Dess Terentjevalle kirjailijantyössä tärkeintä on hyvä vähemmistökuvaus

Kuva: Susanna Hynynen

Esikoiskirjailija kertoo, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kuvaus on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaisessa kirjallisuudessa ja miten hän itse kuvaa vähemmistöjä omassa tekstissään.

Dess Terentjevan ja Susanna Hynysen kirjoittama Neonkaupunki (Like, 2020) toimii kolmeosaisen kirjasarjan avauksena. Terentjeva kuvailee itse trilogiaa “aikuisille suunnatuksi urbaaniksi fantasiaksi” ja kertoo, että kirjan maailma on saanut vaikutteita muun muassa venäläisestä mytologiasta ja 1980-luvun elokuvista. Kasarileffoista tuttu machoilu on kuitenkin saanut “modernin twistin” teoksessa.

– Meille molemmille oli melkein itsestäänselvää kun me lähdettiin suunnittelemaan tätä, että teoksessa on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä. En mä voisi kirjoittaa kirjaa, enkä varsinkaan trilogiaa sellasen ihmisen kanssa, joka ei ajattele, että meidän pitää priorisoida nämä asiat, Terentjeva kertoo.

– Haluan vähemmistöhahmojeni olevan sellaisia, että lukijan ei tarvitse itse kuulua vähemmistöön voidakseen samastua hahmoon. Mutta yritän kyllä ottaa omat huomioon ja laittaa sinne sellaisia yksityiskohtia, jotka aukeavat siihen tiettyyn vähemmistöön kuuluvalle lukijalle.

Terentjeva kertoo, että hänelle on kirjailijantyössään tärkeää haastatella muita, eri vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä ja pyytää heiltä myös kommentteja romaanikäsikirjoitusta varten. Vähemmistöstä, johon ei itse kuulu, ei välttämättä pysty tuottamaan täydellistä kuvausta, mutta omasta tekstistä täytyy silti kantaa vastuuta.

– Kuulun seksuaalivähemmistöön, mutta en sukupuolivähemmistöön, joten en ikinä kuvittelisi, että tiedän sukupuolivähemmistöjen asioista enemmän kuin he itse. Mutta pitäisikö sitten olla laittamatta yhtäkään transhahmoa mun kirjoihin?

Koulutukseltaan Terentjeva on filosofian maisteri ja hän on pro gradu -tutkielmassaan kirjoittanut homojen representaatiosta eli kuvaamisesta ja esittämisestä suomalaisessa fantasiakirjallisuudessa. Terentjeva kuvaa aihetta itselleen tärkeäksi myös omassa kirjoittamisessaan, monesti se on jopa lähtökohtana tarinalle.

– Kun on itse kasvanut niin, että ei saanut paljoa lukea itsensä kaltaisista ihmisistä, niin nyt voi yrittää lääkitä itseään ja omaa yhteisöä, Terentjeva avaa syitä sille, miksi LGBTQIA-ihmisistä kirjoittaminen on niin tärkeää.

Terentjeva kertoo seuranneensa LGBTQIA-ihmisten kuvausta ainakin viimeiset kymmenen vuotta suomalaisen kirjallisuuden saralla, ja hänen mukaansa muutosta on tapahtunut. Sukupuolivähemmistöjen kohdalla tilanne on edelleen huonompi kuin seksuaalivähemmistöjen, mutta esimerkiksi muunsukupuolisia hahmoja on alkanut nyt näkyä.

Nuorille kirjoitetussa kirjallisuudessa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia henkilöitä tuntuu esiintyvän enemmän ja enemmän, ja Terentjeva arvelee, että nuortenkirjallisuus on luonteeltaan yleensä valoisampaa ja toiveikkaampaa. Tämän takia myös sateenkaarevien hahmojen kertomukset eivät ole jääneet pelkästään kurjuuskertomuksiksi, vaan ovat monipuolistuneet. Toisaalta kärsimyksen ja realistisen kerronnan perinteet ovat juurtuneet syvälle suomalaiseen kirjallisuuteen.

– Olen käyttänyt arvostelupalvelua silloin kun aloitin kirjoittamisen, ja sieltä on muuten tullut todella hyviä kommentteja, mutta tullut myös sellaista, että “älä käsittele lesbohahmoja näin kevyesti”. Mä olen halunnut kirjoittaa niitä tavallisina ihmisinä ja siihen aikaan tuli sellasta että “eihän näin voi tehdä”. Nykyään tilanne on jo toinen.

Neonkaupungissa kuvataan myös toista vähemmistöä: suomenvenäläisiä. Terentjeva on itse venäläinen ja hän kertoo, että halusi omalta osaltaan avata tiettyjä venäläisen kulttuurin osia lukijalle, joka oletusarvoisesti on suomalainen. Vaikka teoksen tapahtumat sijoittuvat rinnakkaismaailmaan, niin siinä kuvataan silti esimerkiksi venäläisen kulttuurin vahvaa sukupuolittuneisuutta.

– Halusin aivan ehdottomasti kirjoittaa maskuliinisen lesbohahmon, jonka maskuliinisuus on ennen kaikkea venäläistä. Näin pääsin kuvaamaan machokulttuuria myös suhteessa sellaiseen naiseen, joka ottaa perinteisesti miehelle määrättyjä rooleja. Kiinnosti kirjoittaa siitä, miten muut ympärillä olevat suomenvenäläiset voivat suhtautua naiseen, joka ei kuljekaan koroilla ja käytä huulipunaa, Terentjeva kuvailee.

– Neonkaupungissa ei ole suoraan tapahtumia mun omasta elämästä, mutta paljon omia kulttuurisia huomioita. Itse teoksen genre valikoitui sattumalta, mutta mulle tärkeämpää oli tuoda kulttuurisia teemoja esiin.