Elokuva-arvostelu: The Matrix Resurrections on rohkea, kokeellinen ja romanttinen elokuva

Keanu Reeves ja Carrie-Anne Moss palaavat Matrixiin. Kuva: Warner Bros.

Hollywoodin kuuluisimman transtaustaisen ohjaajan Lana Wachowskin paluu Matrixiin on yllätyksiä täynnä. Ennen kaikkea se on elokuva rakkaudesta, joka avaa silmät todellisuudelle.

23 vuotta sitten Lana ja Lilly Wachowski muuttivat yhdellä iskulla koko Hollywoodin toimintaelokuvien kentän. The Matrix (1999) oli välitön hitti ja sen vaikutukset sekä tarinallisesti että teknisestä näkökulmasta koko elokuvateollisuuteen olivat valtavat. Superhidastettu “luotiaika” (Bullet Time) -kuvaus, Kaakkois-Aasian toimintaelokuvista inspiraationsa saanut taistelukoreografia ja (enemmän tai vähemmän) filosofinen sisältö ovat olleet tästä lähin vakiosisältöä monissa paljon laiskemmissa toimintaelokuvissa.

19 vuotta sitten kolmas elokuva The Matrix Revolutions (2003) päätti tämän trilogian, mutta puhe Matrixiin paluusta on ollut ilmassa jo kauan. Warner Brothersin studio erityisesti halusi lisää elokuvia, mutta Wachowskit olivat itse vähemmän innoissaan ideasta. Ennemmin tai myöhemmin oli selvää, että Warner tekisi neljännen The Matrix –elokuvan – joko Wachowskien kanssa tai ilman heitä. Projekti sai vihreää valoa 2019, mutta tällä kertaa vain Lana Wachowski toimisi ohjaajana. Covid-19-pandemian aiheuttamien viivästysten jälkeen The Matrix Resurrections (2021) on vihdoin kaikkien katsottavana.

—

Thomas Anderson (Keanu Reeves) on kuuluisa videopelisuunnittelija, jonka suurin hitti on ollut kolmiosainen pelisarja nimeltä The Matrix. Anderson ei kuitenkaan juuri tunnu nauttivan tästä maineesta tai kunniasta, varsinkaan kun hänen pomonsa (Jonathan Groff) ilmoittaa, että studio haluaa neljännen The Matrix -pelin. Anderson kärsii mielenterveysongelmista, ja hänen luomansa peli on hämärtänyt hänen todellisuudentajuaan. Terapeutti (Neil Patrick Harris) on määrännyt Andersonille sinisiä pillereitä, jotta hän ei enää kuvittele voivansa lentää. Mutta onko The Matrix vain peliä? Miksi Anderson tuntee syvällistä, kaihoisaa ikävää kahvilassa näkemäänsä Tiffanya (Carrie-Anne Moss) kohtaan? 

The Matrix Resurrectionsista on vaikea puhua ilman, että paljastan aivan jokaisen juonenkäänteen ja uuden idean, joita Wachowski ja käsikirjoittajat David Mitchell ja Aleksandar Hemon ovat keksineet katsojan pään menoksi. The Matrix Resurrections on hyvin kokeileva, metatasolla liikkuva elokuva sekä The Matrixista itsestään että nostalgiasta, jota koemme tuttuja mediatuotteita kohtaan. Tämä lienee aika selvää aikaisemman lyhyen synopsiksen jälkeen, mutta metatason tarkastelu menee paljon syvemmälle.

The Matrix –pelin jatko-osan suunnittelijat purkamassa tarinaa osiin tuntuu juuri studiolta tekemässä sielutonta, nostalgista jatko-osaa vain tunnistettavista osista. Aikaisemmista elokuvista nähtyjen takaumien lisäksi hahmot kirjaimellisesti katsovat televisiosta trilogian muita kohtauksia. Laajemmassa metafiktiivisessa kontekstissa nostalgia on vankila, tapa kontrolloida miellyttävillä, mutta lopulta täysin tyhjillä kuvastoilla, joita ihmismieli haluaa niiden yksinkertaisuuden ja helppouden tähden. 

Kaikki näyttelijät tekevät erinomaista työtä, ja Keanu Reevesille tämä paluu Matrixiin on yksi hänen parhaista roolisuorituksistaan. Hän esittää Neon/Andersonin jatkuvaa hämmennystä, ahdistusta ja häilyvää mielenterveyttä erinomaisesti. Reevesin vahvuus näyttelijänä on aina ollut vilpittömyys, ja tämä sopii erinomaisesti Neon/Andersonin romanssiin Tiffanyn/Trinityn kanssa.

Vanhojen tuttujen lisäksi mukana on liuta uusia hahmoja, joita on ehkä loppujen lopuksi hieman liikaa. Parhaiten mieleen jää massasta kuitenkin Jessica Henwickin Bugs, joka on valovoimainen toimintatähti ja katsojan silmät tähän uuteen Matrixiin. Yahya Abdul-Mateen II näyttelee tämän elokuvan “Morpheusta”, ja hän selkeästi pitää hauskaa sekä revitellessään Laurence Fishburnen ikonisen roolisuorituksen kanssa että ollessaan oma uniikki hahmonsa. Jonathan Groffin rooli on myös hieno uusintaversio Agentti Smithistä – Groff välttää Hugo Weavingin äänen ja puhetyylin suoran imitoinnin ja ennemmin omaksuu tämän tavan kävellä ja hallita tilaa olemuksellaan.

—

The Matrixin luentaa transallegoriana on käyty läpi monien kriitikkojen ja tutkijoiden toimesta, ja Wachowskit ovat myös itse vahvistaneet tämän tulkinnan. The Matrix Resurrectionsissa allegoria on luonnollisesti yhä osa tarinaa. Matrixissa Neo ei näytä siltä, miltä hän näyttää oikeasti. Ohjelmisto käytännössä pitää hänet kaapissa, jotta hänet on vaikeampi löytää. Sama pätee myös Tiffanyyn/Trinityyn, jonka aviomies nauraa tälle tämän kysyessä, näyttääkö Andersonin tekemän videopelin Trinity häneltä. Tiffany selkeästi kärsii yhteiskunnan hänelle asettamasta muotista naisena ja äitinä, mutta ei näe tietä ulos. 

Neo ja Trinity ovat molemmat Matrixin piilottamia, mutta he näkevät toisensa juuri sellaisena kuin he ovat. The Matrix Resurrections on transromanssi, kuvaus siitä, miltä tuntuu rakastaa toista, joka näkee sinut sellaisena kuin sinä oikeasti olet. Elokuva kertoo, miten vapauttavaa ja täydentävää tällainen rakkaus on. Se on niin suurta, että se voi pelastaa koko maailman.

Elokuvan isoin ongelma on toiminnassa, joka ei valitettavasti pääse mitenkään ensimmäisen Matrixin tasolle. Tuntuu melkein siltä, että Lana Wachowskia ei enää hirveästi kiinnosta toiminta, sillä se tuntuu monessa kohtaa täytteeltä. Hahmojen määrä on myös suuri, ja juuri kukaan Bugsin kipparoiman lentoalus Memnosynen (nimetty kreikkalaisen muistin jumalattaren mukaan, söpöä) matkustajista ei jää mieleen. Elokuvan viimeinen kolmannes ja sen selitys on hieman laahaava – tapa esittää tämä ei ehkä ole kaikkein toimivin. Mutta se, mikä The Matrix Resurrectionsissa toimii, on niin hyvää, että mikään tästä ei juurikaan latista tunnelmaa.

The Matrix Resurrections on luova, yllättävän hauska, välillä jopa abstrakti elokuva, jonka sydämessä on kuitenkin romanssi sen kahden protagonistin välillä. Vaikka Lana Wachowski työskentelee The Matrixisssa transsukupuolisuuden teemojen kanssa vain allegorisesti, niin hänen omat kokemuksensa ja tarinansa transnaisena näkyvät tästä elokuvasta selkeästi, ja puhuttelevat monia katsojia niiden vilpittömyyden ja kauneuden vuoksi.