Iidan tarina: ”Lukion ensimmäisellä luokalla kaikki muuttui – ihastuin nimittäin tyttöön”

Iidan tarina: ”Lukion ensimmäisellä luokalla kaikki muuttui – ihastuin nimittäin tyttöön”

Kuva: Sharon McCutcheon / Unsplash. Kuvituskuvan henkilöt eivät liity tekstiin.

Lesbojen näkyvyyden viikkoa vietetään 26.4.–2.5. Tässä tekstissä Kehrääjän lukija kertoo tarinansa oman lesboidentiteetin etsimisestä ja löytämisestä, ja siitä, miten vanhempien negatiivinen suhtautuminen homouteen on häneen vaikuttanut.

Olen hyvin nuoresta iästä kokenut olevani erilainen. Minulla ei ollut paljoa kavereita ja koin koulukiusaamista esikoulusta lukioon asti. Minulla oli outoja harrastuksia, kuten cosplay, mikä ihmetytti muita ikäisiäni lapsia ja nuoria. Mutta löytäessäni kyseisen harrastuksen, koin olevani osa jotain, mitä en ollut aikasemmin ollut. Suomen pienissä cosplaypiireissä tutustuin LGBTQ+-ihmisiin. En silloin ymmärtänyt heistä paljoa mitään, sillä minulle ei ollut koskaan lapsuudessani kerrottu homoista tai aiheesta puhumista vältettiin. Olin kuullut sateenkaari-ihmisistä vain negatiiviseen sävyyn ammuttuja vitsejä ja pilkkoja.

Lukion ensimmäisellä luokalla kaikki muuttui. Ihastuin nimittäin tyttöön, ja se oli minulle suuri shokki. Tulin vanhemmilleni ulos kaapista hyvin nopeasti tekstiviestin välityksellä, jossa luki: ”taidan pitää myös tytöistä”. Vanhempani eivät ottaneet ulostuloa positiivisesti. He pitivät 16-vuotiaalle tyttärelleen puhuttelun siitä, kuinka se ei ollut normaalia ja kuinka tarvitsin terapiaa. Olin jo muutenkin masentunut ja kärsin tuolloin syömishäiriöstä, joten vastaanotto järisytti 16-vuotiaan mieltä hyvin paljon. Silti vakuutin heille, että pidän myös pojista, olin siis biseksuaali.

Ajan myötä vanhempani alkoivat hyväksymään sen, ettei mikään minun luonteessani tai olemuksessani muuttunut, vaikka tykkäsinkin saman sukupuolen edustajista – joten välimme korjaantuivat normaaleiksi.

Joka tapauksessa näin 24-vuotiaana aloin miettiä, että en ole pitkään aikaan seurustellut miesten kanssa tai edes kokenut sitä kiinnostavaksi. En ollut koskaan saanut mielihyvää siitä, että seurustelin miehen kanssa ja koin sen omalla tavallaan puistattavaksi edes koskea mieheen. Olen kulkenut pitkän matkan oman seksuaalisuuteni kanssa ja vasta muutama kuukausi sitten tajusin, että en pidä miehistä ollenkaan. Olen aina elänyt miellyttäen vanhempiani sillä, että pidän miehistä. Että he toivon mukaan saavat olla isovanhempia joku päivä.

Joudun toteamaan, että vanhempani tuskin koskaan saavat kokea olevansa isovanhempia, sillä en ole rakastumassa mieheen, enkä koskaan aio synnyttää lasta. Nyt minun pitäisi tulla uudestaan ulos kaapista ja kertoa vanhemmilleni siitä taistelusta, mitä olen pääni sisällä käynyt useamman kuukauden. Koen sen erittäin pelottavaksi, sillä en halua kokea samanlaista kohtelua kuin 16-vuotiaana.

Näin 24-vuotiaana koen olevani lesbo. Mikään minussa ei ole muuttunut, kuin se, että pidän saman sukupuolen edustajista. Olen ylpeä siitä, mihin asti olen tullut. Kaikki nämä vuodet masentuneena siitä, että en ole ”normaali”. Hyväksyn itseni ja vaikka tiedän, että on ihmisiä, jotka eivät koskaan tule sitä hyväksymään, en ole aikeissa jarruttaa. Olen viimeinkin löytänyt itseni, ja olen ylpeä itsestäni.

Kirjoittaja