Pihtarin ylpeys: jokaisen oikeus omiin rajoihin
Kuvitus: Timur Romanov / Unsplash. Kuva ei liity juttuun.
Kolumnissa aseksuaali S. ehdottaa loukkaavaksi tarkoitetun pihtari-termin haltuunottoa. Pihtariksi tunnustautuva kirjoittaja toivoo aseksuaalisuuden ja seksistä kieltäytymisen normalisointia sekä laajempaa yhteiskunnallista keskustelua aiheesta.
Queer, dyke, slut. Feministiseen sateenkaariliikkeeseen on pitkään kuulunut entisten halveeraavien termien haltuunotto: oli kyse sitten heteronormiin mahtumattomuudesta, naisten välisestä seksuaalisuudesta tai naisoletettujen seksuaalisesta aktiivisuudesta ylipäätään. Entisiltä haukkumasanoilta on viety niiden satuttava kärki määrittelemällä termit omaehtoisesti uudella tavalla. Normiin mahtumattomuus on käännetty ylpeyden aiheeksi. Samaa keskustelua ei vaikuteta vielä käyvän aseksuaalisuuteen liittyen – ainakaan Suomessa. Aseksuaalisuudesta ylpeily ei muutenkaan vaikuta olevan mikään ilmiö, saatikka liike, mikä johtunee pitkälti negatiivisista ennakkoluuloista ja sisäistetystä syrjinnästä.
Tuntuu, että ihmettely siitä, miksi aseksuaalisuudesta pitäisi “tehdä mitään numeroa”, on tavanomaista aseksuaalisuuden kirjon ihmisille suunnattujen verkkoryhmien sisälläkin. Eikö riitä, että saa perusarjessaan elää rauhassa ja tietäen, että itsessä ei ole mitään vikaa; että ei ole ainut, joka ei koe seksuaalista vetovoimaa muihin ihmisiin? Toki, monelle varmasti riittääkin. Kenenkään ei tarvitse ottaa identiteettinsä johtotähdeksi mitään piirrettä tai taipumusta, jonka ei koe häntä liiemmin määrittävän.
Riikka Suominen kirjoitti pihtarin leimasta seksuaalisen haluttomuuden kontekstissa viime vuoden lopulla (10/2020) MeNaiset-kolumnissaan. Seksiin suostumattomia kutsutaan pihtareiksi. Suomisen sanoin: ”nimitys antaa ymmärtää, että henkilö kitsastelee seksissä keljuuttaan tai käyttääkseen valtaa”. Ei-suostumuksellinen valtapeli läheissuhteissa on aina manipulatiivista ja siten tuomittavaa. On kuitenkin lähtökohtaisesti epäreilua rinnastaa seksistä kieltäytyminen vallankäyttöön. Jokaisella ihmisellä on oikeus kieltäytyä seksistä milloin tahansa ja mistä syystä hyvänsä. Kellään ei ole oikeutta toisen ihmisen kehoon ilman asianomaisen lupaa.
Pihtarius on – lutka-diskurssin tavoin – sukupuolittunut ilmiö. Pihtariksi kuvataan yleensä naista, joka veemäisyyttään valjastaa seksin vallankäytön välineeksi saavuttaakseen jotakin. Tavallisesti valittamista “pihtaamisesta” kuulee lähinnä – anteeksi yleistys – heteromiesten suusta, mutta diskurssi on kuitenkin kulttuurisesti olemassa oleva ja täten yksittäistapauksia laajempi ongelma. Se kytkeytyy puheeseen “seksin antamisesta” ja “saamisesta”, missä nainen antaa ja mies saa. Aihe liittyy mitä suurimmassa määrin suostumuksen ympärillä käytävään keskusteluun, sekä tapaan, jolla hahmotamme rajojen vetoa ja itsemääräämisoikeutta.
Aseksuaalisuus tarkoittaa sitä, että ihminen ei koe seksuaalista vetovoimaa muita ihmisiä kohtaan tai kokee sitä hyvin vähän tai harvoin. Aseksuaalisuudesta ei voida siis päätellä sitä, haluaako ihminen seksiä tai harrastaako hän sitä. Jos eläisimme valmiissa maailmassa, olisi aivan sama, kuinka kukin seksiin suhtautuisi. Maailma ei kuitenkaan ole valmis. Siksi pihtari-termin haltuunotto on perusteltua.
Minä toivon yhteiskunnallista keskustelua aiheen ympärille. Tarve rakenteelliselle muutokselle on yksilötasoa laajempi, eivätkä valtarakenteet horju, jos valtapositiossa olevat ihmiset eivät ymmärrä asemaansa. Aseksuaalisuuden kirjo ei tule koskaan näyttäytymään alloseksuaalisuuden (eli ei-aseksuaalisuuden) kanssa tasavertaisena ja yhtä toivottuna seksuaalisuuden muotona, jos pelkkään “seksuaalisuuteen” viittaaminen on aina synonyymi alloudelle. Aseksuaalisuudesta käytävä keskustelu ei ole irrallinen siitä, millainen ihmiskäsitys meillä vallitsee tai mitä yhdistämme “hyvän elämän” ideaaliin, eikä seksuaalisuuden moninaisuus pääse kokonaisuudessaan esille, jos sille ei raivata näkyvyyttä.
Kymmenen vuotta sitten Kanadassa alkunsa saaneet SlutWalk-liike syntyi reaktiona raiskauskulttuuriin ja uhrien syyllistämiseen. Lutkamarssi-mielenilmauksiin verkkosukkahousuissa ja minihameissa osallistuneet ihmiset eivät kaikki identifioidu seksuaalisesti erityisen aktiivisiksi yksilöiksi tai koe lutka-sanaa voimaannuttavana tai erityisesti toivo, että sana yhdistetään heihin. Siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – he ovat paikalla.
Se, että yksilöllä on lupa päättää omasta kehostaan ja omasta toiminnastaan, on kollektiivinen asia. Se, että kuka tahansa ihminen ottaa lutkan leiman kantaakseen mielenosoituksessa, on solidaarinen teko heitä kohtaan, jotka joutuvat kuuntelemaan huorittelua. Väitän, että se, että kutsuisi itseään pihtariksi julkisesti, olisi solidaarinen teko aseksuaaleja kohtaan. Meitä, jotka kohtaavat henkistä vallankäyttöä läheissuhteissamme ja tulevat leimatuksi manipulatiivisiksi vain, koska pyrimme kunnioittamaan omia rajojamme.
Aloitetaan liike: #PrudePride, anyone?
