Pride on siirretty vuoteen 2021. Järjestäjät kertovat syyksi koronaviruksen lisäksi rahoituksen keräämisen haasteet
  • Kehrääjän tietojen mukaan HUSn sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikka on joko siirtänyt etätapaamisiksi tai perunut täysin kaikki käyntinsä toukokuun loppuun saakka.
16.3. 16:46
  • Sateenkaariperheet ry:n kaikki vertaistoiminta on peruttu huhtikuun loppuun saakka, toukokuun tapahtumista tiedotetaan maaliskuun loppuun mennessä. Puhelinpalvelu palvelee pidennetyin päivystysajoin ja yksilötyössä tapaamiset hoidetaan etäyhteyksin. Lisäksi yhdistyksen kokousta ja perhevalmennusta on siirretty, koululaisten leiri ja aikuisten toiminnallinen viikonloppu on peruttu sekä paikallistoiminnan kehittämispäivät on siirretty syksyyn. Lue lisää Sateenkaariperheet ry:n tiedotteesta täältä.
16.3. 16:42
  • Kehrääjän tietojen mukaan Tampereen yliopistollisen sairaalan (TAYS) hormonipoliklinikka joko muuttaa aikojaan soittoajoiksi tai siirtää niitä eteenpäin. TAYSn TRANS-poliklinikan tilanteesta ei ole vielä tietoa
15.3. 22:50
  • Lahti Pride on siirretty vuoteen 2021. Lahti Pridea vietetään 17. – 23.5.2021 teemalla ”Rakkautta kaiken ikää”.
15.3. 15:20
  • Seta ry:n kaikki koulutukset järjestetään etäyhteydellä. Jos koulutusta ei voida järjestää etäyhteydellä, se siirretään myöhempään ajankohtaan. Tämän lisäksi Setan toimistolla järjestettävät ryhmätapaamiset ovat peruttuja huhtikuun loppuun saakka
  • Trasek ry tiedottaa, että sen sähköinen neuvonta on edelleen auki. Trasek kuitenkin muistuttaa, että neuvonta voi ruuhkautua, sillä se toimii vapaaehtoisvoimin
14.3. 11:37
  • Turun Seudun Seta ry on peruuttanut kaikki ryhmätapaamiset aikavälillä 13. – 29.3.
  • Lahden Seta ry on laittanut ryhmätoimintansa tauolle aikavälillä 12. – 31.3.
  • Helsinki Pride -yhteisö on laittanut kaiken ryhmätoimintansa tauolle ainakin kahdeksi viikoksi, aikavälille 12. – 26.3.
  • Etelä-Savo Pride ry on perunut kaikki ryhmätapaamisensa toistaiseksi
  • Pohjois-Karjalan Seta Hobiles ry on perunut 26.3. järjestettäväksi suunnitellun Joensuu LGBTIQA -hangout tapahtumansa
  • Oulun Seta ry on perunut toistaiseksi kaikki kevään ryhmänsä. Ryhmien mahdollisuutta kokoontua etänä selvitetään
  • Rovaniemen Seta ry:n järjestämä Arctic Pride on perunut vuoden 2021 Priden suunnitteluun keskittyvän workshopin
  • Dreamwear Club ry on perunut maalis- ja huhtikuun kahvi-illat Helsingissä
  • Mummolaakso ry on perunut 14.3. järjestettäväksi suunnitellut kevätkemunsa
  • Sateenkaariperheet ry on ilmoittanut tiedottavansa toimistaan viruksen leviämisen ehkäisemiseksi maanantaina 16.3. järjestettävän kokouksensa jälkeen
  • Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen kaikki ryhmät, kahvi-illat, peli-illat ja muut yhteisölliset tilaisuudet on peruttu ainakin huhtikuun loppuun saakka ja tukikäynnit korvataan etätuella.
  • Ruka Ski Pride 2. – 5.4. on peruttu

Kirjoittajasta