Uusia sateenkaarevia esikuvia esittelevän kirjan takana vahvaa vähemmistöosaamista

Uusia sateenkaarevia esikuvia esittelevän kirjan takana vahvaa vähemmistöosaamista

Kuvituskuva: Reshot

“Rakkaudesta lajiin” on kirjailija Tiina Tuppuraisen ja valokuvaaja Teemu Silvánin yhteistyön tulos, joka esittelee sateenkaarinuorille uusia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia esikuvia. Osa haastateltavista on jo lopettanut kilpatasolla kun taas toiset vasta ovat uransa alkutaipaleella, mutta kaikkia yhdistää haastatteluista läpi paistava voimakas rakkaus urheilua kohtaan. Kehrääjä haastatteli kirjan tekijöitä kirjasta sekä sateenkaarinuorten asemasta laajemmin.

“Rakkaudesta lajiin” -kirjan tekijöistä valokuvaaja Teemu Silván kertoo harrastaneensa urheilua, kuten jalkapalloa, salibandya ja thainyrkkeilyä, lähes koko ikänsä, kun taas kirjailija Tiina Tuppuraiselle urheiluharrastus ei ole ollut yhtä suuri osa elämää. Tuppurainen kertoi päätyneensä kirjaprojektiin mukaan pyydettynä kirjoitettuaan paljon seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä sekä toimittajana että kirjailijana, jonka lisäksi Tuppurainen kuuluu itse myös seksuaalivähemmistöön. Kirjaprojektin ideoinut Silván kertoo kirjan ajatuksen taustalla olevan tämän korkeushyppääjä Jade Nyströmistä Helsingin Sanomille laatiman artikkelin, jossa ensimmäistä kertaa käsiteltiin Nyströmin seksuaalisuutta ja sukupuolta, saama positiivinen palaute. Artikkelin lisäksi Nyströmiä on haastateltu yhtenä “Rakkaudesta lajiin” -kirjan nuorista sateenkaariurheilijoista.

– Ideoin ja kuvasin Jade Nyströmistä artikkelin Helsingin Sanomien Kuukausiliitteeseen 2020. Artikkeli oli ensimmäinen, joka pureutui Jaden persoonaan, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen, hänen urheilu-uransa ohella. Jutun saaman positiivisen palautteen myötä kontaktoin Like Kustannukselta Päivi Paappasen ja Mari Hyrkkäsen, jotka ottivat idean kirjasta innolla vastaan ja ehdottivat kirjoittajaksi Tiina Tuppuraista. Tuppurainen on työskennellyt sateenkariteeman parissa ja hänen asiantuntemuksensa on huikea, Silván kertoo Kehrääjälle sähköpostitse.

Yhdenvertaisuus aiheena, sekä urheilussa että laajemmin yhteiskunnassa, on lähellä Silvánin sydäntä.

– Yhdenvertaisuus on kiinnostanut minua aina koskee se sitten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä tai muita ihmisryhmiä. Olen menettänyt isäni, äitini ja vammaisen kaksoisveljeni jo aika nuorena ja tämä on laajentanut perspektiiviä elämään. Äitini oli ihmisoikeusaktivisti ja tavallaan aika ajoin poikkean hänen polullaan. Kamera on siihen sopiva työväline, hän toteaa.

Kirjassa kaikki haastateltavat esiintyvät omilla kasvoillaan ja nimillään, jota ilman valokuvaaja Silvánin mukaan kirja ei olisi yhtä helposti samaistuttava.

– Kasvot henkilöittävät tarinat sekä luovat vakuuttavuutta. Kasvojen kohtaamisen myötä ihmiseen on myös helpompi samaistua. Olen yllättynyt sekä kiitollinen siitä, kuinka rohkeita kirjaan saadut urheilijat ovat.

Silván kertoo, että kirjaan haastateltiin vielä kahta muuta nuorta, mutta nämä peruivat osallistumisensa ennen kuvauksia. Pandemian takia kuvaukset toteutettiin vasta haastattelujen jälkeen. Silvánin mukaan haastateltavat saivat melko vapaat kädet kuvauksien suhteen, sillä he saivat itse valita kuvauspaikkansa. Kuvauspaikoiksi valikoituivat haastateltavien kodit ja harjoituspaikat.

Kirjassa toistuva huoli miesten joukkueissa ja sarjoissa esiintyvästä, naisten vastaavia ahtaammasta suhtautumisesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin voitaisiin Tuppuraisen mukaan mahdollisesti päästä eroon vastuuhenkilöiden kouluttamisella.

– Varmaankin lähtisin siitä, että valmentajia koulutettaisiin aiheesta. Aikuiset luovat ilmapiirin lajin parissa ja heistä on kiinni myös se, minkälaista käytöstä sallitaan urheilijoilta ja heidän läheisiltään, jotka toimivat urheilun parissa. Jos valmentaja on tietoinen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvistä teemoista ja ottaa tiukan nollatoleranssin trans- ja homofobiselle puheelle, se kantaa jo pitkälle. Toki vastuu kouluttamisesta on lajiliitoilla, Tuppurainen pohtii.

Kirjan lopussa olevassa asiantuntijaosuudessa pureuduttiin kattavasti sukupuolivähemmistöjen kohtaamiin ongelmiin, kuten väärinsukupuolittamiseen, mutta seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten erityistarpeita ei käsitelty yhtä kattavasti. Tuppuraisen mukaan painotus on tahatonta eikä hän itse sitä tunnista, mutta kysyttäessä esittää seksuaalivähemmistöihin kuuluvien nuorten suurimmaksi haasteeksi hetero-olettaman ja siihen liittyvän homottelun sekä homouden pitämistä synonyymina huonommalle. Tuppuraisen mukaan myös tiukat sukupuoliroolit aiheuttavat vahinkoa seksuaalivähemmistöille, jotka usein eivät mahdu näihin rooleihin.

– Hetero-oletus on varmasti suurin ongelma, jonka seksuaalivähemmistöihin kuuluvat nuoret kohtaavat urheilun parissa. Se liittyy myös homotteluun, jota käytetään sekä vitsailun että alistamisen välineenä. Homoa pidetään paikoin synonyyminä jollekin hävettävälle ja heikolle, mikä on tietysti ihan hirveä asia, kun puhutaan haavoittuvassa ikävaiheessa olevista ihmisistä. Syrjintä voi olla joko sanallista tai sanatonta, halventamista, vitsailua tai ulos sulkemista. Sellaiseen pitäisi valmentajan ja/tai muiden urheilun parissa toimivien aikuisten ilman muuta puuttua, hän linjaa.

Tuppuraisen mukaan olisi hyvä ajatus seurata myös lajiliittojen yhdenvertaisuussuunnitelmien toteutumista ruohonjuuritasolla osana valtion tukien ehtoja.

– Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman toteutumista pitäisi ehdottomasti seurata, ja lisäksi pitäisi mielestäni linjata, että suunnitelmassa on oltava asianmukainen ja riittävän tyhjentävä osuus seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä sekä heihin kohdistuvasta syrjinnästä. Tämän pitäisi olla ehtona tuen saamiselle, sillä nykyisellään kaikissa yhdenvertaisuussuunnitelmissa ei edes mainita sateenkaariyhteisöjä.

Sekä Silván että Tuppurainen tunnistavat, että yksi tärkeimmistä kirjan tavoitteista on antaa nuorille uusia, samaistuttavia roolimalleja.

– Moni nuori painotti sitä haastatteluissa. He saattoivat mainita, kuka sateenkaarivähemmistöön kuuluva urheilija on ollut heidän esikuvansa ja mitä se on heille merkinnyt. Osa toivoi voivansa olla myös itse esikuva sateenkaarinuorille, sillä heillä ei tällaista esikuvaa itsellä aikanaan ollut, Tuppurainen tiivistää.

Vastaa