Saksa aikoo kieltää eheyttämisterapiat
Saksan terveysministeri Jens Spahn kertoi tiistaina aikovansa esittää lakia, joka kriminalisoisi yritykset muuttaa ihmisten seksuaalisuutta erilaisten terapioiden avulla. Näistä terapioista käytetään yleisesti kattonimitystä eheyttämisterapia. Asiasta uutisoi The Local de.
The Local:n mukaan kiellossa olisi kyse terapioista, joilla pyrittäisiin tekemään homoista ja lesboista heteroja. “Näkemykseni on selvä: homoseksuaalisuus ei ole sairaus, jonka takia sitä ei tarvitse hoitaa”, Spahn kommentoi. Lehdistötilaisuudessa Berliinissä pitämässään puheessa Spahn kertoi myös pyrkivänsä siihen, että lakiesitys olisi valmis parlamentille esiteltäväksi vielä kuluvan vuoden aikana.
Myös PinkNews uutisoi aiheesta. Sen mukaan Magnus Hirschfield -säätiön tiedossa olisi, että Saksassa pyritään eheyttämään vuosittain noin tuhatta henkilöä perheiden, valmentajien, terapeuttien ja joskus jopa “henkien poismanauksen” avulla. Lääketieteen ammattilaiset pitävät eheyttämistä vaarallisena kohteena olevan henkilön hyvinvoinnille eikä ole olemassa tieteellistä näyttöä sille, että terapiat olisivat todellisuudessa toimivia.
Niin kutsutut eheytysterapiat koskettavat kaikkia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, mutta epäselvää on, miten mahdollinen esitys tulee huomioimaan esimerkiksi sukupuolivähemmistöihin kohdistuvat eheytysyritykset. Euroopan Unionin kieltoon kannustavasta kannasta huolimatta vain Malta on Euroopassa kieltänyt eheytyshoidot ja esimerkiksi Suomessa eheytysterapiat eivät ole vielä kiellettyjä.
Kuvituskuva: Public Domain Photography