AIDS-aktivisti ja näytelmäkirjailija Larry Kramer on kuollut

AIDS-aktivisti ja näytelmäkirjailija Larry Kramer on kuollut

Kuvituskuva: The New York Public Library Digital Collections

AIDS Coalition to Unleash Power (ACT UP) järjestön perustajajäsen ja pitkän uran sekä taiteiljana että aktivistina tehnyt Kramer menehtyi keuhkokuumeeseen kotonaan 84 vuoden iässä.

Kramer kampanjoi 1980-luvulla AIDSia vastaan saaden Yhdysvaltojen terveydenhuollon muuttamaan suuntaa viruksen hoidossa. Tunnettu aktivisti nukkui pois 84 vuoden iässä kotonaan Manhattanilla. Kuolinsyyksi on vahvistettu keuhkokuume. Asiasta uutisoi ensimmäisenä New York Times.

Larry Kramer (s. 1935) sai läpimurtonsa näytelmäkirjailijana elokuvasovituksesta D.H. Lawrencen kirjaan Women in Love, johon hän oli hankkinut tuhansien dollarien filmatisointioikeudet omasta pussistaan. Elokuva julkaistiin vuonna 1969 ja se oli ehdolla Oscar-palkinnon saajaksi.

Englantilaista kirjallisuutta Yalen yliopistossa opiskellut Kramer alkoi kirjoittaa enenevissä määrin homoteemoista, ja hänen ensimmäinen teoksensa Faggots julkaistiin 1978. Teos käsitteli homomiesten välisiä seksisuhteita, päihteidenkäyttöä ja sadomasokismia. Teos sai julkaisuhetkellään aikaan suurta kuohuntaa kirjallisuuskriitikoiden piirissä. Kramer ei nauttinut alkuun suosiota myöskään LHBTQIA+ -väen piireissäkään, sillä hän saarnasi turvaseksin tärkeydestä ja siitä, että seksuaalivähemmistöjen tulisi nähdä itsensä muilla tavoin kuin yksinomaan seksuaalisen suuntautumisensa kautta. Hän korosti pysyvyyttä ja läheisyyttä irtoseksiä ja hetken huumaa tärkeämpinä arvopohjina — näitä samoja arvoja käytettiin myöhemmin argumentteina Yhdysvalloissa samaa sukupuolta olevien avioliittojen sallimiseksi.

Kramer suuntautui AIDS-työn pariin kesällä 1981 luettuaan artikkelin tappavasta uudenlaisesta syövästä, Kaposin sarkoomasta. Aiemmat tutkimukset olivat esittäneet, että vain vanhemmat miehet voisivat sairastua sarkoomaan. Artikkelissa todettiin, että myös nuoret homomiehet saattoivat sairastua. Samana vuonna Kramer perusti ensimmäisen palveluorganisaation HIV-positiivisille ihmisille. Hänet potkittiin pois organisaation toiminnasta vuotta myöhemmin aggressiivisen kampanjointitavan vuoksi. 

Kramer ei kuitenkaan luopunut AIDS-aktivismistaan, vaan perusti ACT UP -ryhmittymän, joka häiriköi muun muassa Wall Streetin toimintaa ja vaati kaduilla sekä AIDS-tutkimuksen vauhdittamista että LHBTQIA+ -ihmisten syrjinnän loppumista. Kramer oli todennut jo aiemmin, että harvinainen virus leviäisi maailmanlaajuisesti muiden seksitautien tavoin ja tappaisi miljoonia seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Hänen mielestään rauhanomainen politiikka ei riittänyt ravistelemaan valtionhallintoa hereille terveyskriisissä.

Yhdysvaltain tartuntatauti-instituutin pitkäaikainen johtaja Anthony S. Fauci otti Kramerin aktivismin tosissaan. Fauci on myöhemmin todennut haastatteluissa, että kiivaan retoriikan alla Larry Kramer teki kaikkensa puolustaakseen yhteisöään. Kramerin luotsaaman aktivismin ansiosta tutkimus parannuskeinojen ja tehokkaampien lääkkeiden löytämiseksi vauhdittui.

Kramer itse sai tietää olevansa HIV-positiivinen 1988. Kirjailija itse uskoi kuolevansa tautiin pian, joten hän alkoi järjestellä asioitaan sen valossa. Vuonna 2001 The Associated Press ilmoittikin jutussaan Kramerin kuolleen. Kuitenkaan sairaus ei koskaan edennyt AIDSiksi asti, vaan Kramerilla todettiin parantumaton hepatiitti B:n aiheuttama maksasairaus. 

Larry Kramer avioitui pitkäaikaisen kumppaninsa, arkkitehti David Websterin kanssa 2013. Kramer totesi haastattelussa 2017 yrittäneensä saada ihmiset vihaisiksi ja yhdistämään voimansa aktivismin saralla: “Minua pidettiin maailman vihaisimpana miehenä siksi, että olin todennut suuttumuksen vievän asioita pidemmälle kuin kiltteyden. Ja kun media alkoi kiinnostua aktivismistamme, olin TV:n näkökulmasta enemmän viihdettä kuin joku kiltimpi henkilö.”

Ennen kuolemaansa Larry Kramer työsti näytelmää epidemiasta.

Tunnetuimpia Kramerin tekstejä:

  • Faggots (1978)
  • The Normal Heart (1985). Näytelmästä tehtiin vuonna 2014 samanniminen elokuva, joka voitti Emmy-palkinnon.
  • Reports from the Holocaust: The Making of an AIDS Activist. (1989)
  • Destiny of Me (1992)
  • The American People, Volume 1: Search for My Heart (2015)