Detransitio ja transvastaisuus eivät kulje käsi kädessä, kertoo Laine

Detransitio ja transvastaisuus eivät kulje käsi kädessä, kertoo Laine

Kuvituskuva: Kajo Rauni

Laine eli mieheksi transitioituneena yli 10 vuotta, ja päätyi sittemmin korjaamaan hormonihoidon aikaansaamia muutoksia feminiinisempään suuntaan. Laine kertoo haastattelussa, että esimerkiksi transpolin sukupuolinormatiivisuus ja yhteiskunnan ahdas naiskuva vaikuttivat aikanaan hänen sukupuolenkorjausta koskeviin päätöksiinsä. Myös tekstin kirjoittaja Kajo Rauni kertoo, miksi hänet tilastoidaan detransitioitujaksi.

Detransitio, eli uudelleentransitioituminen syntymässä määriteltyyn sukupuoleen aiemman transition jälkeen, on latautunut aihe. Yhteiskunnallisessa keskustelussa ja mediassa detransitio nostetaan usein lyömäaseeksi transihmisiä vastaan, mutta ilmiö on moninaisempi kuin yleensä annetaan ymmärtää. Detransitioituminen ja transvastaisuus eivät kulje käsi kädessä, ja monet detransitioitujat kaipaavatkin oman matkansa tueksi resursseja, joihin ei ole sekoitettu transvihamielisyyttä.

Sekä detransitioitujien määrä (tutkimuksesta riippuen 0.3–11%) että määritelmä ovat häilyviä. Tutkimuksissa termin alle luokitellaan joskus ihmisiä, jotka eivät itse miellä itseään detransitioitujiksi. Tästä esimerkkinä on oma alusta asti androgyniaan tähdännyt korjausprosessini, johon kuului määräaikaiseksi suunniteltu hormonihoito sekä myöhemmin juridisen sukupuolen vaihtaminen takaisin syntymässä määriteltyyn sukupuoleen käytännön syistä, kolmannen juridisen sukupuolen puuttuessa.

Henkilötunnuksen vaihtamisen vuoksi minut tilastoidaan detransitioitujaksi. Prosessiini ei kuitenkaan liity hoitojen katumista tai identiteetin muuttumista – olen ollut koko ajan muunsukupuolinen siitä huolimatta, etten voinut kertoa sitä avoimesti 2000-luvun alun transpolilla. Vaikka osa valinnoistani näyttää käytännössä detransitioitumiselta ja detrans-blogit olivat aikanaan ainoa tietolähde hormonihoidon lopettamisesta, detransitioon liittyvät syyt ja tunteet vaikuttavat hyvin erilaisilta kuin omani.

Tässä jutussa määrittelen detransition prosessiksi, johon sisältyy yleensä kokemus identiteettiä koskevan erehdyksen tajuamisesta tai identiteetin muutoksesta, korjaushoitoja tai sosiaalista transitiota koskevat katumuksen tunteet sekä hoitojen kokonainen tai osittainen peruminen.

Detransitio ei ole aina suoraviivainen paluumatka

Jokainen detransitiotarina on erilainen ja syvästi henkilökohtainen. Taustalla voi olla esimerkiksi oivallus siitä, että oma transitiopäätös on perustunut sisäistettyyn naisvihaan, jäykkään mieskuvaan tai sukupuoleen liittyvään traumaan. Kaikkien kohdalla kyse ei ole suoraviivaisesta paluumatkasta syntymässä määritellyn sukupuolen normatiiviseen rooliin, vaan esimerkiksi transmiehuudesta cisnaiseuteen palaava henkilö voi olla tyytyväinen rintakehäkirurgian tuloksiin, ja olisi päätynyt samaan ratkaisuun ilman transidentiteettiäkin, mikäli reitti olisi ollut avoinna. Toisinaan kyseessä on identiteetin tarkentuminen muunsukupuolisuuteen miehuuden tai naiseuden sijasta. 

Laine, jonka nimi on aiheen arkaluontoisuuden vuoksi muutettu, on syntymässä naiseksi määritelty henkilö, joka eli mieheksi transitioituneena hieman yli vuosikymmenen verran. Viimeisten vuosien aikana hän havahtui uudelleen sukupuolidysforiaan, jonka lähteenä olivat tällä kertaa kehon maskuliiniset piirteet ja ympäristön tekemä miesoletus.

– Jossain kohtaa ymmärsin, että halusin androgyyniyttä, en mieheyttä. En tiedä, mikä ”pohjimmiltani” olen – olenko genderfluid, onko sukupuoleni muuttunut? Vai olenko androgyyniyttä hakenut nainen tai muunsukupuolinen? Yksi tärkeä identiteetti minulle on AFAB eli assigned female at birth, naiseksi syntymässä määritelty – se kertoo vain kehostani ja historiastani ilman sen kummempia johtopäätöksiä siitä missä olen nyt, miten minut nähdään ja mikä ajattelen olevani pohjimmiltani.

Laine on yksi heistä, jotka kertovat yhteiskunnan ahtaan naiskuvan vaikuttaneen sukupuolenkorjauspäätökseen. Transpolin kautta hän on saanut lähetteitä hoitoihin, joilla testosteronin aikaansaamia maskuliinisia piirteitä on korjattu feminiinisemmiksi. Jotkut muutokset ovat kuitenkin peruuttamattomia, ja kokemus on kipeä.

Laine kannattaa valinnanvapautta ja normien purkamista

Mediassa useimmiten esiintyvistä tarinoista poiketen Laine ei syytä päätöksistään transyhteisöä tai transpolia. Toisaalta hän kokee, että transpolin tutkimusten jäykkyys ja sukupuolinormatiivisuus ajoivat hänet nuorena ahtaalle.

Siinä missä transvastaiset tahot esittävät pidempiä ja tiukempia tutkimuksia katumisen ehkäisemiseksi, Laine itse kannattaa tietoon perustuvaan suostumukseen (informed consent) pohjaavaa mallia, jossa yksilöllä on suurempi valinnanvapaus. Ei ole löydetty viitteitä siitä, että yksilön päätösvallan lisääminen ja tutkimusten löyhentäminen johtaisivat suurempiin katumisprosentteihin.

– Koin, että transtutkimuksissa oli pakko ahtautua binäärimuottiin, eikä edes omassa mielessä ollut tilaa tutkia avoimesti eri vaihtoehtoja, Laine kertoo.

– Pelkäsin, että pienikin väärä sana johtaisi siihen, että menettäisin mahdollisuuden päättää itse, joten kunnollinen transnarratiivi piti pitää kasassa. Ehkä jopa itse uskoin siihen, että koska olen selvästikin jollain tavalla trans, minun kuuluu kokea tietyllä tavalla, muistaa historiani tietyllä tavalla ja kokea tietyistä asioista dysforiaa. Että sillä tavoin lunastan oikeuteni päättää kehostani. Samalla hukkasin sen, kuka todella olen ja mitä pakenen, ja hyppäsin vahingossa yhdestä lokerosta vielä huonompaan mieslokeroon ja alistuin cis- ja heteronormeille.

Myös transyhteisöistä löytyy tuulettamista kaipaavia normeja. Laineen transition alkutaipaleella hänen yhteisössään vallitsi käsitys siitä, että stealth eli transtaustan häivyttäminen oli transition ainoa oikea päämäärä. Se osaltaan hankaloitti vaihtoehtojen hahmottamista. Sittemmin normit ovat muuttuneet joustavammiksi, eikä assimiloituminen eli valtakulttuuriin sulautuminen ole enää ainoa tarjolla oleva malli transitioitumiseen. 

Vaikka näkökulmien määrä on kasvanut ja valtakulttuuria pyritään tarkastelemaan kriittisesti, vuosikymmenen varrella uudet ajattelua salakavalasti kaventavat normit ovat nostaneet päätään. Monen mediaankin asti päätyneen detransitioitujan mukaan osassa transyhteisöä empimiselle ja oman identiteetin kyseenalaistamiselle ei ole tilaa. “Jos mietit, oletko tarpeeksi trans, olet varmasti trans” onkin monelle transihmiselle tuttu lausahdus, jolla saatetaan vahingossa lakaista tutkailemisen arvoiset tunteet maton alle. 

Myös sinänsä viaton ja ymmärrettävä halu nähdä kaikkialla lajitovereita saa joskus kyseenalaisia piirteitä. Olen joutunut todistamaan transpiireissä tilanteita, joissa pelkästään sukupuolinormeista poikkeava itseilmaisu tulkitaan merkiksi transsukupuolisuudesta tai ei-binäärisyydestä. Jos normeista poikkeavan henkilön omat puheet ovat ristiriidassa ulkopuolisten arvuuttelun kanssa, saatetaan hänen ajatella olevan vielä itselleenkin kaapissa.

“Maskuliininen naiseus ei ole enää jotain pahaa ja vältettävää”

Onko muiden ihmisten sukupuoli-identiteetin arvailu koskaan rakentavaa, oli kyseessä sitten transyhteisö tai transvihamieliset tahot? Olisiko kaikkien etujen mukaista pyrkiä ymmärtämään myös binääriset sukupuoliroolit niin tilavina, että esimerkiksi cisnaiseuteen voi kuulua hyvinkin maskuliininen sukupuoli-ilmaisu ja joskus myös kehon sukupuolitettujen piirteiden muokkaaminen?

– Nuorempana kuvittelin butch-lesbojen olevan transmiehiä, jotka eivät olleet vielä tajunneet olevansa trans, Laine kertoo. – Näin heidän tapansa toteuttaa sukupuoltaan “vähemmän valaistuneena”.

Tosiasiassa osa detransitioitujista on henkilöitä, jotka ovat aiemmin identifioituneet transmiehiksi ja tajunneet myöhemmin olevansa butch-lesboja. Butchit ovat ihmisryhmä, johon liittyy paljon ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä jopa HLBTIQA+-yhteisöjen sisällä.

Mediassa butch-näkyvyys koostuu usein pilkallisista hahmoista, joissa yhdistyy lesbofobia, naisviha ja inho sukupuolinormien rikkomista kohtaan. Jopa tosielämän butchit saatetaan mieltää epämiellyttäväksi stereotyypiksi, vaikka he ovat sorrettu ihmisryhmä, jolla on ollut vahva positiivinen vaikutus queerhistoriassa.

– Naismaskuliinisuus näyttäytyi surkeana verrattuna mieheyteen, Laine sanoo.

– Nykyään sisäistetyn naisvihan väistyttyä käsitykseni sukupuolista ja sukupuolen ilmaisusta on aiempaa moniulotteisempi. Maskuliininen naiseus ei ole enää jotain pahaa ja vältettävää vaan samaistuttavaa.

Detransitio ei ole maailmanloppu

Kuten transitioituminenkaan, detransitioituminen ei ole yksiselitteinen ilmiö, joka perustuisi tiettyyn ideologiaan tai kokemukseen. Pelkästään oman transidentiteetin epäilemistä tai hoitojen katumista ja perumista ei tule tulkita transvihamielisyydeksi, vaan detransitioitujat ansaitsevat transyhteisön tuen ja myötätunnon. Kuten transitioonsa tyytyväisillä transsukupuolisilla, myös detransitioitujilla on arvokkaita näkökulmia sukupuoleen ja kulttuuriin.

– En olisi tehnyt hoitojen osalta kaikkia niitä valintoja, jos voisin nyt päättää, mutta se on elämää, Laine toteaa.

– Ei ole maailmanloppu, mikäli omassa kehossa on elementtejä joita ei siihen toivo – vaikka olisi itse valinnut ne. Sisäistetty transfobia rikkoo myös ne, joille transitio ei ollutkaan oikea ratkaisu. Tunnen vain empatiaa menneisyyden nuorta itseäni kohtaan, joka toimi parhaalla tavalla jolla osasi toimia.

Laine vertaa transitiopäätöstä muihin suuriin elämänvalintoihin, jotka saattavat myöhemmin kaduttaa. Esimerkiksi toimimattomaksi osoittautuneita koulutukseen tai perheen perustamiseen liittyviä ratkaisuja ei esitetä valtakulttuurissa jonkin tietyn ideologian aiheuttamana tragediana. Kun joitakin detransitiota koskevia suhtautumistapoja peilaa näihin, paljastuu taustalta sortavia normeja.

– Detransition esittäminen ainoastaan äärimmäisen traagisessa valossa antaa ilmiöstä yksipuolisen kuvan ja ruokkii ajatusta siitä, että sukupuolinormeista poikkeava keho on viallinen, Laine sanoo.

– Vaikka suren joitakin menettämiäni asioita, kehoni ei ole pilalla tai silvottu. Transyhteisö on opettanut minulle, ettei kehojemme tarvitse määritellä meitä kokonaan. Valtakulttuurissa epätyypillisenä nähty keho voi olla kaunis, todellinen ja riittävä, riippumatta siitä miten sanoitan sukupuoltani tulevaisuudessa.

Haastateltavan nimi on muutettu yksityisyyden suojelemiseksi

Kirjoittaja