Kolumni: Se ei ole tyttö

Kolumni: Se ei ole tyttö

Kuvan henkilö ei liity tekstiin. Kuvitus: Tim Bish / Unsplash.

Tänään vietetään sekä lapsen oikeuksien päivää että transihmisten muistopäivää. Kirjoittaja pohtii, kuinka jo pieniin lapsiin kohdistuu haitallisia normeja ja oletuksia.

En oikeastaan jaksaisi kirjoittaa näistä asioista. En haluaisi olla ilonpilaaja enkä jaksaisi vääntää rautalangasta. Sen sijaan haluaisin onnitella serkkuani lapsen saamisesta, mutta en vain kykene. En kykene, koska ensimmäinen asia, jonka vastasyntyneestä sain kuulla, oli ”Se on tyttö!” Onnittelun sijaan haluaisin kysyä, mistäs tiedät.

Olen toki aidosti iloinen serkkuni lapsionnesta, mutta ”Se on tyttö!” kääntyy väistämättä mielessäni muotoon ”Sillä on pimppi!”, sillä sitähän serkkuni todellisuudessa tarkoittaa. Moisen tiedon vastaanotto tekee oloni tukalaksi. Eikö vauvan voisi antaa olla ihan vain vauva? Onko uusi upea ihminen pakko asettaa heti johonkin kehitystasonsa vastaiseen sukupuolikategoriaan, ja miksi kategorisointi tehdään alapään ulkomuodon perusteella?

Ai niin! Unohdinko kertoa, että potentiaalisen ilonpilaajan lisäksi olen myös transsukupuolinen?

Elämme cisnormatiivisessa yhteiskunnassa, jossa genitaaleja ja sukupuolta ei osata erottaa toisistaan. Tytöllä on pimppi ja pojalla pippeli, piste. Piste on puhtaasti yhteiskuntamme cisnormin asettama, sillä jo vähänkin peruskoulun biologian tunteja laajemmalle ulottuva tarkastelu osoittaa ihmisen sukupuolen olevan monimutkainen ja -muotoinen asia. Silti jokainen vauva sukupuolitetaan heti syntymänsä jälkeen, ja tämä puolitus tehdään vilkaisemalla jalkoväliin. Tieto kirjataan väestötietojärjestelmään: F niin kuin pimppi, M niin kuin pippeli.

Nykykäsityksen mukaan lapsen sukupuoli-identiteetti, siis lapsen oma käsitys sukupuolestaan, alkaa kehittyä 2–4-vuotiaana. Ennen tätä lapsi ei koe olevansa mitään sukupuolta, vaan hän elää maailmassa, jossa sukupuolia ei vielä ole. Aikuisten on kuitenkin saatava tietää, mitä vaipan alta paljastuu – eiväthän he muuten osaa suhtautua oikein! Transihmisen näkökulmasta katsottuna valtaosalla väestöstä on epäterve genitaalifiksaatio, eikä suurin osa tajua edes hävetä.

Serkkuni vauvalla ei ole tytön sukuelintä. Vauva ei ole tyttö. Vauva on vauva, ja vauvalla on vauvan sukuelin – kutsuttakoon sitä pimpiksi tai miksi tahansa. Aivan yhtä lailla vauvalla on vauvan silmät, vauvan isovarpaat ja vauvan maksa. Yksittäisillä elimillä ei ole sukupuolta, eikä mikään elin määrää yhdenkään yksilön sukupuolta. Näin minä väännän rautalankaa!

Joidenkin vastasyntyneiden haaroväliä ei voi luokitella yksiselitteisesti joko pimpiksi tai pippeliksi. Suomessakin syntyy joka vuosi useita intersukupuolisia lapsia. Väestötietojärjestelmä ei kuitenkaan tunnusta heitä: virallisesti hekin ovat joko F tai M. Kirjainarpa saattaa osua oikeaan – tai sitten ei. Joka tapauksessa totuus paljastuu vasta vuosien päästä.

Intersukupuolisten lisäksi arviolta 0,5–1,3 prosenttia väestöstä on transsukupuolisia. Vuosittain syntyvistä lapsista siis sadat paljastuvat myöhemmin elämässään erisukupuolisiksi kuin kirjainmerkintä antaisi olettaa. Yhdenkään transihmisen sukupuoliarvassa ei ole ollut voittoa. Absurdiudestaan huolimatta käytäntö ei naurata.

Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin! Pimpeissä ja pippeleissä ei ole mitään pahaa, enkä unelmoi sukupuolettomasta maailmasta. Sen sijaan cisnormi saa minut pöyristymään – etenkin silloin kun se kohdistuu puolustuskyvyttömään lapseen!

20.11. vietetään lapsen oikeuksien päivää. 20.11. on myös kansainvälinen transihmisten muistopäivä, Trans Day of Remembrance, jolloin kunnioitetaan kuluneen vuoden aikana murhattujen transihmisten muistoa. Päivien teemat tukevat toisiaan: cisnormi tappaa sukupuolivähemmistöjen edustajia, mutta se vahingoittaa myös kasvavia lapsia. Jokaisella on oikeus oppia kehoaan ja sukupuoltaan koskevat terveet rajat ja jokaisella on oikeus tulla kohdatuksi omana itsenään. Jokaisella on oikeus elämään.

Serkulleni vastaan lopulta vain: ”Onnea vauvasta!”