Musta Morsian -esitys nostaa esiin sateenkaarivähemmistöjen kohtelun kirkossa

Musta Morsian -esitys nostaa esiin sateenkaarivähemmistöjen kohtelun kirkossa

Kohuesitykseksi kutsuttu Musta Morsian perustuu tositarinoihin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtelusta kirkossa. Kohua se herättää ehkä korkeintaan kirkon itsensä piirissä.

Häämarssi pauhaa Tampereen Tuomiokirkon salissa, kun frakkiin pukeutunut mies kävelee yksin käytävää pitkin, musta huntu päässään. Katsojat ja orkesteri seisovat aivan kuin oikeissa häissä. Mutta siunauksen sijaan tulee monologi, jossa Janne (Aki Heiskanen) kertoo kokemuksistaan lestadiolaisesta perheestä tulevana homomiehenä. Perhe ei hyväksynyt uskonsa takia Jannea, ja niinpä hän muutti pois. Vuosien jälkeen äiti pyytää käymään kotona, mutta miestä hän ei saa tuoda mukanaan.

Musta Morsian on Anne-Maria Haapalan ja Eija Luodon ohjaama esitys, joka pohjautuu tositarinoihin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemuksista kirkossa. Esitystä varten Haapala haastatteli kymmeniä vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä heidän kokemuksistaan. Itse hahmot ja heidän nimensä ovat fiktiivisiä, vaikka tarinat ovatkin totta. Esitys on rakennettu kirkkohäiden ympärille. Tarinoiden välissä kuullaan musiikkia rakkaudesta artisteilta kuten Hector ja Juice Leskinen. Orkesterin solistina toimi laulaja-lauluntekijä Samuli Putro.

Esitystä on luonnehdittu “kohuesitykseksi”, ja esimerkiksi Turun Tuomiokirkkoon esitystä ei olla hyväksytty. Tämä kertoo ehkä enemmän kirkosta kuin esityksestä itsessään, koska tarinoiden kritiikin kohteena on useammin yksittäiset papit kuin instituutiot. Tarinoissa puhutaan sekä itsensä löytämisestä, uskonnollisessa ympäristössä kasvamisesta ja lopulta kohtaamisesta pappien kanssa. Vihkimys ja kirkkohäät ovat monien tarinoiden yhteinen päätös; pappi ei suostu vihkimään tai kyselee outoja kysymyksiä. Tarinat, jotka käsittelevät uskonnollisia yhteisöjä, kuten Jannen ja Sumun (Eija Luoto) tarinat ovat iskevimmät, koska niistä näkyy uskonnollisen yhteisön tekemän haitta yksittäisten huonojen pappien sijaan. Luterilaisen kirkon laajempia ongelmia ei tarinoissa käsitellä juuri lainkaan.

Hyvästä sisällöstä ja tärkeistä tarinoista huolimatta Musta Morsian ei ole kohun arvoinen esitys. Kirkon standardit kohulle vain ovat matalammat kuin muualla, koska kiroilu, seksistä puhuminen ja pappien kritisointi ei ole mitään uutta ja käymätöntä korpimaata esittävissä taiteissa tai seksuaalivähemmistöistä kertovissa tarinoissa. Hyvien tarkoitusperien takana on myös representaation ongelmia, koska esimerkiksi oletetusti cissukupuolinen Eija Luoto antaa kasvot ja äänet “Sumulle”, muunsukupuoliselle hahmolle. Kuinka paljon kehitystä vaaditaan, että sukupuolivähemmistöt pääsevät itse kertomaan omista tarinoistaan kirkon maaperälle?

Mustan Morsiaimen sydän on oikeassa paikassa, ja tarinat ovat koskettavia ja tärkeitä kertoa. Esitystä kuitenkin mainostettiin “kuohuttavana” ja miten kirkot kieltäytyvät esittämästä sitä, ja tässä valossa odotan jotain radikaalimpaa, kattavampaa ja rajumpaa kuin mitä Musta Morsian lopulta oli.

Musta Morsian-esitys nähtiin Oulun, Helsingin ja Tampereen Tuomiokirkoissa.

Kirjoittajat

,