Vuoden sateenkaarinuori on 16-vuotias Juno Keijupuro
Kuva: Orion Hannula
Joulukuussa jaettiin Setan Vuoden sateenkaarinuori- tunnustus. Kahdeksatta kertaa jaettu palkinto meni aktiiviselle yhteisötoimijalle Juno Keijupurolle.
Seta on kahdeksana vuotena jakanut Vuoden sateenkaarinuori-tunnustuksen ansioituneelle sateenkaarinuorelle kiitosena työstä sateenkaarinuorten parissa. Tunnustus jaetaan työstä sateenkaarinuorten oikeuksien aktiivisesta ajamisesta, hyvinvoinnin edistämisestä ja esimerkillisestä toiminnasta. Tunnustuksen valitsee Setan nuorisotoimikunta ehdotusten perusteella. 9.12. jaettiin vuoden 2022 tunnustus myönnettiin 16-vuotiaalle Juno Keijupurolle.
Setan tiedotteessa nostetaan esiin Keijupuron aktiivinen järjestötoiminta, jolla hän on tuonut esiin sateenkaarinuorten ääntä ja jakanut omalla somekanavallaan tietoa sateenkaarevista aiheista. Samalla hän on tehnyt töitä myös sateenkaarinuorten oikeuksien eteen omassa koulussaan. Keijupuro oli esillä myös valtakunnallisessa mediassa. Elokuussa 2022 Ylen artikkelissa Helsingin sateenkaarityöpajoista Keijupuro kertoi omista kokemuksistaan sateenkaarevana ihmisenä koulussa. Hän oli myös MTV:n Uutisaamussa puhumassa ihmisoikeuksista ja nuorten osallisuudesta.
Keijupuro kertoo tiedotteessa tunnustuksen olevan suuri kunnia.
– Aktivismi ei ole aina helppoa, ja tämä tunnustus todellakin palkitsee jo tehdystä työstä, Keijupuro kertoo.
Tunnustuksen Keijupuro kertoo jakavansa jokaisen sateenkaarinuoren kanssa.