Vähemmistövihaaja sateenkaariväreissä vahingoittaa enemmän kuin puolustaa
Kuvituskuva: Stocksnap
Suurin osa ihmisistä on nähnyt jonkun version siitä, kuinka homofobeja ja muita vähemmistövihaajia koetetaan “ärsyttää” esittämällä heidät homoina, feminiinisinä ja/tai LHBTIQA+ -vähemmistöjen edustajina. Tätä on tehty pidempään esittämällä aggressiivisimmat homofobit kaapissa olevina homoina, jonka lisäksi versioita siitä ovat esimerkiksi julisteet Venäjän presidentti Vladimir Putinista raskaasti meikattuna sateenkaarilipun edessä, Putinin ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin esittäminen rakastavaisina tai uusimpana Turkin Recep Erdoğanin esittäminen meikattuna ja korvakorut korvissaan, sateenkaarilipun ollessa luonnollisesti taustalla. Versioita löytyy vielä enemmänkin, keskusteluohjelmien juontajien vitseistä lähtien, mutta niissä kaikissa toistuu joku versio samasta ajatuksesta: “katsokaa, homofobi homona, tämä on hauskaa!”
Perusperiaate näiden meemien, kuvaston sekä kommenttien taustalla on se, että homo- ja transfobit, olivat he sitten autoritaarisia johtajia tai iltapäivälehtien kommenttiosioissa solvauksia viljeleviä uskontofundamentalisteja, kokevat loukkauksena homoksi tai muuhun sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöön kuuluvaksi kutsumisen ja tällä tavoin heidät tai heidän vähemmistövihamieliset asenteensa sekä politiikkansa voitaisiin saada naurunalaiseksi. Tavallaan perusperiaate on oikeassa, sillä viimeinen asia, mitä homofobi haluaa, on tulla nähdyksi homona, mutta sen vaikutukset ovat harvoin sellaisia kuin mitä tällaisen toiminnan perusteluna esitetään. Todellisuudessa niillä harvemmin satutetaan vallassa tukevasti istuvia vähemmistövihaajia tai saadaan aikaan positiivista muutosta, mutta sillä kyllä lisätään niihin vähemmistöihin liittyvää stigmaa, joita tällaisella toiminnalla yritetään puolustaa.
Erityisesti autoritaarien esittäminen vihaamiensa vähemmistöjen osana on toki saanut aikaan vihaisen reaktion heidän hallinnoiltaan, esimerkiksi juliste Putinista “drag-meikeissä” on kielletty Venäjällä, mutta sillä on samanaikaisesti toinenkin, paljon konkreettisempi vaikutus; se osuu kipeämmin vitsinä käytettyihin vähemmistöihin kuin homofobisiin autoritaareihin. Kuten Gentleman’s Quarterly -lehden kolumnisti Justin Myers totesi jo 2017, kyseessä on laiska tapa käyttää homofobiaa ja seksismiä viestinsä alleviivaamiseen:
Tällaisen kuvaston ja argumenttien esittämisessä on tärkeää huomata, mikä on se asia jolle nauretaan ja miksi juuri se “alentaa” kohteensa tai tekee hänestä naurunalaisen. Esimerkiksi Putinin esittäminen dragissa ei naura sille, että Putin luo ja ylläpitää äärimmäisen homofobisia lakeja sekä vähemmistöille vihamielistä ympäristöä, vaan ajatukselle siitä, että Putin näyttäisi “naurettavalle” meikissä ja/tai olisi naurettavaa jos Putin olisi LHBTIQA+-vähemmistöjen edustaja. Jotta tämä “kritiikki” tai “vitsi” toimisi, on homoutta, feminiinisyyttä ja/tai LHBTIQA+-vähemmistöihin kuulumista pidettävä itsessään alentavana tai naurettavana. Homo- ja transfobien esittäminen vihaamansa vähemmistön edustajana pilkkausmielessä toimii siis ensisijaisesti siksi, että homo- ja transfobiset asenteet, sekä tietoisesti että alitajuntaisesti, ovat edelleen erittäin yleisiä, eikä siksi, että se jotenkin asettaisi homo- ja transfobiset näkemykset naurunalaiseksi.
Feminiinisyyden ja LHBTIQA+-vähemmistöön kuulumisen käyttö tällaisena lyömäaseena poikkeaa hyvin vähän sen edeltäjistä, jo leikkikentillä monille tutuksi tulleista “homottelusta” sekä poikina pidettyjen solvaamiseen tähtäväästä “neidittelystä”. Tämä toistaa stereotypiaa, jossa feminiinisyydessä, naiseudessa ja/tai LHBTIQA+-vähemmistöön kuulumisessa on jotain “huonompaa”, mikä on erityisen vahingollinen viesti välitettäväksi sekä yhteiskunnalle että nuoremmille sukupolville. Se antaa viestin siitä, että nämä ovat ominaisuuksia joita on syytä välttää, mikä taas osuu vähemmistöihin kipeästi, erityisesti heihin jotka elävät vielä kaapissa syrjinnän pelossa.
Kuvaston lisäksi toistuva ongelma on vähemmistöihin vihamielisesti suhtautuvien esittäminen epävarmoina omasta seksuaalisuudestaan ja/tai sukupuolestaan, perustuen siihen ajatukseen, että viha on vain kaapissa olevan omiin tuntemuksiinsa kohdistuva torjuntareaktio. Koska eihän kukaan olisi niin ylikiinnostunut vähemmistöjen elämästä, jollei hän olisi kateellinen kaapin ulkopuolella oleville ja salaa haluaisi itsekin kuulua siihen joukkoon? Tämä kuitenkin aliarvioi vihan voimaa ja kaiken kuluttavaa luonnetta sekä antaa tekosyitä vihalle. On myös huomattava, että tätä argumenttia esiintyy yleisesti juuri seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohdalla, sillä harvempi uskoo saman logiikan toimivan esimerkiksi misogyniaan tai rasismiin.
Tekosyiden lisäksi syrjinnän esittäminen vähemmistöön kuuluvan torjuntareaktiona siirtää vastuuta syrjinnästä syrjityn vähemmistöryhmän niskaan, sillä jos kyse tosiaan olisi kaapissa olevista vähemmistöjen edustajista, silloinhan luonnollisesti ongelma olisi yhteisön sisäinen? Ei ole kuitenkaan mitään syytä olettaa, että syrjintä yleisellä tasolla johtuisi torjuntareaktioista, eikä siitä, että syrjivät asenteet iskostetaan moniin jo lapsuudessa ja rakenteellinen syrjintä on vielä tänäkin päivänä erittäin kattavaa.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema on parantunut huomattavasti viimeisinä vuosikymmeninä monessa maassa, kuten Suomessakin, mutta homo- ja transfobiaa esiintyy vielä kattavasti ja syrjintä on aivan liian yleistä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä ei vieläkään pidetä samanarvoisina enemmistön kanssa, jonka tavoittelua tällainen normalisointi vaikeuttaa. On toki totta, että paljon räikeämpiäkin syrjinnän muotoja on olemassa, ja niihin tulee puuttua, mutta se ei tarkoita että pienimuotoisempaa syrjinnän normalisointia tulisi katsoa sormien läpi, ei edes silloin kun se tehdään “omalla puolella” olevien toimesta.
Vähemmistövihaajien kritisointia ja piikittelyä on tehtävä jatkossakin, mutta ei vähemmistöjen kustannuksella. “Homottelu” ja sen johdannaiset kuuluvat historiaan tuomittavana syrjintänä, eivät vitsien kärjiksi. Pystytte parempaan, aivan varmasti.
