Sateenkaarispefin someviikolla perehdyttiin sateenkaarikirjallisuuden erityispiirteisiin monipuolisen kirjailijakaartin voimin

Sateenkaarispefin someviikolla perehdyttiin sateenkaarikirjallisuuden erityispiirteisiin monipuolisen kirjailijakaartin voimin

Kuvituksena Dess Terentjevan, J. S. Meresmaan ja Anni Kuu Nupposen vastauksia kysymykseen ”Mikä sateenkaarispefissä on parasta?”. Kuva: Amanda.

Sateenkaarispefiä juhlistavalla someviikolla 1.-7.2.2021 pureuduttiin sateenkaarevien hahmojen ja teemojen kirjoittamisen historiaan ja menetelmiin sekä kompastuskiviin spekulatiivisen fiktion kontekstissa.

Helmikuun ensimmäisellä viikolla vietettiin sateenkaarispefi-someviikkoa. Suomalaista, sateenkaariteemaista spekulatiivista fiktiota juhlistavaa tapahtumaa, olivat järjestämässä monipuolisten spefikirjailijoiden kaarti, Tampereen kirjasto, Sateenkaarikynä ry, For YA -Youtubekanava ja #QueerLukuhaaste2021-kampanja. Tapahtuma koostui 16 spefikirjailijan puheenvuoroista, jotka pidettiin pääasiassa Instagram Liven kautta.

Tapahtuman tarkoituksena oli tuoda esille suomalaisen sateenkaarispefin, eli sateenkaariteemaisen spekulatiivisen fiktion, monipuolista kenttää ja tarjota näkökulmia genren erityisyyksiin sitä kirjoittavien toimesta. Tapahtuman aikana kehotettiin myös vinkkaamaan omia sateenkaarispefiin kuuluvia suosikkiteoksia Instagramissa käytettävällä #sateenkaarispefi -tunnisteella.

Puheenvuorot jakaantuivat useamman kirjailijan tai haastattelijan ja kirjailijan käymän keskustelun ympärille. Ilman suoranaista haastattelijaa kirjailijat joko yksin tai yhdessä rakensivat puheenvuoroaan etukäteen annettujen kysymysten avulla.

Miten määritellä ”sateenkaarispefi”?

Sateenkaarikirjallisuuden ja spekulatiivisen fiktion määritelmät ovat melko selkeitä, mutta yksittäisen teoksen määritteleminen sateenkaarispefiksi onkin subjektiivisempaa. Kirjailijat kuvasivat muun muassa representaation määrän ja luonteen sekä lukijoiden ja kustantajien näkökulman vaikuttavan siihen.

– Hirveän vanhassa kirjallisuudessa sateenkaariteemat ovat epämääräisiä ja sijaitsevat rivien välissä. Minun mielestäni sateenkaarispefin pitäisi olla rehellisesti sateenkaariteemaista, J. S. Meresmaa kertoo.

Meresmaan mukaan lukijalla on usein oletus siitä, että hahmo on esimerkiksi valkoihoinen ja hetero, ja hahmon poikkeavuus näkyy vain, kun tätä oletusta selkeästi puretaan.

Jotkut kirjailijat haluavat tietoisesti normalisoida sateenkaarevuutta luonnollisena osana yhteiskuntaa, eivätkä tuo sateenkaarevuutta sen kummemmin esille.

Itse ajattelen, että sateenkaarihahmot saavat olla neutraalisti olemassa. Mieluummin kirjoitan muunsukupuoliset hahmoni niin, ettei sitä muunsukupuolisuutta edes huomaa. Se ei ole siinä henkilöhahmossa se pääpointti, se ihminen on paljon muutakin kuin sukupuolensa, Katri Alatalo selittää.

Salatusta näkyväksi

Tunnettu spefikirjailija Salla Simukka aloitti kirjailijanuransa realistisella romaanilla Kun enkelit katsovat muualle (2002), joka kuvaa kahden nuoren tytön rakkaustarinaa.

– Koin silloin, että tämänkaltainen kirja puuttuu kotimaisesta realistisesta nuortenkirjallisuudesta, mikä ei heijastanut tätä todellisuutta, jossa tytöt voivat rakastua toisiin tyttöihin, Simukka muistelee.

90-luvun spefikirjallisuudessa sateenkaariteemoja oli rajoitetusti, ja edeltävinä vuosikymmeninä sateenkaarevuutta käsiteltiin laajalti erikoisuuden ja kummallisuuden kautta. Simukka muistaa spefikirjallisuuden olleen myös vahvasti valkoisten mieskirjailijoiden dominoima laji, mikä entisestään rajoitti hahmojen moninaisuutta.

Vaikka sateenkaareva representaatio oli vähäistä, nuoruudessa Anni Kuu Nupposelle ”pienet sateenkaarevat hippuset” olivat tärkeitä. Representaation vähyys osaltaan innoitti monia tapahtuman kirjailijoita kirjoittamaan itse sateenkaarikirjallisuutta.

– Yksinkertaisimmillaan hyvä representaatio on nähdyksi tulemista. Ihmiset, jotka jatkuvasti näkevät itsensä kaltaisia, monipuolisia hahmoja, eivät joudu miettimään omaa näkyvyyttään tai merkitystään yhteiskunnassa. He eivät ehkä ymmärrä representaation tärkeyttä, ja kuinka valtavan voimaannuttavaa se on, Meresmaa kiteyttää.

Muutama kirjailijoista kertoo tutustuneensa sateenkaariteemaisiin spefitarinoihin fanifiktion kautta, jonka lukemisen ja kirjoittamisen he kuvasivat eräänlaisina ensiaskeleina spefin vapautuneisiin maailmoihin. Meresmaa ja Nupponen määrittelevätkin fanifiktion olevan eräänlainen kokeilujen kenttä, jossa hahmot voitiin kuvitella suhteisiin kenen tahansa kanssa, eikä tarinoiden juonta sitonut kaapista ulos tulemisen pakko. Fanifiktio on Simukan mukaan ollut kokonaisuudessaan merkittävässä asemassa raivaamassa tietä moninaisille sateenkaarihahmoille valtavirtakirjallisuudessa.

Sateenkaaria toisiin todellisuuksiin

Tapahtuman spefikirjailijat kertovat genren tarjoavan monipuolisia tapoja kirjoittaa sateenkaarihahmoja eri maailmoihin ja osaksi kaikenlaisia juonenkäänteitä. Moni koki realistisen kerronnan omaa mielikuvitustaan rajoittavaksi ja kaapista tulemisen kerrontatapaan kahlitsevaksi.

Kaapista tulo-tarinoissa on keskeistä se, miten ympäristö suhtautuu, tilanne tehdään ristiriitaiseksi ja jännitteiseksi. Nyt on aika muunlaisille tarinoille, Meresmaa summaa.

Magdalena Hai kuvailee sateenkaarikirjallisuuden usein esittävän sateenkaarevuuden ongelmalähtöisenä, johon spefi tarjoaa uusia näkökulmia ja lähtökohtia. Kirjan maailmassa ei välttämättä edes tarvitse olla erilaisia sanoja eri seksuaalisuuksille.

Spefissä itse maailma on tärkeämpää, eikä pidä kertoa siitä kuinka vaikeaa on olla sateenkaari-ihmisenä maailmassa. Sateenkaarevuutta ei pidä erikseen problematisoida tai selittää, Emmi Itäranta täydentää.

Sateenkaarevia teemoja voi myös käsitellä epäsuorasti: Elina Rouhiainen kertoo urbaanin fantasian perinteestä käsitellä vampyyrien ja ihmissusien kautta erilaisia seksuaalisuuksia. Fantasiaolentojen kautta käsiteltynä tabunakin pidetystä aiheesta on hyväksyttävämpää kirjoittaa.

 90-luvulla kirjoitetuista kirjoista huomaa heti, että kun vampyyrit tulevat kehiin, niin tabuja kyetään rikkomaan aivan eri tavalla, Rouhiainen kertoo.

Koska spefikirjailija voi rakentaa kirjoittamansa maailman täysin itse, sateenkaariteemojen tai -hahmojen realistisuutta ei tarvitse miettiä, eikä metaforista kaappia tai muita yhteiskunnan sortavia rakenteita tarvitse olla olemassa. Kertomuksia voi tehdä mistä vaan, ja voidaan kuvata kaikenlaisia sukupuolia, seksuaalisuuksia ja suhdemuotoja.

Rouhiaisen mukaan spefissä voi ottaa kantaa reaalimaailman rakenteiden epäoikeudenmukaisuuksiin ainakin kahdella eri tavalla: paljastamalla todellisuudessa olevan ongelman esittämällä sen liioitellusti sekä näyttämällä vaihtoehdon tehdä asiat toisin. Uudelleenkuvittelu, totuttujen rakenteiden outouttaminen, ja konventioiden ympäri kääntäminen voivat kaikki toimia myös yhteiskunnallisena kritiikkinä.

Sateenkaarihahmojen kirjoittamisesta

Sateenkaarispefin kirjoittaminen vaatii samalla tavalla taustatutkimusta ja pohdintaa kuin muidenkin kertomusten kirjoittaminen. Tärkeintä on kiinnittää huomiota genren konventioihin ja tutustua kunnolla siihen ihmisryhmään, jota haluaa kuvata.

 Jos ei itse kuulu siihen ryhmään, josta kirjoittaa, niin pitää miettiä, miten minä olen samanlainen. Sun pitää samaistua kirjoittamiisi hahmoihin. Älä ajattele kirjoittavasi jostakusta toisesta, Meresmaa muistuttaa.

Omaa tekstiä voi myös luetuttaa kokemuslukijalla, mitä kirjailijat lämpimästi suosittelivat. Sini Helminen kertoo kokemuslukijoiden auttavan tuomaan tekstistä esille sellaisia asioita, joita kirjailijana ei tarkoittanut tai tullut ajatelleeksi. He varmistavat, että käsikirjoitus vastaa kirjailijan käsitystä.

– Kokemuslukijoita vierastetaan, koska heitä pidetään sensuroivina tahoina, vaikka he ovat kuin esilukijat ylipäätään; se luenta vaan keskittyy tiettyyn asiaan, Rouhiainen selittää.

Kokemuslukijat voivat antaa myös arvokasta näkökulmaa, vaikka kirjailija kuuluisi itse kirjoittamaansa vähemmistöön. Kokemuslukijan mielipiteestä voi olla hyötyä esimerkiksi silloin, jos hahmon tausta eroaa merkittävästi kirjailijan omasta taustasta.

”Kun julkaiset kirjan, se on oma puheenvuorosi maailmalle”

Kirjailijoiden motiivit sateenkaarihahmojen kirjoittamiseen vaihtelivat todellisuuden kuvaamisesta itsensä sivistämiseen. Koska spefikertomuksessa muut teemat ja maailmanrakennus ovat etualalla, hahmot luodaan kokonaisina täydentämään näitä teemoja, ei sateenkaaristatus edellä. Keskusteluissa tuli esille myös kirjailijan vastuu kuvata moninaisia maailmoja ja hahmoja.

– Todellisuus pitää kuvata oikein ja moniulotteisesti, koska se, mitä ihmiset lukevat, vaikuttaa heidän mielikuviinsa jostain asiasta tai aikakaudesta, Meresmaa selittää.

Alatalo kertoo kirjoittavansa sateenkaarihahmoja, koska haluaa, että ihmisten monimuotoisuus näkyy hänen teoksissaan. Samalla sateenkaarevuuden kirjoittaminen on hänelle tapa sivistää itseään ja laajentaa omaa ymmärrystään ihmisyydestä. Siiri Enorantaa kirjoittamisessa motivoi oikean maailman epäkohtiin turhautuminen.

Emmi Itäranta kertoo joskus törmänneensä kommentteihin, joissa hänen sanotaan jakavan ”seksuaalivähemmistöagendaa”.

Miksi sateenkaarihenkilöiden kirjoittaminen nähdään agendana, eikä pelkkien heterohahmojen kirjoittamista nähdä sellaisena? Se on myös valinta, joka rakentaa tietynlaista kuvaa meidän todellisuudestamme, Itäranta selittää.

 Sateenkaarevat hahmot usein kohdataan spefin kentällä uskottavuutta horjuttavina.

– Jotkut spefikirjoittajat sanovat, ettei ole uskottavaa, että heidän maailmassaan olisi muita kuin heterohahmoja. Eli maailmassasi on yksisarvisia ja taikaesineitä, mutta ei muka ole uskottavaa, että kaksi miestä olisi kiinnostuneita toisistaan? Simukka haastaa.

Uskottavuuden kysymykset liittyvät vahvasti siihen, millaisista tarinoiden kaavoista, suhdemuodoista ja sukupuolirooleista on tullut näkymättömiä normaaleja. Sateenkaarispefin avulla tuodaan esille todellisuutta sellaisena kuin se on – moninaisena.

– Kun julkaiset kirjan, se on oma puheenvuorosi maailmalle, Katri Alatalo kiteyttää.

Kirjoittaja