Polyamoriasta sateenkaarevan sanoin – ”Nyt olen varmempi siitä, mitä olen”

Polyamoriasta sateenkaarevan sanoin – ”Nyt olen varmempi siitä, mitä olen”

Kuva: Zackary Drucker, The Gender Spectrum Collection. Kuvituskuva ei liity juttuun.

Kolumnissa Ami Syystaival kirjoittaa siitä, miten hän päätyi polyamoriseen suhteeseen, ja miten suhdemuoto on auttanut häntä myös oman sukupuoli-identiteetin tutkiskelussa.

Minä ja avovaimoni olemme aina olleet hyvin avoimia seksuaalisuudestamme. Silloin, kun aloitimme seurustelun, meille oli tärkeää säilyttää tämä avoimuus – suhteemme on aina ollut avoin suhde meille sopivilla säännöillä. Tällainen suhdemuoto on sopinut meille hyvin, eikä sen kanssa ikinä tullut meille ongelmia. Suhteen alkuvaiheessa puheeksi tuli muutamaan otteeseen polyamoria ja polyamoriset suhteet. Olisiko polyamoria jotain, mikä sopisi meille? Miten polyamoria toimisi meille kahdelle?

Päädyimme siihen tulokseen, että olimme avoimia ajatukselle. Silti ajatus ei ikinä tuntunut erityisen ajankohtaiselta. Polyamoriasta puhuessa oli selkeää, että viittasimme johonkin, joka saattaisi tapahtua kaukaisessa tulevaisuudessa. Myös käsityksemme polyamoriasta oli kovin rajallinen – sanasta tuli meille lähinnä mieleen me kaksi seurustelemassa kolmannen henkilön kanssa, joka maagisesti olisi onnistunut tykästymään meihin molempiin.

Todellisuudessa eettisiä ei-monosuhteita ja polyamoriaa on yhtä paljon erilaisia kuin on ihmisiäkin. Eettiset ei-monosuhteet kattavat alleen kaikki suhteet, jotka eivät lukeudu monogamisiin suhteisiin. Suhteeni avovaimoni kanssa oli avoimena suhteena siis jo ennestään yksi eettisen ei-monosuhteen muoto.

Polyamoriseksi oma suhteeni muuttui vasta silloin, kun huomasin ihastuneeni uuteen kaveriini. Tajusin heti, kun olin ihastunut, että halusin romanttisen suhteen tämän henkilön kanssa. Kommunikaatio on yksi tärkeimmistä asioista minulle missä tahansa suhteessa, joten ensimmäiseksi kerroin ihastukselleni tunteistani ja sanoin, että minun on keskusteltava avovaimoni kanssa. Keskusteltuani sekä avovaimoni että ihastukseni kanssa pääsimme helposti yhteisymmärrykseen – jatkoin seurustelua avovaimoni kanssa ja aloitin suhteen myös ihastukseni kanssa.

Alussa minulla oli paljon pelkoja. Mitä jos avovaimoni ei ollut yhtä sujut asian kanssa, kun hän antoi ymmärtää? Mitä jos uusi kumppanini pakotti itsensä epämukavaan tilanteeseen ja suhdemuotoon vain, jotta saisi olla ihastuksensa kanssa? Pakotanko molemmat kumppanini ratkaisuun, joka tekee heidät onnettomiksi? Olenko itsekäs, ahne, huono ihminen, koska haluan olla molempien kanssa?

Kumpikaan seurustelukumppanini ei ikinä sanonut mitään, mikä olisi saanut minut kyseenalaistamaan oikeuttani onnellisuuteen tilanteessa, mutta silti kamppailin syyllisyyden kanssa. Uuden suhteen edetessä syyllisyyden tunne jäi pois. Opin luottamaan avovaimooni ja kumppaniini, kun he sanoivat, että tilanne sopi heille hyvin. Luotin siihen, että he olivat onnellisia suhdemuodossamme, ja että he eivät pakottaneet itseään mihinkään oman onnensa kustannuksella. Luotin omaan onneeni ja siihen, miten luonnolliselta tämä suhdemuoto minulle tuntui.

Suhde avovaimooni erosi – ja eroaa edelleenkin – huomattavasti suhteestani kumppaniini. Avovaimoni on aina ymmärtänyt minua hyvin, eikä minun ikinä tarvitse selitellä hänelle mielenterveysongelmistani johtuvia hankaluuksia elämässäni. Olemme asuneet yhdessä koko suhteemme ajan ja meistä on tullut hyvin läheisiä. Suhteessamme tärkeimpiä asioita minulle onkin kokemamme emotionaalinen läheisyys ja ymmärrys, jota saan häneltä elämäni hankalina hetkinä. Uskon myös, että ainakin aluksi avovaimoni tarjoama fyysinen läheisyys auttoi tasapainottamaan kaukosuhteessa kumppanin kanssa elämistä.

Silti olen kokenut keskustelut tietyistä aiheista avovaimoni kanssa vaikeiksi. Pitkään minulla ei ollut sanoja sille, miten sukupuoleni koen. Opin ymmärtämään paremmin omaa kokemustani sukupuolestani, kun opin enemmän sukupuolen moninaisuudesta. Kuitenkin keskustelu muunsukupuolisuudestani cissukupuolisen avovaimoni kanssa ei tuntunut luontevalta, sillä olin huolissani, ettei hän ymmärtäisi ei-binääristä sukupuoltani.

Vaikka tiesin avovaimoni olevan tukenani ja rakastavansa minua sukupuolestani ja identiteetistäni huolimatta, minusta tuntui, että olin hänelle velkaa loputtomia selityksiä siitä, kuka olen. Avovaimoni ei missään vaiheessa vaatinut näitä selityksiä; pelkäsin itse, että olin “huijannut” hänet suhteeseen henkilön kanssa, jonka sukupuoleen hän ei tuntenut vetoa. Olin aiemmin tullut hänelle ulos kaapista aseksuaalina ja koin silloin samanlaista syyllisyyttä seksuaalisesta identiteetistäni.

Avovaimoni aloitti seurustelunsa henkilön kanssa, jonka hän luuli olevan naisista pitävä, alloseksuaali nainen. Nyt, kun olen oppinut hyväksymään itseni ja tuntemaan itseni paremmin, olen varmempi siitä, mitä olen. Panromanttinen, muunsukupuolinen aseksuaali.

Yhteen minut ja kumppanini toikin keskustelu sukupuolen moninaisuudesta ja sen kokemuksesta. Vaikka hänen sukupuoli-identiteettinsä eroaa omastani, koin, että pystyin puhumaan hänelle toisena muunsukupuolisena omasta sukupuolestani vapaammin. Kumppanini tiesi myös jo heti tutustumisvaiheessa sekä aseksuaalisuudestani ja muunsukupuolisuudestani. Jo ennen seurustelun alkamista hänestä tuli minulle tärkeä tuki ja turva. Olen esittänyt hänelle pohdintani sukupuoli-identiteetistäni, sanonut ääneen asioita, mitä muille en halua sukupuolestani kertoa ja hän on kannustanut minua sukupuolenkorjausprosessiin hakeutumisessa.

Tutustuin polyamoriaan ja eettisiin ei-monosuhteisiin lähemmin ja joka päivä opin uutta. Olen oppinut myös, että en ole polyamorinen enkä monogaminen – oikea sana kuvaamaan identiteettiäni on ambiamorinen. Moni monogaminen ihminen ei voi kuvitellakaan olevansa polyamorisessa suhteessa, kun taas polyamorinen henkilö tuntee olonsa usein ahdistuneeksi ja kokee olevansa ”jumissa” monogamisessa suhteessa. Ambiamorinen henkilö sen sijaan voi olla onnellinen sekä polyamorisessa että monogamisessa suhteessa. Koin termin heti omakseni.

Olen ollut avovaimoni kanssa yhdessä yli neljä vuotta. Kumppanini kanssa olemme seurustelleet kahdeksan kuukautta. Polyamorian maailma on siis minulle edelleen uusi, vaikka opinkin jatkuvasti lisää. Molempieni kumppanieni kanssa on sekä hyviä että huonompia hetkiä, mutta selviämme asioista hyvällä kommunikaatiolla. Myös avovaimoni ja kumppanini puhuvat keskenään kahden kesken, jos siihen tulee tarvetta.

Rakastan molempia kumppaneitani todella paljon, ja mikään ei tee minua onnellisemmaksi kuin se, että he tulevat toimeen keskenään ja pystyvät keskustelemaan silloinkin, kun en itse ole paikalla. En tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tiedän, että tällä hetkellä olen enemmän kuin onnellinen suhdemuodostani. Saan rakastaa kahta ihanaa ihmistä, jotka molemmat rakastavat minua. Mikä olisi sen ihanampaa?

Kirjoittaja