Uusi väitöskirja valaisee seksuaalivähemmistöjen asemaa lappilaisissa kyläyhteisöissä

Kuvassa esiintyvä kylä tai sen asukkaat eivät liity juttuun. Kuvitus: Veli-Pekka Viklund / Museovirasto

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvien elämä maalla ei ole aina helppoa. Hanna Peltomaan tutkimus osoittaa, että kyläyhteisöjen säännöt ja normit ovat monimutkaisempia kuin voisi luulla. 

Suomen maaseutu-alueet eivät ole seksuaalivähemmistöihin kuuluville henkilöille usein mieluisia tai turvallisia ympäristöjä. Puhutaan jopa kotimaisesta seksuaalipakolaisuudesta, kun maalla asuvat vähemmistön jäsenet muuttavat isoihin kaupunkeihin kuten Helsinkiin tai Tampereelle. Lapin yliopiston tutkijan Hanna Peltomaan väitöskirja Kotona kylässä: ei-heteroseksuaalisten ihmisten toimintatilat lappilaisissa kyläyhteisöissä (2022) pyrkii selvittämään, millaisia toimintatiloja ei-heteroseksuaalisilla ihmisillä on lappilaisissa kyläyhteisöissä. Toimintatila tarkoittaa tutkimuksen yhteydessä mahdollisuutta olla osa kyläyhteisöä avoimesti. 

Tutkimusta varten Peltomaa haastatteli 23 seksuaalivähemmistöihin kuuluvaa ihmistä Lapissa. Tämän lisäksi Peltomaa haastatteli myös heteroseksuaalisia kyläläisiä saadakseen paikallisesta toimintakulttuurista kokonaisvaltaisen kuvan. Tutkimuksessa nousee esiin toimintatilojen tietynlainen paradoksaalinen avoimuus ja sulkeutuneisuus. Peltomaan mukaan “yhteisöissä, jossa on tapana pitää silmällä naapuruston tapahtumia, jättää ulko-ovi lukitsematta sekä vierailla toisten luona ilman ennakkoilmoitusta, kodin ei voi sanoa olevan täysin yksityistä tilaa”.

Homoseksuaalisuus voi kuitenkin olla myös kaukaista näissä yhteisöissä. Tutkimus nostaa esiin perheiden heteronormatiiviset odotukset perheen sisällä ja ajatuksen siitä, että homoseksuaalisuus vaikuttaa kylissä kaukaiselta asialta. Odotukset naimisiin menemisestä heteronormatiivisessa suhteessa ja “suvun maineen” taakka ovat usein seksuaalivähemmistöön kuuluvan kyläläisen harteilla.

Peltomaa huomioi, että tällaiset ympäristöt ruokkivat sekä vaikenemisen että juoruilun kulttuuria, joiden kohteeksi miehet joutuvat naisia useammin. Peltomaa näkee tämän johtuvan siitä, miten “miesten heteroseksuaalisuus on enemmän varjeltua ja seksuaalisuutta määriteltäväksi nähty toiminta ja olemisen tapa täten tiukemmin rajattua”. Juorut yhteisön sisällä voivat näin kohdistua myös heteroseksuaalisiin ihmisiin, jotka viettävät aikaa yhdessä homoseksuaalien yhteisön jäsenien kanssa. Biseksuaalisuuden tunnistaminen on puolestaan käytännössä olematonta, mikä korostaa kyläyhteisöjen binääristä näkökantaa seksuaalisuuteen. 

Tutkimuksessa Peltomaa kuitenkin korostaa, miten kyläyhteisöt eivät ole kaikki samanlaisia, ja siksi yksiselitteistä selitystä seksuaalivähemmistöjen elämästä kyläyhteisöissä on mahdoton saada. Sama pätee myös kaupunkeihin ja siellä asuvien seksuaalivähemmistöjen elämään. Peltomaan tutkimus nostaa esiin, miten tärkeää on tutkia seksuaalivähemmistöjen toimintatiloja monipuolisesti, jotta voimme saada eheämmän kuvan ei-heteroseksuaalien elämästä Suomessa. Hän myös nostaa väitöskirjan lopussa esiin, miten samanlaista tutkimusta olisi tärkeä tehdä myös trans- ja muunsukupuolisten ihmisten kannalta.