Kirja-arvostelu: Ihana säeromaani on kuin moni queer-nuori itse

Finlandia-ehdokkaana ollut Ihana käsittelee muun muassa ihastumista ja ennakkoluuloja samaistuttavien henkilöhahmojen kautta. Mitä tapahtuu, kun progressiivinen queer-nuori joutuu ensi kertaa kasvokkain homo- ja transfobian kanssa?

Dess Terentjevan säeromaani Ihana (2021, WSOY) kertoo yhdeksäsluokkalaisesta Liljasta, joka kuvailee itseään panseksuaaliksi krooniseksi ihastujaksi. Hänen uusin somesta löytynyt ihastuksensa on saanut lempinimen Ihana, koska tämä vain on niin Ihana! Kun Ihana kuitenkin osoittautuu Liljan yksinhuoltajaisän – myös kroonisen ihastujan – uuden naisystävän lapseksi, syntyy ihastuksen polulle mutkia. Ihanan äiti on konservatiivinen ja haiskahtaa vakavasti niin homo- kuin transfobiselta. Somessa Ihana on itsevarma ja itsetietoinen muunsukupuolinen, mutta Ihanan äiti ei tiedä lapsensa identiteetistä mitään. 

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkintoehdokkaana olleen Ihanan selkeänä pääteemana ovat oletukset ja ennakkoluulot. Miten nuoren pitäisi elää oletuksia ja ennakkoluuloja täynnä olevassa maailmassa? Ja mitä sitten, kun vahingossa itsekin olettaa?

Liikaa spoilaamisen puolelle menemättä voin sanoa, että kenties jokainen tapaamamme hahmo joutuu jonkinlaisten oletusten kohteeksi, ja suuri osa myös oletusten tekijäksi. Kuin oikeassa elämässäkin, myös tässä teoksessa jokainen katsoo maailmaa omien ennakkoluulojensa läpi. Ennakkoluulojen merkitystä käsitellään koskettavasti ja osaavasti.

Ihanan henkilöhahmot olivat todella samaistuttavia. Näin niin itseäni kuin montaa muuta tuntemaani queer-nuorta eri elämänvaiheissa niin Liljassa kuin Ihanassa. Liljassa näkyy optimistinen progressiivinen nuori, joka tietää maailman olevan vaikea paikka, muttei ole itse joutunut koskaan vaikeuksien kanssa kasvokkain. Kun hän näkee itse homo- ja transfobiaa kenties ensimmäistä kertaa silmiensä edessä – kaiken lisäksi omassa ruokapöydässään – hän ei tiedä, miten reagoida.

Ihana sen sijaan on kasvokkain maailman vaikeuden kanssa päivittäin ja on sen mukana alistunut äitinsä konservatiivisuuden alle. Todellisuudessa kaapista tulo ja ylpeä Pride-lippujen liehuttaminen ei ole aina itsestäänselvyys. Välillä kaapissa pysyminen oman turvallisuutensa takaamiseksi on ainoa vaihtoehto. 

En yleensä ole ihminen, joka tekee kirjoihin merkintöjä. Se aiheuttaa usein liikaa paineita. Miten voin valita teoksesta vain muutaman parhaan lauseen? Tämä teos oli poikkeus. Muutamassa kohtaa yksinkertaisesti kohtasin virkkeen tai kappaleen, joka oli niin iskevästi kirjoitettu, että minun oli pakko alleviivata virke tai merkitä kappale tähdellä, jotta löydän sen myöhemmin helpommin. Ensimmäisen kerran tajusin tarpeeni merkitä teoksen kohokohtia, kun luin kenties iskevimmät ja samaistuttavimmat sanat, jotka olen lyhyessä elämässäni koskaan lukenut:

“Jos Lilja oppi jotain niin sen, / että HÄNEN täytyy olla parempi / Jos kirjailijat eivät olleet / jos aikuiset eivät olleet / jos pakomaailmoja tehneet eivät olleet, / HÄNEN täytyi pystyä parempaan. / Jotta HÄN ei olisi kenenkään pettymys.” 

Jotkin säkeet olivat koskettavia, kauniita ja iskeviä. Toiset taas mahdottoman voimaannuttavia.

“Ihana virnistää ihanasti, voimallisesti, / taas hän napsahtaa takaisin itsekseen // Ihanaa ei voi kiristää”.

Sanavalintojen ja iskevien lauseiden lisäksi säeromaanin asettelu toi tarinaan vaikuttavuutta sekä tunteellisuutta runsaasti. Tyhjää tilaa ja tekstin fonttia sekä sanojen sivulla liukumista on hyödynnetty taitavasti. Kun Lilja kohtaa jotain musertavaa, jo sivun ulkonäkö tuo sen esiin. 

Teos ei lopu kuten tyypillinen rakkaustarina – ei, kuten rakkaustarinalta odottaisi. Teos ei ehkä kerro rakkaudesta ja ihastuksista lainkaan. Loppu on kuitenkin onnellinen. Queer-nuorista kertova teos on aivan kuten moni queer-nuori itse: ei tyypillinen, ei sellainen, mitä ulkokuoresta odottaisi, mutta silti loppujen lopuksi onnellinen.