Kun kieli tunnustaa vain kaksi sukupuolta

Kun kieli tunnustaa vain kaksi sukupuolta

International Pronouns Day muistuttaa siitä, että jokaisella on oikeus tulla sukupuolitetuksi oikein ja siitä, kuinka tärkeää oikeiden sanamuotojen käyttäminen on. Tämä voi joskus olla hankalaa, jos käyttökielessä on paljon sukupuolittavia rakenteita – esimerkkinä venäjä, jossa pronominien lisäksi muutkin sanat taipuvat maskuliinissa ja feminiinissä.

Sateenkaarevassa merkkipäiväkalenterissa 20.10. on International Pronouns Day eli pronominien päivä – oikein sukupuolittavien pronominien merkityksestä erityisesti transihmisille ja muille sukupuolivähemmistöön kuuluville muistuttava päivä. Suomen kielessä persoonapronominit eivät ole sukupuolittavia, ja suomi tunnetaan kansainvälisesti tarkasteltuna varsin sukupuolineutraalina kielenä. Suurin osa meistä sateenkaariyhteisöön kuuluvista niin Suomessa kuin muualla maailmassa puhuu myös kieliä, joilla sukupuolittamista esiintyy vähintään sukupuolitettujen persoonapronominien käytön puitteissa.

On olemassa lisäksi kieliä, joiden kielioppi nojaa vahvasti sukupuolittamiseen silloinkin, kun sukupuolittamisen funktio on vain yksi osa laajemmasta lauserakenteiden kokonaisuudesta, jota ei tule siksi ymmärtää kirjaimellisesti. Esimerkiksi saksan kieltä taitava tai sitä joskus opiskellut tietää, ettei pöydän kaltaisen elottoman asian sukupuolittaminen väitä, että sillä voisi olla ylipäätään mitään sukupuolta – kyse kun on lähinnä luokittelusta, jolla on merkitystä lauserakenteessa ja sanojen taivutuksessa.

Entäpä jos sukupuolittamista esiintyykin kielessä tätä enemmän, aina yksilöstä puhuttaessa ja siinäkin tapauksessa, kun puhuja viittaa itseensä tai esittää kysymyksen toiselle henkilölle? Joku voisi tässä kohtaa arvella, kuinka dysforiavapaata on tämänkaltaisella kielellä kommunikointi transihmiselle tai muulle sukupuolivähemmistöön kuuluvalle henkilölle, etenkin hänelle, jonka sukupuolenkorjausprosessi on kesken.

Äidinkieleni on venäjä. Kieli, jolla ei sukupuoliteta esimerkiksi ruotsin tai englannin kielien tapaan ainoastaan persoonapronomineilla yksikön kolmannessa persoonassa, vaan kielioppi itsessään laajemminkin muodostuu sukupuolittamisen ympärille. Verbit, substantiivit ja kanssaihmisiin viittaaminen (myös yksikön ensimmäisessä tai toisessa persoonassa) taipuvat sukupuolen mukaan. Toisin sanoen minäkin sukupuolitan itseäni jatkuvasti puhuessani itsestäni. Juuri siksi minun ei ole tarvinnut koskaan erikseen pyytää puhuttelemaan minua maskuliinimuodossa – minun on tarvinnut vain vastata venäjäksi käydyn keskustelun aikana vastapuolelle sukupuolittamalla maskuliinimuodossa itse itseäni saadakseni hänet huomaamaan, että hän on juuri väärinsukupuolittanut minua. Olen он (maskuliini), en она (feminiini) ja puhun sen mukaisesti.

Transprosessini ollessa vielä kesken venäjänkielinen keskustelukumppanini jatkoi mieluummin minulle puhumista epävarman, hapuilevan tuntuisessa muodossa sen sijaan, että olisi ihmetellyt suoraan päin näköä, miksi kirjaimellisesti puhun kuin mies. Pelkän konditionaalimuodon käyttö tekee pidemmän päälle keskustelusta melko kiusallisen – ”haluaisitko” venäjäksi mahdollistaa sukupuolittamisen kiertämisen kokonaan, mutta toisin kuin ”haluatko”, se särähtää korvaan kuulostamalla jatkuvalta anteeksipyynnön anelemiselta. Ääneni madaltuessa oikeanlaiseksi ongelma loppui seinään – tasapainon tullessa ääneni ja maskuliinisen kielellisen ilmaisuni väliin, pystyin kommunikoimaan äidinkielelläni silloinkin, kun muu ulkoinen habitukseni oli vielä jokseenkin androgyyni. Tavallaan minulla on ollut ja on edelleen aikamoinen etuoikeus, sillä on paljon transtaustaisia ihmisiä, joiden kohdalla oikeinsukupuolitetuksi tuleminen riippuu yksinomaan vastapuolesta ja huomautuksen väärinsukupuolittamisesta voi tehdä ainoastaan ilmoittamalla suoraan pronomininsa.

Hyvin sukupuolitetulla kielellä kommunikointi, kuten tapauksessani venäjäksi, ei siis ollut minulle dysforiaa lisäävä riesa tai aiheuttanut olosuhteiden pakosta johtuvaa kaapista ulostuloa ihmisille, joille en olisi halunnut kertoa transtaustastani tai vielä meneillään olevasta sukupuolenkorjausprosessista. Minulle maskuliinisten pronominien ja sanamuotojen käyttöön ottaminen oli tärkeä, kenties merkittävin virstanpylväs sosiaalisessa transitiossani – ja miksen olisi ottanut niitä heti käyttööni, kun ne tuntuivat heti luontevilta, kuin olisin aina käyttänyt niitä puheessani.

Entä miten muunsukupuolisuus ja binäärin ulkopuolelle sijoittuminen istuu venäjän kieleen, joka on lähtökohtaisesti binäärinen? Vakiintuneita sääntöjä ainakaan kirjakielessä ei toistaiseksi ole. Venäjänkielisiä sateenkaarimedioita ja sosiaalisen median sisältöjä seuraamalla on silti havaittavissa, ettei muiden kielien kehittyessä vähitellen yhtä inklusiivisimmiksi venäjän kieli tee poikkeusta. Sukupuolineutraaliutta alleviivaavaan kielenkäyttöön on puhekielessä ujuttautunut sellaisenaan monikkoa tarkoittava persoonapronomini они, jota käytetään englannin they-pronominin tapaan. Они sukupuolineutraalina on toisaalta yksinään käytettynä muuten binäärisesti sukupuolittavassa lauserakenteessa melko kömpelö, ja kömpelöä on myös muuttaa koko lause pakosta kokonaan monikkomuotoon yhtä henkilöä tarkoittaessa. Tämä toimii samalla hyvin kiinnostavana esimerkkinä siitä, kuinka kielet ovat kehittyneet kautta aikain omaksumalla itseensä uusia, mahdollisesti ensin pitkään uhkana näyttäytyneitä ulottuvuuksia.

Binäärin rikkominen toimii kirjoitetussa venäjän kielessä myös heteronormin kyseenalaistamisena. Sukupuolittavat päätteet sanoissa voidaan erottaa alaviivalla, esimerkiksi sanassa бисексуал_ка (biseksuaali). Tämä antaa lukijalle vapauden valita, lukeeko hän sanan alaviivaan asti maskuliinimuodossa (бисексуал) tai alaviivaa huomioimatta feminiinimuodossa (бисексуалка). Sanan alaviivaa voi toisaalta pitää muistutuksena siitä, ettei sukupuolittamisen tarvitsisi ideaalitilanteessa tapahtua välttämättä ollenkaan. Tämänkaltaista kirjoitusasua käytetään esimerkiksi venäläisissä LHBTIQA+- ja feministimedioissa sekä sateenkaarijärjestöjen jakamissa seksuaaliterveysoppaissa. Jälkimmäisessä varsinkin heteronormatiivisuuden kyseenalaistaminen edistää omalta osaltaan seksuaaliterveyden toteutumista kaikilla sukupuolilla seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta.

Kenties juuri äidinkieleni ansiosta en ihan ymmärrä, miksi esimerkiksi englanninkielisten pronominien merkitseminen sosiaalisen median tilin esittelytekstiin menee osalla ihmisistä tunteisiin ja herättää vastustusta. Kieli, tuo kulttuurin kenties näkyvin ja kirjaimellisesti kuuluvin osa kuvastaa arvojamme ja aikaa, jota elämme. Arvojemme siirtyessä jatkuvasti kohti monimuotoisuuden hyväksyntää, ei pelkkää suvaitsevuutta, kielten kehittyminen inklusiivisimmiksi on vain odotettavissa oleva ilmiö. Sitä olisikin mielestäni syytä tarkastella enemmän mahdollisuutena kuin uhkana.

Kirjoittaja