Vähemmän medikalisaatiota ja parempaa keskustelua – mitä MOTn tapauksesta tulisi oppia?

Kuvituskuva: janeb13

Yleisradion tutkivan journalismin ohjelma MOT julkaisi transihmisiä koskevan dokumentin joulukuussa 2019, joka sai myrskyisen vastaanoton ja jonka tavan käsitellä aihetta tuomitsivat useat ihmisoikeusaktivistit sekä -järjestöt. Viralliset kannanotot aiheesta ovat tehneet ainakin transihmisten ihmisoikeus- ja potilasjärjestö Trasek ry sekä seksuaalisen hyvinvoinnin edistämiseen tähtäävä Sexpo-säätiö.

Kehrääjä kysyi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeusjärjestö Seta ry:ltä, sukupuolivähemmistöjen järjestö Trasek ry:ltä sekä Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskukselta ohjelman ja keskustelun ongelmista sekä näkemyksistä siitä, miten jatkossa aiheen kanssa tulisi menetellä. Vastaukset Kehrääjän kysymyksiin antoivat Setan puheenjohtaja Sakris Kupila, Trasekin varapuheenjohtaja Panda Eriksson sekä Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen johtava sosiaalityöntekijä Maarit Huuska.

Liika keskittyminen medikaaliseen transitioon sekä suhteuttamisen puute suurimpia ongelmia itse dokumentissa

Sakris Kupila huomauttaa, että ohjelman ongelmista on puhuttu jo kattavasti ja monta ongelmaa on käsitelty, mutta ohjelman yksipuolinen ja lääketieteellinen lähestymistapa transihmisiin on jäänyt vähemmälle huomiolle.

– Ohjelman narratiivi meni siten, että lapsi/nuori pohtii sukupuoltaan ja hakeutuu tutkimuksiin, ja että tutkimuksiin hakeutuminen tarkoittaa aina suoraan korjausprosessin aloittamista, Kupila toteaa. 

Kupila kertoo myös siitä, kuinka ohjelma keskittyi lähinnä medikaalisiin toimenpiteisiin ja muista tukeen ja transitioon liittyvistä elementeistä, kuten esimerkiksi sosiaalisesta transitiosta, kertominen jätettiin haastateltavien huomautusten varaan. Kupilan mielestä tällä tavalla ohjelma esittelee sukupuolen korjauksen laajasta spektristä hyvin ohuen, yksipuolisen kuvan, huolimatta siitä, että Seta on yrittänyt tarjota tietoa dokumentin tekijöille esimerkiksi hyvän hoidon suosituksista ja niiden sisällöistä.

Panda Eriksson nostaa ongelmista päällimmäiseksi tavan, jolla MOT esitteli detransitiota todellisuutta suurempana ja akuutimpana ilmiönä, vaikka se on ollut olemassa jo pitkään. Trasek on ohjelmaa koskevassa kannanotossaan katsonut, että MOT esitti detransition kasvavana ilmiönä, vaikka todellisuudessa detransitioituvien osuus transihmisistä ei ole kasvussa.

– Meidän haastatteleman transpolilääkärin mukaan on määrällisesti enemmän detransitoituneita siksi, että on määrällisesti todella paljon enemmän transprosessiin hakeutuvia, mutta hän oli sitä mieltä että nämä liittyvät toisiinsa – ei siis niin, että detransitoituneita olisi yhtäkkiä prosentuaalisesti enemmän, Eriksson huomauttaa.

Trasek kritisoi kannanotossaan myös sitä, että ohjelmasta puuttuu täysin hoidoista hyötyneiden ääni, jotka tutkimusten mukaan muodostavat valtavan enemmistön hoitoja saaneista transihmisistä. Tällaisia tutkimuksia on tehty sekä Suomessa että ulkomailla.

Trasekin lisäksi myös Kupila kritisoi ohjelmaa siitä, miten se jätti suhteuttamatta tekemiään väitteitä. Erityisesti Kupila ottaa esiin lähetteiden määrän kasvusta huolestumisen:

– Ohjelma myös hieman kauhistellen toi esillle kasvaneita lähetemääriä – ottaen huomioon, että kouluterveyskyselyssä 5,5 % nuorista merkitsi sukupuolekseen muun kuin syntymässä määritellyn, lähetemäärät ovat loppujen lopuksi todella pieniä.

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen Huuska ei ollut nähnyt ohjelmaa, mutta kommentoi yleisellä tasolla vastaavien ohjelmien usein käsittelevän ihmisille merkityksellisiä asioita yksipuolisesti sekä skandaalia rakennellen.

Jatkolta toivotaan vähemmän asioiden ja termien sekoittamista, enemmän kaikkien kuulemista

Trasek kannusti kannanotossaan ottamaan jatkossa sekä muunsukupuoliset nuoret ja aikuiset että transtytöt ja -naiset osaksi keskustelua. Trasek katsoo, että kehystämällä keskustelu vain syntymässä naiseksi määriteltyjen henkilöiden kehojen ympärille keskustelusta jää todellisuudessa pois transsukupuolisuus, transnuoret sekä detransitioituminen ja keskustelu keskittyy kehonkuvaan. Setan Kupila on samoilla linjoilla:

– Esimerkiksi dokumentin hoitojen vaikutuksia kuvaava animaatio puhui pelkästään testosteronin vaikutuksista. Yhdessä ohjelman yksipuolisten kärkien kanssa asetelma tavallaan sekä stigmatisoi syntymässä tytöksi määriteltyjä transihmisiä että häivyttää muiden transihmisten olemassaolon, Kupila selittää.

Historiassa transnaisten näkyvyys on ollut muita sukupuolivähemmistöjä suurempaa ja tietoisuus muista kuin transnaisista on ollut hyvin vähäistä. Nyt tilanne kuitenkin näyttää muuttuneen, mutta Kupila pelkää, että korjausliike voi olla liian voimakas.

– Minua huolettaa, että näkyvyys alkaa vastaavasti vinoutua niin, että transtytöt jäävät näkymättömiin, hän kertoo.

Kupila olisi toivonut ohjelmaan lisää keskustelua ei-medikaalisista tukitoimenpiteistä ja erityisesti siitä, kuinka ohut ja yksipuolinen translasten ja -nuorten sekä heidän perheidensä tukiverkko tällä hetkellä Suomessa on.

– Moni hakeutuu tutkimuksiin, koska haluaa pohtia sukupuoltaan yhdessä ammattilaisen kanssa, tai tukea sosiaaliseen/fyysiseen prosessiin. Tukea voivat tarvita myös vanhemmat. Tilanteessa, jossa lapsi tai nuori pohtii sukupuoltaan, on nykyisessä järjestelmässä hyvin vähän asiantuntevaa apua ja tukea tarjolla. Jäljelle jäävät lähinnä muutamien järjestöjen tarjoamat tukipalvelut ja julkisesti transpoliklinikat, kuvailee Kupila nykytilaa.

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen Huuska toteaa, että osaamiskeskus toivoo keskusteluun jatkossa enemmän puhetta koko elämän kattavan kasvun ja kehityksen näkökulmasta, siitä, että tässä kehityksessä voi olla erilaisia vaiheita ja virheitäkin voi sattua matkan varrella sekä että kaikkia asiassa esiin tulevia puhujia kunnioitettaisiin.

Eriksson taas korostaa toivetta siitä, että jatkossa asioita ei sekoitettaisi ja niistä puhuttaisiin tarkemmin. Esimerkkinä Eriksson tarjoaa sen, että jatkossa huostaanotosta puhuttaessa tulisi kuulla kaikkia asianosaisia, jonka lisäksi tarvittaisiin taustoitus sille, miksi päätös on tehty ja miten esimerkiksi vanhempien kieltäytyminen hoidon tarjoamisesta vaarantaa nuoren hyvinvoinnin. Tämän lisäksi Eriksson huomauttaa, että ohjelmassa yhdistettiin tarpeettomasti hyvin erilaisia asioita, joita tulisi käsitellä erikseen.

– Olisi pitänyt erottaa blokkerihormonit ja HRT toisistaan, sillä nyt jutuista sai kuvan että alaikäisille pumpataan testoa systeemiin. Tosielämässähän suomalaiset transnuoret kamppailevat sen kanssa, että eivät saa hormoneja omasta mielestään tarpeeksi nopeasti. Pitäisi erottaa juridinen sukupuolenkorjaus, sosiaalinen transitio ja lääketieteelliset hoidot, sillä transitio on monimutkainen ja monimuotoinen prosessi, Eriksson tiivistää.

Detransitiosta keskusteltava ihmisyyttä kunnioittaen ja kaikki tarinat ansaitsevat tulla kuulluiksi

Suurta huomiota MOTn dokumentin myötä sai detransitio, eli prosessi, jossa transitioidutaan syntymässä määriteltyyn sukupuoleen sekä siihen liittyvät terveydenhuollon toimenpiteet. Moni transihminen on ollut huolestunut detransition ja transition vastakkainasettelusta, joten kysyimme haastateltavilta kuinka detransitiosta voitaisiin puhua siten, että detransitioituneet voisivat kertoa kokemuksistaan ilman, että he kokisivat tulevansa rajoitetuiksi ja kuitenkin huomioitaisiin sekä trans- että detrans-ihmisten oikeudet.

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen Huuska toteaa, että detransitiota koskevia kokemuksia tulisi kuulla entistä enemmän, sillä kuten ei yksikään transitio ole täysin samanlainen kuin toinen, ei myöskään yksikään detransitio ole kuin edellinen eikä kenenkään kokemuksista voi yleistää odotuksia siitä, miten asiat tulevat toisten kohdalla menemään. Huuska huomauttaa erityisesti siitä, että detransitioituvat ihmiset tarvitsevat kunnioitusta ja että useat heistä eivät toivo heidän kokemuksiensa yhteydessä huomautettavan, että transitio hyödyttää enemmistöä, sillä se voi tuntua heidän kokemuksensa mitätöivältä. Huuska mainitsee myös sen, että iso osa detransitioituneiden tarinoista jää tällä hetkellä kertomatta.

– Osa detransitiota läpikäyneistä kokee sukupuolen korjauksessa olemisen elämänvaiheen olleen heille tärkeä osa omaksi itseksi kasvua, vaikka he olisivat detransitioituneet. Nämä tarinat eivät nyt tule esiin, Huuska painottaa. Samalla Huuska muistuttaa siitä, että Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen palvelut, kuten luottamukselliset keskustelut, ovat myös detransitioitujien tai sitä harkitsevien käytettävissä.

Eriksson katsoo, että detransitioituminen on osa sukupuolen moninaisuutta ja että detrans-ihmisille tarvitaan yhdenvertaiset terveydenhoidon palvelut. Osa detransitioituvista, tai niin sanotuista “katujista”, kokee tarvetta detransitiolle siksi, että on tyytymätön hoidon tuloksiin ja tähän Eriksson toivoo parannusta hoitojen laadun parantamisella. Tämän lisäksi jotkin ihmiset haluavat detransitioitua riippumatta saamansa hoidon tuloksista, jolloin detransitioon liittyviä hoitoja tulisi olla tarjolla ja Eriksson toivoo myös tähän lisäresursseja nykytilanteeseen nähden.

Kupila painottaa keskustelussa asiallisuutta ja sensitiivisyyttä sekä erityisesti ihmisyyden kunnioittamista. Kuten Huuska aiemmin, myös Kupila painottaa, että jokaisen kokemukset, sekä detransition että transition osalta, ovat yksilöllisiä eikä niistä voi yleistää kaikkia koskevia tulkintoja. Kupila toivoo, että keskustelusta jätetään pois turha loanheitto sekä erilaisten skenaarioiden rakentamista vältetään, kun on tarkoitus keskustella itse asiasta. Tärkeänä Kupila pitää myös sitä, että aiheista puhuvat he, joita asiat koskevat.

– Lisäksi tutkija minussa toivoo, että tieteellisiä transaiheita käsitteleviä tutkimuksia käsiteltäisiin asianmukaisesti, väärin tulkitsematta tai vetämättä niistä ylimääräisiä johtopäätöksiä, Kupila lisää.

Terveiset transnuorille sekä heidän perheilleen: te ette ole yksin

MOTn dokumentti osuu keskelle aktiivista yhteiskunnallista keskustelua translaista, transterveydenhoidosta sekä transnuorten ja -lasten asemasta. Erityisesti transnuorten asemasta käydään rajua keskustelua ja sävy on usein jyrkkä, jolloin haavoittuvassa asemassa olevat nuoret sekä heidän perheensä jäävät usein jalkoihin. Kysyimme haastateltavilta mitä he haluaisivat kertoa transnuorille ja heidän perheilleen, jotka joutuvat seuramaan tätä keskustelua, usein ilman että he tulevat kuulluksi.

Sakris Kupila halusi pahoitella nykyistä ilmapiiriä, jossa transnuoret sekä transnuorten perheet joutuvat elämään.

– Toivon, että te nuoret ja perheet joihin nykyinen ilmapiiri vaikuttaa, saatte tarvitsemanne tuen ja tosiaalta tilaa elää rauhassa ja turvassa. Kenenkään ihmisen olemassaolo tai oikeudet eivät ole mielipideasioita, eikä niistä pitäisi puhua mielipiteinä. Ette ole yksin; meitä on paljon, jotka yritämme parhaamme mukaan tukea teitä ja parantaa tilannetta nyt ja tulevaisuudessa, Kupila lohduttaa.

Maarit Huuska kannustaa transnuoria ja heidän perheitään luottamaan itseensä sekä painottaa, että kaikkea keskustelua ei tarvitse seurata, erityisesti jos se muodostuu liian raskaaksi.

– Transnuorille ja -perheille sanoisin, että luottakaa itseenne ja toisiinne ja kuunnelkaa, omia tarpeitanne siinä, millaista dialogia ja millaisia vertaistarinoita kaipaatte juuri nyt. Ei ole mitään velvollisuutta seurata kaikkia julkisia keskusteluja, jos ne kuluttavat omia voimavaroja, Huuska muistuttaa.

Panda Eriksson kannustaa vanhempia käsittelemään raskaitakin asioita suoraan nuorten kanssa, jotta vanhemmat voivat muistuttaa nuorta siitä, että vaikka joku sanookin jotain vihamielistä, niin se ei vie pois nuoren oikeutta olla oma itsensä.

– Asiat muuttuvat hiljalleen ja polarisoituminen ei tarkoita, etteikö olisi myös niitä tahoja, jotka kannustavat ja kannattavat transnuorten ja näiden perheiden oikeuksia. On tärkeää, että uskalletaan puhua suoraan perheessä siitä mitä se tarkoittaa, että joku aikuinen sanoo mediassa näin kamalia asioita. Että se ei poista nuorten oikeutta omaan identiteettiin, vaikka aikuinen väittää lehdessä, että transnuoria ei ole olemassakaan. Etenkin sosiaalinen tuki ja oikeassa sosiaalisessa roolissa eläminen on se, millä dysforiaa autetaan parhaiten nuorta, joten luotettavan aikuisen läsnäolo on korvaamaton tuki ja apu, Eriksson painottaa.

Kirjoittaja