Vieraskynä: Queer- ja transkritiikkiä oikeustieteellisestä koulutuksesta
Euforian täyteisiä kokemuksia viimeisen kahden vuoden ajalta: korvareiät, hiustenvärjäys, hameeseen pukeutuminen, kynsienlakkaus, nimenvaihto. Drag-meikkaus ja naisellisiksi mielletyt alusvaatteet. Äänentaajuuden kohotus, soljuva ja sähäkkä kehonkieli. They/them. Homotreffit. Minä maailmassa kokemukset nielaisseena. Julkaisin tammikuun alussa kuvan Instagramissa, jossa olin Rakel. Kuvassa näin itseni, joka on aina ollut – valtaosan ajasta olematta ja sivuutettu. Näin kaksi eri kokemusta elämästä – väkivaltaisesti tukahdutetun ja jatkuvasti avautuvan. Kokemus elämästä on liikkunut ensimmäisestä toiseen.
Samaisena iltana sain viestin kello 21.56. Viesti oli kuvan nähneeltä läheiseltäni: ”Ymmärrän sun ongelmat sukupuolen suhteen ja se on ok. Miksi et voi hyväksyä, että olet oma itsesi ilman, että pitää julistaa sitä koko maailmalle. Eihän me heterotkaan sitä tehdä. Miksi hetero, ei voisi olla oma itsensä. Ole myös oma itsesi. Miksi pitäisi julistaa omaa itseänsä, kun kaiken pitäisi olla luonnollista, ei väkisin väännettyä.” Läheiseni tahtotila lyödä seksuaali- ja sukupuolikokemustani lapiolla takaraivoon ja kuopata se ennen kuin kello ehtii lyödä 22.00, tietenkin raivostutti. Luonnollinen hetero- ja sukupuolinormatiivisuus patsastelee objektiivisuudessaan samalla kun mielenvikainen väkisin väännetty homotransu tärvelee hyväksyttyä moraalikäsitystä irstailla kuvilla. Minua otti päähän ennen kaikkea kuitenkin siitä syystä, että seuraavana päivänä piti jälleen kerran mennä luennolle kuuntelemaan samaa sontaa.
Oikeustieteellinen on kuin läheiseni ja läheiseni on kuin oikeustieteellinen – kumpikaan ei palvele queer- ja transaktivismia. Oikeudellinen asiantuntijuus on pääsääntöisesti sitä, että osaa argumentoida luonnollisen viitekehyksen ehdoilla ja sivuuttaa kaiken muun väkisin väännetyn. Asiantuntijuuden saavuttaminen ja säilyttäminen sekä häikäilemättömän maailmanparantajankin aatemaailman haastava 4470 euron aloituspalkka vaatii sitä, että nielee säännöt ja sahanpurun.
Opin pikaisesti oikeustieteellisen koulutuksen asettaman viitekehyksen queer- ja transaktivismille: syrjintäkielto, viharikos ja samaa sukupuolta olevien avioliitto. Muutama maininta tuomarin nuijan kapeasta vaikutusvallasta. Mahdollisuus avioliittoon on laiha lohtu kaikista marginalisoiduimmille queer- ja trans väestöön kuuluville. Syrjintäkiellolla ei tulla apuun, vaikka sateenkaarivähemmistö kärsisikin
rakenteellisen queer- ja transfobian syystä kodittomuudesta tai työttömyydestä. Viharikossäännöstö ei estä queer- ja transihmisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Tosiaan, kun vihamielinen henkilö ulosti tuntemuksensa kasvoilleni saatetekstillä ”hieno hame vitun homo transu” ja kielsi alkamasta hänelle, mietin miksi professori vastasi minulle viikko sitten, että sateenkaarevien asemaa parannetaan jatkuvasti sisällyttämällä heitä lainsäädäntöön. Seuraavalla kerralla kun pelkään lähestyvän henkilön minusta
rakentamia ajatusrakennelmia, arvioin että pyöriikö kaverin mielessä jo rikoslain 6 luvun 5 pykälä vai pitäisikö harrastaa queer- ja transaktivismia ja julkilausua se päin näköä tässä ja nyt.
Oikeustiede ei ole ongelma itsessään – oikeustieteellisten tiedekuntien poliittinen kallistuma on. Oikeustieteellisten tiedekuntien päätös suosia liberaalia oikeuspositivistista ja kapitalismin kanssa kuhertelevaa oikeustiedettä ei tue juristien kouluttamista, jotka osaavat puuttua rakenteelliseen rasismiin, homo- ja transfobiaan, seksismiin, ableismiin tai ksenofobiaan saatikka näiden intersektionaalisuuteen.
Surullinen tosiasia on, että valtaosa oikeudellisesta työstä ei muuta, vaan ylläpitää epäoikeudenmukaisia rakenteita. Surullisempaa on kenties se, että pääsääntöisesti oikeustieteellinen koulutus ei mainitse aiheesta sanallakaan. Tästä vinkkelistä katsottuna Juristiliiton iskulause ”Oikeudenmukaisen Suomen rakentajat” lähentelee mitä-vittua-täällä-tapahtuu-tason poskettomuutta. Poliittinen kallistuma kumotaan vasta sivuutettujen kokemuksilla ja vaatimuksilla – juuri niillä, joita nykyinen koulutus vähättelee ja hiljentää.
On ollut niin kovin hiljaista liian pitkään. Kuuleeko kukaan?
P.S. Jos olet saanut tarpeeksesi näiden asioiden pohtimisesta yksin – kuten minä – ota
kiltti yhteyttä: rakel.jylha-vuorio [at] helsinki.fi.
