Kasvatusalan ammattilaisella on velvollisuus tunnistaa sukupuolen moninaisuus työssään

Kuvitus: Ida Alina Immonen

Sukupuolen moninaisuuteen liittyvä osaaminen laahaa kouluissa jäljessä, vaikka opetussuunnitelmassa perusopetuksen tehtäväksi on kirjattu tieto ja ymmärrys siitä. Turvallinen tila koulumaailmassa syntyy luomalla yhteiset pelisäännöt ja rikkomalla stereotypioita.

Suomalainen koulujärjestelmä piilo-opetussuunnitelmineen perustuu edelleen hyvin vahvasti cis-heteronormatiivisuuteen. Piilo-opetussuunnitelmalla tarkoitetaan koulun käytäntöjä, jotka eivät lue virallisessa opetusta ohjaavassa opetussuunnitelmassa. Näitä käytäntöjä ovat esimerkiksi tyttö-poika -jaottelu jonoissa tai ryhmissä ja oppilaiden niputtaminen porukoihin sukupuolen perusteella (”Tytöt, hiljaa siellä”). Määritän cis-heteronormatiiviseen piilo-opetussuunnitelmaan myös sen, ettei kouluissa välttämättä kerrota vähemmistöihin kuuluvista ihmisistä ja heidän elämistään tai näytetä moninaista kuvastoa erilaisista ihmisistä.

Opetushallitus on Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden (2016) laatimisen yhteydessä linjannut käsitteen sukupuolitietoinen opetus. Käsitteellä tarkoitetaan sitä, etteivät opetuksen ja ohjauksen käytännöt ylläpidä tyttöjen ja poikien jakoa erillisiin ryhmiin. Opetushallitus linjaa, että sukupuolten tasa-arvo sisältää myös sukupuolen moninaisuuden. Opetussuunnitelmassa mainitaan perusopetuksen tehtävän yhteydessä, että perusopetus lisää tietoa ja ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta. Opetussuunnitelma itsessään sisältää opetusta ohjaavat periaatteet, joten se ei suoranaisesti linjaa, kuinka tietoa ja ymmärrystä käytännössä lisätään. Paikalliset opetussuunnitelmat ja koulujen omat opetuksen suunnitelmat sijoittuvat konkreettisemmalle tasolle.

Kuvataidekasvatuksen pro gradu -tutkielmani (2020) käsittelee sukupuolen moninaisuutta kuvataidekasvatuksessa. Tarkempi näkökulma on se, kuinka opettaja voi luoda turvallisen tilan sukupuolivähemmistöön kuuluville nuorille. Käsitän turvallisen tilan paikkaan ja aikaan sidottuna olotilana, joka koetaan eri tavoin. Turvallinen tila muodostuu siitä, miten henkilö kokee paikan, oman olotilansa ja muut paikallaolijat. Opetuksessa opettajan tehtävä on luoda turvalliselle tilalle kehykset, mutta sen syntyyn vaikuttavat myös kouluympäristö, koulukulttuuri ja muut oppilaat.

Kuvataidekasvatuksessa turvalliseen tilaan liittyviä tutkimuksia on tehty muutamia, joissa on yhdistetty taidekasvatus ja sosiaalityö. Opetuksessa käsite ei ole havaintojeni mukaan yleisessä käytössä. Käsitteen käyttö edesauttaisi sitä, että opetusalalla ymmärrettäisiin, kuinka monesta tekijästä turvallinen tila syntyy. Näin voitaisiin pohtia esimerkiksi sitä, onko oman koulun kulttuuri turvallinen kaikille vai ainoastaan osalle oppilaista.

Merkittävä tutkimukseni tulos turvallisen tilan synnyssä oli taiteen tekeminen. Taiteen tekeminen antoi osallistujille näkökulmia toisten osallistujien elämysmaailmasta ja yhdisti ryhmää. Taide mahdollisti taidetyöpajassa keskustelun, teki ilmapiiriä rennommaksi ja antoi kohtaamiselle aidon tilan.

Toinen merkittävä tulos oli vertaistuki. Osallistujat pääsivät keskustelemaan kaikenlaisista asioista ja merkittäväksi koettiin myös se, että keskustelut olivat aina luottamuksellisia. Vertaistuki oli koko ajan taidetyöpajatoiminnan taustalla, vaikka välttämättä jokaisena hetkenä ei puhuttukaan vertaistukea tarvitsevista aiheista.

Taidetyöpajan kivijalkana olivat taidetyöpajan säännöt. Osallistujat kokivat säännöt tärkeänä osana turvallisen olon syntyä. Sääntöjen dialogisuus on tärkeä huomioitava asia ja on todettava, että sääntöihin sitoutuminen voi olla voimakkaampaa, jos ne on laadittu yhdessä.

Suurimmassa osassa peruskouluja käytössä on koulun yhteiset järjestyssäännöt, joiden mukaan kouluyhteisö toimii. Näiden sääntöjen muovaaminen yhdessä koko koulun kesken voi luoda yhteisöllisyyttä ja suurempaa sitoutumista. Dialogisuus, osallisuus ja toimijuus olivat keskeisessä roolissa sääntöjen osalta ja osallistujat kokivat tärkeäksi sen, että niihin oli mahdollista vaikuttaa.

Tärkeimmäksi säännöistä koettiin itsemäärittely- ja itsemäärittelemättömyysoikeus, joka mahdollisti omana itsenään olemisen ja herätteli pohtimaan omia odotuksia ja oletuksia. Yksi taidetyöpajan osallistujista korosti itsemäärittelemättömyysoikeuden tärkeyttä sen suhteen, että se antoi myös pohtimisrauhaa, eikä paineita oman identiteetin määrittelyyn.

Osallistujat toivat esille transsukupuolisiin ihmisiin kohdistuvat stereotypiat, jotka näyttäytyvät haastavina niin yhteiskunnassa kuin yhteisönkin sisällä. Osallistujat kuvailivat sitä, kuinka omat ajatukset muiden odotuksista ja sisäistetyt stereotypiat herättävät paljon pohdintaa.

“Itelläki sellainen tosi yleinen kokemus on kaikissa, mitä on yrittänyt katsella transihmisiä tai transpiirejä, niin siellä tulee niin vahvasti se, että pitää olla joko, tai sitten ihan täysin siinä keskellä. Et ei saa olla vähän jotakin toista.”

Taidetyöpajaan osallistunut henkilö

Taidetyöpaja osoitti, että stereotypiat ovat muuttuvaisia. Stereotypioiden rikkoutuminen vaikutti tämän työpajan osalta myös turvallisen tilan syntyyn, koska henkilökohtaista ja yhteisöllistä oppimista tapahtui jokaisella kerralla.

Kuvataidekasvattajana, tutkijana ja taidetyöpajan ohjaajana sain runsaasti kokemusta turvallisen tilan synnyn vaiheista ja mekanismeista. Turvallisen tilan synty ei ole itseisarvo tietyssä ryhmässä, vaan se kehittyy moniulotteisesti eri tekijöistä. Turvallinen tila ei synny itsestään, vaan sitä täytyy aktiivisesti luoda ja ylläpitää. Kuvataidekasvatuksen kontekstissa turvallinen tila sukupuoleltaan moninaisille nuorille voi syntyä taiteen tekemisen kautta yhdessä sovituista säännöistä kiinni pitäen.

Koulumaailmassa on tarvetta turvalliselle tilalle, stereotypioiden murtamiselle ja vähemmistöt huomioivalle pedagogiikalle. Piilo-opetussuunnitelmasta tulee tunnistaa ne kohdat, joissa nojaudutaan cis-normatiiviseen tapaan jaotella, määritellä ja osoittaa.

Sukupuolineutraalit vessat ja liikuntatunnit, joita ei jaeta sukupuolen mukaan, ovat alku, mutta eivät riitä. Fyysisten esteiden lisäksi tulee tunnistaa ne psyykkiset ja sanalliset tekijät, joilla kouluissa edelleen luodaan kaksijakoisuutta. Opettajan tulee noudattaa Opetushallituksen linjaamaa sukupuolitietoista opetusta.

Vaikka Opetushallitus on linjannut, että sukupuolen moninaisuus tulee tunnistaa, tapahtuu sitä ainoastaan murto-osassa kouluja. Opetussuunnitelman perusteiden tulisi ohjata opetusta, mutta opetusalalla osaamista sukupuolen moninaisuudesta on edelleen hyvin vähän.

Luokanopettajaopiskelijat käyvät opintojensa aikana ainoastaan yhden pakollisen sukupuolentutkimuksen kurssin, joten yliopistokoulutuksessakaan asiaa ei käydä tarpeeksi läpi. Kaikilla aikuisilla on joka tapauksessa vastuu siitä, että lapsi tai nuori kokee olonsa turvalliseksi jokaisessa ympäristössä ja kasvatusalan ammattilaisten tulisi olla tässä eturintamassa.