Kirja-arvostelu: Kuunpäivän kirjeissä runollinen kieli yhdistää ympäristöteemat ja tulevaisuuskuvauksen
Kuvankäsittely: Lyyra Virtanen, taustakuva: Canva.
Emmi Itärannan uusimmassa romaanissa avaruusmatkailu ja sukupuolen moninaisuus ovat arkipäivää. Kuunpäivän kirjeet on monitasoinen teos, joka herättelee lukijaansa.
Palkitun, spekulatiivisesta fiktiostaan tunnetun Emmi Itärannan kolmas romaani Kuunpäivän kirjeet (Teos 2020) sijoittuu pitkälle tulevaisuuteen, 2160-luvulle. Kun Itärannan esikoinen Teemestarin kirja (Teos 2012) on selkeästi dystooppista scifiä, on Kuunpäivän kirjeiden maailma toiveikkaampi, vaikka yhteiskunta ei olekaan säästynyt ongelmilta. Ihmiset ovat onnistuneet rakentamaan loisteliaita siirtokuntia Kuuhun, Marsiin ja näiden ympärille, mutta Maassa asiat ovat huonommin ilmastonmuutoksen ja saastumisen aiheuttamien tuhojen takia.
Romaanin päähenkilö Lumi Salo on Maassa syntynyt parantaja, kun taas tämän puoliso Sol Uriarte on ammatiltaan etnobotanisti, kasvien tutkija. Rakastavaisten maailmankuva eroaa toisistaan suuresti: parantajan työhön kuuluvat esimerkiksi henkimaailmassa vaeltaminen ja sielueläimet, kun taas Solin tieteelliseen maailmankuvaan ei mahdu mitään yliluonnollista. Vastakkainasettelu tuo luonnollisesti kitkaa puolisoiden välille, mutta voivatko he oppia jotain toisiltaan?
Tarina kerrotaan kirjeromaanin muodossa – Lumi kirjoittaa kirjeitä puolisolleen, kun he joutuvat olemaan erillään työmatkojen ja muiden kiireiden takia. Sol ei kuitenkaan koskaan saavu sovittuun tapaamiseen, ja pian Lumi alkaa aavistella pahaa. Missä Sol on ja mitä on tapahtunut? Kuunpäivän kirjeiden ytimessä on sekä katoamistapauksen selvittely että Lumin muistelu pitkän parisuhteen vaiheista ja kaipuu puolison luo. Itärannan kaunis, runollinen kieli luo kiinnostavaa kontrastia scifiromaanin teknologiakuvauksiin ja värittää kertojan tunteet suuriksi ja pakahduttaviksi.
Itärannan tekstissä ilahduttaa sen vaivaton vähemmistökuvaus. Sol on muunsukupuolinen, eikä asiasta tehdä numeroa, vaikka puolison sukupuoli nouseekin esiin esimerkiksi Lumin kirjautuessa yhteiseen hotellihuoneeseen. Sukupuolineutraaleista termeistä käydyn lyhyen keskustelun jälkeen asia on selvä myös hotellin työntekijälle – monille binäärin ulkopuolella oleville lukijoille tämä lienee lähes utopiaa 2020-luvun maailmassakin. Myös sivuhenkilöiden moninaisuus on ilahduttavaa, eikä se tunnu väkisin väännetyltä. Miksi sukupuoli- tai parisuhdekäsitykset olisivat edelleen 1900-luvun tasolla, kun ihminen asuu Marsissa?
Vaikka ihmisten elämä on muuttunut yli sadassa vuodessa paljon, on teoksessa 2020-luvun lukijalle paljon tuttuja kulttuuriviittauksia, jotka yhdistävät Kuunpäivän kirjeet sulavasti tähän päivään. Teoksessa viitataan lukuisiin tunnettuihin scifielokuviin ja -romaaneihin, päähenkilön lempiartisteihin kuuluu David Bowie, ja onpa tämä nimennyt kissansakin Ziggyksi. Lainattujen elementtien rinnalle Itäranta on rakentanut laajan ja yksityiskohtaisen tulevaisuuden maailman, jossa avaruusmatkailu ja eläinten kantasoluista tuotettu keinoliha ovat arkipäivää.
“Silti ajatus ympäristöongelmien ratkaisemisesta yhdellä taikaiskulla on houkutteleva. Saammehan uskoa siihen edes hetken, ennen kuin todellisuus vyöryy jälleen eteen?”
Romaanin pohjimmaisena sanomana esiin nousee nykypäivän lukijan herättely ja puhuttelu ilmastoasioiden suhteen. Pitäisikö Maan saastumiselle tehdä jotain, kun se on vielä mahdollista? Kuinka voimallisia keinoja tarvitaan, jotta päättäjät ja valtaapitävät saadaan heräämään asiaan – vai jääkö Maan pelastaminen aktivistien harteille? Tämän rinnalla kulkee myös ihmissuhdeteema: miten herätä siihen, ettei ehkä tunnekaan läheistä ihmistä niin hyvin kuin on ajatellut? Voiko tällaista ihmissuhdetta enää pelastaa?
Vaikka romaanin teemat eivät kovin toiveikkaita olekaan, on Itärannalla taito sisällyttää tekstiinsä myös huumoria, mikä tekee lukemisesta kevyempää, mutta ei silti riko tarinan haikeaa pohjavirettä. Useiden tuntien junamatkustaminen kirppuisan, huutavan Ziggy-kissan kanssa naurattaa ja saa ainakin allekirjoittaneen samaistumaan päähenkilöön. Toiveikkuutta lisää myös päähenkilön, aikuisen naisen tyyni ja rauhallinen tapa suhtautua asioihin.
Kuunpäivän kirjeet on monitasoinen romaani, josta varmasti löytää jotain uutta jokaisella lukukerralla. Silti juoni on melko suoraviivainen ja helposti seurattava, eikä teoksessa tunnu olevan mitään ylimääräistä. Itäranta on yksi tämän hetken taitavimmista suomalaisista kirjoittajista, jonka jokaista romaania on ollut ilo lukea.
