Viraaliksi nousseen TikTok-videon kuvaajan mukaan suomalaisessa koululuokassa äänestettiin sateenkaarivähemmistöjen vihaamisesta

Viraaliksi nousseen TikTok-videon kuvaajan mukaan suomalaisessa koululuokassa äänestettiin sateenkaarivähemmistöjen vihaamisesta

Kuva: James Sutton/Unsplash

Sosiaalisen median palvelu TikTokissa kiertää video, jonka kuvannut oppilas esittelee katsojalle uusikaupunkilaisessa koulussa tapahtuneen homo- ja transfobisen tilanteen. Videon mukaan opettaja oli järjestänyt kesken oppitunnin äänestyksen, jolla selvitettiin vihaavatko luokan oppilaat LHBTIQA+ -yhteisöön kuuluvia ihmisiä. Koulun rehtori vakuuttaa oppilaitoksen puuttuvan poikkeuksetta kaikenlaiseen opiskeluympäristössä ilmenevään kiusaamiseen ja syrjintään.

Lyhyistä videoista tunnetussa sosiaalisen median palvelu TikTokissa kiertää video, jolla uusikaupunkilainen oppilas esittelee katsojalle kysymyksiä herättävän tilanteen äidinkielen tunnilta. Oppilas kertoo, että opettaja oli päättänyt kesken tunnin järjestää äänestyksen siitä, että vihaavatko oppilaat LHBTIQA+ -yhteisöön kuuluvia ihmisiä. Asiasta uutisoi aiemmin Iltalehti.

TikTokiin ladattu video keräsi lukuisia kommentteja, joissa tapausta luonnehdittiin käsittämättömäksi. ”Opettaja antoi tehtävän, että meidän pitää miettiä ryhmässä asioita, joita me vihataan tai meitä ärsyttää. Joukko poikia alkoi haukkumaan LGBQT -yhteisöä. Opettaja ei sanonut siihen mitään”, kertoo Iltalehden haastattelema, videon sosiaalisen median palveluun ladannut oppilas. Oppilas sanoo, että videolle taltioitu tilanne on tapahtunut viime syksynä. Hän ei asian arkaluontoisuudesta johtuen halunnut kommentoida aihetta Iltalehdelle omalla nimellään.

Oppilaan mukaan äänestettävät aiheet kirjoitettiin taululle kaikkien nähtäväksi ja LHBTIQA+ -yhteisön tullessa mainituksi, opettaja ei juurikaan kyseenalaistanut sen kirjoittamista taululle muiden ärsyttäviksi tai vihaa herättäviksi koettujen asioiden joukkoon. ”Se meni tunteisiin. Mielestäni se oli loukkaavaa ja ei kouluun sopivaa. Sanoin, että minua harmittaa”, oppilas kertoo. Hänen mielestään opettaja ei välttämättä heti ymmärtänyt hänen pitävän asiaa inhottavana, koska hän ei oikein osannut reagoida näkyvästi heti. Tilanne sai jatkoa välitunnilla, jolloin oppilas uskaltautui sittenkin mainitsemaan asiasta ja sen kokemisesta häiritseväksi opettajalle sekä rehtorille.

Oppilas pyydettiin tapaamaan rehtoria TikTok -videon lataamista seuraavana päivänä – keskustelemaan kyseisestä videosta. ”Asiaan reagoitiin tosi hyvin. Hän oli tosi pahoillaan siitä, ettei minua ollut informoitu aiheesta tarpeeksi hyvin. Hän lupasi puhua enemmän opettajalle asiasta. Sain koulupäivän loppupuolelta henkilökohtaisen viestin, jossa hän oli pahoillaan”, nuori kertoo tilanteen ratkeamisesta rehtorin ja opettajan kanssa. Opettaja on esittänyt asianosaiselle henkilökohtaisen anteeksipyynnön.

Koulun rehtori Esa Pirkola oli kommentoinut asiaa omasta puolestaan Iltalehdelle sähköpostitse. Hänen mukaansa videolla näkyvää äänestystä ei järjestetty. Pirkola selittää, että tunnilla käsiteltiin yhteiskunnallisia asioita, joihin toivoo muutosta. Yksi oppilasryhmistä esitti tehtävänannon yhteydessä mielipiteen, jonka mukaan LHBTIQA+ -yhteisö vaatii liian näkyvästi itselleen oikeuksia. Lisäksi Pirkola kommentoi, että koska ryhmien mielipiteiden nostaminen esille tapahtui varsin nopealla tahdilla, opettajalla ei voinut olla riittävästi aikaa tilanteen ennakointiin. Oppikirjan tehtävään kuului kannanottoa – onko asiasta samaa vai eri mieltä.

”Seuraavalla tunnilla on opettajan johdolla käyty keskustelu siitä, miten omia mielipiteitä on korrektia esittää, ja miten oman mielipiteen vaikutus toiseen tulee huomoida”, Pirkola taustoittaa Iltalehdelle. ”Lisäksi opiskeluhuollon henkilöstö on tarvittaessa käytettävissä niin yksilö- kuin ryhmäkeskustelussa.” Pirkola vahvisti keskustelleensa asianosaisen, TikTok-videon kuvanneen oppilaan kanssa tapahtuneesta. Iltalehden kysymykseen siitä, että onko koulussa havaittu aiemmin LHBTIQA+ -yhteisöä halveksivaa toimintaa ja kuinka siihen ollaan suhtauduttu, Pirkola pahoittelee tapahtuneen olleen valitettava yksittäistapaus ja vakuuttaa koulun puuttuvan poikkeuksetta kaikkeen asiattomaan käytökseen.

Kehrääjä pyysi juttua varten kommenttia opetusneuvos Satu Honkalalta. Honkala ei halunnut kommentoida yksittäistapausta, josta hän ei ole tietoinen, mutta sanoi tapahtuman kuulostavan siltä, että se on opetussuunnitelman vastainen.