Kaapista tulon täytyy olla valinta, ei velvollisuus

Kaapista tulon täytyy olla valinta, ei velvollisuus

Kuvituskuva: lalesh aldarwish / Pexels.

Kehrääjän toimittaja Kuura V. Adrian kirjoittaa kolumnissaan siitä, millaisia paineita ja odotuksia kaapista tulemiseen liittyy, miten kaikilla on oikeus valita, kenelle kaapin ovea raottaa, ja miksi joskus kannattaa pysyä kaapissa esimerkiksi oman turvallisuuden takia.

Tänään, 11. lokakuuta, on kaapista ulos -päivä (National Coming Out Day) ja monet yhteisössämme ottavatkin tänään asiakseen avata oman kaappinsa oven ystävilleen, sukulaisilleen ja maailmalle. Osa saa asialle omistetusta päivästä rohkeutta ja voimaa kaapista ulos astumiseen, mutta osa kokee päivän lähinnä ahdistavana ja paineita luovana. Tämän takia onkin tärkeää tänäänkin muistaa, että kaapista tuleminen on yksilön oma valinta, ei yhteisöömme kuulumisen sisäänpääsyvaatimus tai kenenkään velvollisuus.

Viime vuosikymmenien kuluessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuulumisesta on tullut hyväksyttävämpää ja sitä mukaa kaapista tulemisesta on tullut helpompaa. Kaapista ulos tuleminen onkin monille vapauttava kokemus, joka vähentää stressiä ja parantaa mielenterveyttä.

Jotkut ovat kuitenkin tulkinneet tämän muutoksen tarkoittavan sitä, että kaapin ulkopuolella eläminen olisi jo yhtä hyväksyttävää kuin cisheterous. Tämä on johtanut vahingolliseen oletukseen siitä, että kun ihminen tajuaa olevansa sateenkaareva, hänen pitäisi heti jakaa kyseinen tieto koko maailmalle. Osa jopa ajattelee, että tieto muiden ihmisten identiteeteistä olisi heille kuuluva oikeus, ei heille annettava luottamuksenosoitus tai valituille jaettava salaisuus.

Harha siitä, että halu saada tietää toisten ihmisten sukupuoli tai seksuaalisuus olisi tärkeämpää kuin oikeus yksityisyyteen näkyy etenkin julkisuuden henkilöiden kohtelussa. Hollantilainen tubettaja Nikkie de Jager (NikkieTutorials) joutui tulemaan ulos kaapista sen jälkeen, kun hänen transsukupuolisuudestaan tietävä henkilö uhkasi paljastaa tietonsa internetissä.

Brittitubettaja Daniel Howell taas avautui omassa kaapistatulovideossaan siitä, että muiden ihmisten pakkomielle analysoida hänen ihmissuhteitaan ja seksuaalisuuttaan pelottivat häntä, sillä hän ei ollut valmis puhumaan aiheesta, ja ajoivat hänet syvemmälle kaappiin. Jopa jotkut cisheterojulkkikset ovat puhuneet siitä, kuinka faniyhteisöjen tungettelevat kysymykset ja oletukset ovat vaikuttaneet negatiivisesti heidän platonisiin ystävyyssuhteisiinsa.

Usein kaapista tulemiseen liitetään käsite rehellisyys. Kaapista tulevaa kiitellään rehellisyydestä, kaapista tulevat julkkikset mainitsevat halunneensa olla rehellisiä faneilleen ja moni pyytää kaapista tullessaan anteeksi sitä, että on salannut seksuaalisuutensa tai sukupuolensa muilta. Tällainen kielenkäyttö on tietoa vaativan ja yksityisyyttä rikkovan ilmapiirin vuoksi ymmärrettävää, mutta silti vahvistaa vahingollista oletusta siitä, että rehellisen kaapista tulijan vastapari olisi epärehellinen kaapissa elävä. Se viestii, että kaapissa oleva ihminen valehtelisi identiteetistään tai piilottelisi itsestään osia, jotka muiden on oikeus nähdä. Että jos kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön, siitä pitäisi kertoa muille, vaikka tietäisi ympäristön reaktion olevan negatiivinen.

Ei ole harvinaista nähdä somepostauksia teineiltä, jotka aikovat tulla kaapista avoimen homo- ja transfobisille vanhemmilleen, koska häpeävät “epärehellisyyttään” heitä kohtaan. He ovat rohkeita, mutta myös asettavat itsensä vaaraan omissa kodeissaan, osa jopa vuosien ajaksi. Vaikka kaapista tuleminen onkin monelle positiivinen kokemus, se edellyttää ympäristön tukea. Negatiivinen reaktio kaapista tulemiseen taas voi vakavasti vahingoittaa ihmisen mielenterveyttä, mikä johtaa tuhoisiin seurauksiin.

On täysin syrjivän yhteiskunnan vika, että kaappimme ylipäätään ovat olemassa. Jos meitä ei pidettäisi poikkeavina, epänormaaleina tai uhkaavina, meidän ei tarvitsisi piilotella. Kaapista ulkona elävät kohtaavat yhteiskunnassa jatkuvaa syrjintää työpaikoilla ja työnhaussa, oppilaitoksissa, sosiaali- ja terveyspalveluissa, lainsäädännössä, julkisilla paikoilla, vapaa-ajan yhteisöissä ja omissa kodeissaan. Yhteiskunnalla, joka ajaa meidät kaappeihin, ei ole mitään oikeutta valittaa siitä, että pysymme niiden sisällä.

Ihmisillä, jotka ovat syntymästä asti olettaneet meidät cisheteroiksi, ei ole mitään oikeutta syyllistää meitä siitä, ettemme heti kertoneet heidän olevan väärässä. Vanhemmilla, jotka (vahingossa tai tahallaan) sullovat lapsiaan takaisin kaappeihin, kun lapset ensimmäisen kerran raottavat niiden ovia, ei ole oikeutta loukkaantua siitä, että kaapin ovi yritetään seuraavan kerran avata vasta aikuisina. Kavereilla, jotka kuulemme oven läpi haukkuvan muita kaapeistaan poistuneita, ei ole mitään oikeutta tuntea itsensä petetyiksi, kun avaamme oman kaappimme oven vasta vuosia sen jälkeen, kun he ovat lopettaneet.

Ei kaapissa oleminen tai siellä pysyminen helppoa ole. Jatkuva itsensä näkymättömäksi tunteminen kuluttaa henkisesti, jokainen väärinsukupuolitus ja hetero-oletus sattuu. On vaikeaa joutua oman turvallisuuden vuoksi olemaan hiljaa, kun muita ihmisiä syrjitään ja satutetaan. On stressaavaa joutua koko ajan pelkäämään, tuleeko joku riuhtomaan ovea auki.

Kaapissa on kuitenkin pitkälti turvassa henkiseltä ja fyysiseltä väkivallalta. Kaapissa tietää, että kaikki syrjintä johon törmää on suunnattu yhteisöön yleisellä tasolla, kun taas kaapin ulkopuolella ihmiset tietoisesti kohdistavat sen juuri sinuun. Monelle kaapissa pysyminen vähintään siihen asti, että asuu omillaan ja on perheestään taloudellisesti riippumaton, tarkoittaa kattoa pään päällä ja mahdollisuutta koulutukseen, terveydenhuoltoon ja harrastuksiin, jotka menettäisi, jos tulisi kaapista. Joillekin se voi merkitä jopa elämän ja kuoleman eroa.

Silloinkin, kun tietää lähipiirinsä yleisesti hyväksyvän seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt, on kaapista tuleminen pelottavaa ja epävarmaa. Joillekin vieraiden ihmisten sateenkaarevuus on täysin hyväksyttävää, mutta oman lapsen, sisaruksen tai ystävän kohdalla pätevätkin eri säännöt. Jotkut väittävät olevansa suvaitsevaisia, sillä se alkaa hiljalleen olla normi, mutta käyttävät täysin huolimattomasti loukkaavaa kieltä, syyllistyvät jatkuviin mikroaggressioihin tai jopa ovat suljettujen ovien takana avoimen vihamielisiä. Harvoin voi etukäteen tietää millaisen vastaanoton saa kaapista ulos tullessaan, joten on varauduttava kaikkiin mahdollisuuksiin. Oman turvallisuuden ja hyvinvoinnin täytyy mennä lähipiirin uteliaisuuden ja tunteiden edelle.

Kaiken tämän takia meidän on tärkeää muistaa, että kaapista tuleminen täytyy olla ihmisen oma valinta, eikä siellä pysyminen ole väärin. On täysin okei ja jopa järkevää pysyä kaapissa vähintään osalle ihmisistä. On täysin okei olla ulkona kaapista kaikille muille paitsi viranomaisille. On täysin okei olla ulkona kaapista yhdelle kaveriporukalle muttei toiselle. On täysin okei olla ulkona kaapista netissä mutta pysyä siellä tosielämässä. On täysin okei katsoa vanhempiasi silmiin, vakuuttaa olevasi cishetero ja pysyä kaapissa siihen päivään asti, kunnes he ovat maksaneet ensimmäisen kämppäsi takuuvuokran ja auttaneet kantamaan tavarasi sisään.

Kaapista kannattaa tulla vasta sitten, kun tietää selviävänsä, vaikka reaktio olisi pahin mahdollinen. Sieltä ei ole kiire poistua, sen ovi ei mene koskaan pysyvästi lukkoon, mutta jos sen on kerran avannut jollekin ihmiselle, hän näkee oven edelleen vaikka sulkisit sen tiukasti. Etenkin nuorilla on koko elämä aikaa pitää kaappinsa ovet apposen auki, mutta aina voi odottaa siihen asti, että ulkopuolella riehuva myrsky on laantunut. Sitä ei tarvitse avata, vaikka joku koputtaisi oveen tai vääntäisi kahvasta, ei vaikka väkijoukko yrittäisi murtaa ovea. Avaa ovi vain turvallisessa ympäristössä ja vain silloin, kun olet valmis siihen. Avaa se vain omasta tahdostasi.

Hyvää kaapista ulos -päivää siis kaikille, olitte ulkona kaapista tai ette.