Kotiinpaluu on vihdoinkin teatterissa

Kuva: KokoTeatteri

KokoTeatterin lavalla nähdään tänä syksynä sydämellä tehtyä sateenkaariteatteria. Kehrääjä haastatteli ohjaaja Kirsi Marie Liimataista ja pääosaa esittävää Johanna Kokkoa heidän uusimmasta produktiostaan, Kotiinpaluu-näytelmästä.

Tämän viikon keskiviikkona ollutta ensi-iltaa on saatu odotella, sillä sen oli tarkoitus olla jo tammikuussa. Se jouduttiin perumaan kolme kertaa koronarajoitusten vuoksi, mutta vihdoin näyttelijät pääsevät yleisön eteen.

Kotiinpaluu kertoo Jannikasta, joka palaa pienelle paikkakunnalle suomalaisella maaseudulla kansainvälisestä kriisialueiden valokuvaajan urastaan väsyneenä. Muuttaessaan yhteiseen taloon avopuolisonsa Mirjamin kanssa hän joutuu pian huomaamaan, että myös elämä vanhalla kotiseudulla tuo mukanaan vanhanaikaisten asenteiden painolastin.  

Jatkuvaa yhteistyötä

Tyhjästä porukkaa ei kasattu. Liimatainen ja Kokko aloittivat yhteistyönsä jo vuonna 2010, kun Liimatainen etsi pääosan esittäjää YLE:n tv-sarjaan. Hän näki Kokon Petra von Kantin katkerat kyyneleet -näytelmässä Kansallisteatterissa. Myös Kotiinpaluussa näyttelevä Marjaana Maijala on ohjaajalle ennestään tuttu. Liimatainen ohjasi Kansallisteatterille Kokon ja Maijalan kirjoittaman näytelmän Tuplana vuonna 2016. Kokko ja Liimatainen ovat tehneet myös edellisen näytelmänsä Jos minä puhuisin sinulle KokoTeatterille. Kotiinpaluu on sille itsenäinen jatko-osa.

Epävarma rahoitus

Oikea elämän tapahtumat toimivat innoituksena näytelmälle paitsi tunneskaalan, myös inspiraation kautta. “Muutama vuosi sitten oli tämä Pori Jazzin tapahtuma. Toimitusjohtaja Aki Ruotsala oli kertonut haastattelussaan, että homoseksuaalisuudesta voi eheytyä ja päästä irti – siinä missä huumeistakin.  Sinä kesänä me puhuttiin tästä ja vastaavista tapauksista paljon ja sitten minä esittelin Johannalle tämän tarinan,” Liimatainen kertoo tuotannon alkupisteestä.

Sitä seurasi rahoituksen varmistaminen: “Me anomme säätiöiltä apurahaa tuotantoon ja jos meille myönnetään yksikin merkittävämpi summa, niin silloin tiedetään, että voidaan lähteä tekemään tätä tuotantoa.” Apurahoja tulikin, ja tuotantoa on rahoittanut Taike:n esittävien taiteiden toimikunta, Helsingin kaupunki ja Yrjö Sirolan Säätiö. Apurahan avulla työskentelyllä ei rikastu, mutta näytelmän tekoon liittyy muita motiiveja: keskustelun herättäminen ja tavallisten ihmisten tarinoiden esittäminen lavalla on kaksikolle tärkeää.

Uskonnollisia teemoja ja arvojen kohtaamista

Kuorestaan ulos tulemisen lisäksi uskonnon teema on läsnä Kotiinpaluussa: “Tämä ärsytti meitä silloin molempia, siis tämä kristinuskon pakkopulla Suomessa. Minusta tuntuu, että se on ollut iso tekijä, niin kuin motivaatio taustalla.” Ulkopuolelta tulevat määräykset ja säännöt ovat Liimataisen mukaan olleet innoittamassa tekstiä. Eritoten islamin rajoittavuudesta keskustellaan myös hänen toisessa kotikaupungissaan Berliinissä. “Ihan yhtä lailla kristinusko kaventaa meidän elämänalueitamme, mutta siitä ei puhuta samalla tavalla,” hän sanoo.

“Tässä on minun mielestäni hyvä lähtökohta, jos tässä on päähenkilö joka on ollut ulkomailla valokuvaajana töissä. Hän on nähnyt siellä näitä maita: Turkit, ja Iranit ja kaikki muut, ja sitten hän tulee muka kotiin turvaan, Pohjanmaalle ja sitten siellä rupeaa tapahtumaan,” Liimatainen sanoo.

Kokko nostaa esille myös arvokeskustelun tärkeyden. Näytelmässä erilaiset arvot törmäävät toisiinsa. “Ehkä siinä on joku sisäinen raivokin meillä näistä tämän hetken tapahtumista koko maailmassa,” Liimatainen kommentoi.

Tarinoita keskustelujen kautta

Kotiinpaluun päähenkilönä on keski-ikäinen, seksuaalivähemmistöön kuuluva nainen, joka asuu avovaimonsa kanssa. “Tässä on tämmöinen tavallinen parisuhde. Ei ole ainakaan koko ajan mitään glitteriä,” Kokko kuvailee. Sellaisen kuvausta Liimatainenkin kaipaisi mediassa enemmän: “Pride ei kerro kaikkea. Että sinne nyt mentiin ja minäkin olin prideilla ja nyt minä heilutan sitä lippua, joka on tietysti hyvä asia. Mutta se että ehkä ihmisten arkipäivästä pitäisi kertoa enemmän ja sitten sitä kautta koittaa avata ihmisiä kohtelemaan toisiaan ihmisinä.” Hän kritisoi myös pinkkipesuun taipuvaa uutisointia mediassa, korostaen tavallisten ihmisten tarinoiden tärkeyttä: “Niitä on edelleen liian vähän.”

Kotiinpaluuta on tehty ennen kaikkea keskustelemalla, mikä korostuu Liimataisen ja Kokon kuvauksissa tuotantoprosessista. “Me olemme keskustelleet paljon ja koko työryhmässä. Me olemme käyneet ihan kahden tunninkin keskusteluita emmekä ole harjoitelleet ollenkaan. Me olemme puhuneet älyttömästi ja avautuneet toisillemme ja minä uskon, että se on kyllä yksi hyvä keino. Sillä sitä kautta myöskin ne roolihahmot syntyvät ja sitten myöskin näyttelijöiden välillä syntyy yhteys,” Liimatainen kuvailee.

Tunteet hahmojen takana

Kokko lähestyy hahmoaan tunnekuljetuksen kautta. Hänen mukaansa ei ole väliä millainen henkilö on, vaan kirjailijan määrittämä hahmo syntyy “sen perusteella mitä kohtauksissa tapahtuu ja miten se ihminen on suhteessa muihin.” Siihen vaikuttaa se, mitä hahmo kertoo itsestään ja mitä muut kertovat hänestä näytelmän tekstissä. “Käytän tietysti sitä miltä minusta tuntuu ja miten minä koen ne tietyt vääryydet tai miten minä koen sen jonkun menneisyyden.” Itsestään kaivamalla löytyykin syvyyttä rooliin. Ne asiat, joista ei ole kokemusta, täytyy käsitellä mielikuvituksen kautta.

“Tärkeintä varmaan on ollut sen tietyn kuoren alla oleva herkkyys mitä minä uskon, että kaikissa on,” Kokko kertoo roolihahmostaan Jannikasta. “Tuo henkilö on ehkä joutunut rakentamaan itselleen semmoisen tietyn suojakuoren maailmalla ollessaan tai kokiessaan tällaisia erilaisia vaikeita tilanteita koko elämänsä ajan. Hän on joutunut rakentamaan itselleen vähän semmoisen mitä ei hirveen helposti sitten raota.”

“Tässä näytelmässä sitä pystyy sitten raottamaan siellä, kun purkaa tunteitaan suoraan yleisölle, kun se henkilö kertoo niin etteivät muut kuule.” Mitä pidemmälle näytelmä etenee, sitä enemmän hahmon kuori murenee.”

Keskusteluja lavalta ja valkokankaalta

Seuraavaksi Liimatainen haluaisi tehdä elokuvan. Kaksikko on kuitenkin jo suunnitellut myös seuraavaa näytelmäänsä.

“Yleensä kaikki mistä puhumme ja olemme kiinnostuneita käsittelee isoja, tässä hetkessäkin olevia asioita ja aika vakavia teemoja. Emme koe varsinaisesti tekevämme ns. yhteiskunnallista teatteria tai leffaa, mutta kyllä siellä yleensä isoja tasoja on,” Kokko kertoo tulevista visioistaan. Halu herättää keskustelua on suuri, ja se näkyy myös esittäjien terveisissä lukijoillemme.

“Kertokaa mielipiteenne, mitä te ajattelette. Ja tulkaa kokemaan meidän kanssamme, jakamaan tämä tarina,” vetoaa Liimatainen. “Tämä on aika intiimi tämä esitys ja näyttelijät kertovat tunteistaan suoraan,” Kokko kuvailee. “Ei sitä samaa kokemusta saa mistään, ei leffastakaan samalla tavalla, kun se ei ole elävä esitys,” sanoo Liimatainen.

Kotiinpaluu-näytelmän näytökset jatkuvat KokoTeatterilla 2.9. saakka.