Pilkkaa, vihamielisiä opettajia ja pelkoa – tällaista on arjen LHBTIQA+-vastainen syrjintä

Pilkkaa, vihamielisiä opettajia ja pelkoa – tällaista on arjen LHBTIQA+-vastainen syrjintä

Tänään vietetään kansainvälistä homo-, trans- ja bifobian vastaista päivää, joka tunnetaan parhaiten englanninkielisen lyhenteensä mukaan nimettynä IDAHOT (International Day Against Homophobia, Transphobia and Biphobia) -päivänä. Vuosittain toukokuun 17. päivänä vietettävää muistopäivää on vietetty vuodesta 2004, tarkoituksena kiinnittää huomiota LHBTIQA+ -vähemmistöjen kokemaan syrjintään sekä väkivaltaan. Muistopäivän päivämääränä vuonna 1990 maailman terveysjärjestö WHO päätti depatologisoida homoseksuaalisuuden, eli poistaa sen sairausluokituksen.

Juhlapäivää vietetään tänä vuonna ympäri maailman ja tapahtumaa koordinoivan International IDAHO Committeen mukaan tapahtumaa vietetään jo yli 130ssa maassa, joista 37ssä samaa sukupuolta olevien välinen seksi on kriminalisoitua. Nykyään myös monet kansalliset sekä kansainväliset tahot, kuten Euroopan Unioni, Yhdistyneet Kansakunnat sekä monet valtiot, juhlistavat IDAHOT-päivää. Tänä vuonna Suomi on päättänyt osallistua päivään ministereiden tervehdysvideoin, joissa painotetaan vähemmistöjen oikeutta syrjimättömyyteen, turvallisuuteen ja vapauteen olla avoimesti oma itsensä.

Kehrääjä nostaa IDAHOT-päivänä esille yhteisöön kuuluvien henkilöiden kokemuksia arkipäivän syrjinnästä ja vihasta, jota he ovat joutuneet, tai joutuvat edelleen, kohtaamaan päivittäin. Kyselyyn tulleista vastauksista paistaa läpi se, että puheista huolimatta tasa-arvo ja yhdenvertaisuus on vielä kaukainen haave Suomessakin. Kyselyyn vastanneiden syrjintäkokemuksista noin puolet kohdistuivat seksuaalisuuteen, noin kolmannes sukupuoleen ja noin 15 prosenttia molempiin.

Alla on koottuna sitaatteja kyselyyn tulleista vastauksista. Joitain sitaatteja on muokattu osapuolten yksityisyyden suojelemiseksi. Sitaateissa esiintyy vähemmistövihaa useassa eri muodossa, joten suosittelemme ottamaan tämän huomioon ennen lukemisen jatkamista.

Työelämässä vähemmistöt ovat ”vitsien” aiheena toistuvasti

Kuulun sukupuolivähemmistöön, ja sain jatkuvasti todistaa töissä halveksuntaa ja vähättelyä sukupuolivähemmistöihin liittyen. Tunsin oloni ulkopuoliseksi, enkä voinut keskustella aiheesta työpaikalla. Työilmapiirin parantamiseksi ei tehty mitään, ja jouduin vaihtamaan työpaikkaa tunteakseni oloni turvalliseksi.

Entisellä työpaikalla homoille naureskelu ja heteroiden työtovereiden seksuaalisuuden kyseenalaistaminen oli ns. hauskaa läppää.

Työharjoittelussa tytöttelyä ja toisessa transfobiset tyypit sai avoimesti puhua ilkeästi, ravintolaharjoittelussa sanottiin että kaikkia kunnioitetaan mutta samaan hengenvetoon puhutellaan sanalla waitress. […] Rekrytointitilaisuudessa nimiteltiin ja syytettiin mun ulkonäköä, siksi koska olen muka niin kaunis. Töissä ei tunnu, että olen tervetullut sinne ja myöskään siellä ei ole mahdollisuutta olla oma itsensä.

Kollega kertoi ”hauskaa juttua” kuinka eräässä tapahtumassa joku tuttu oli tavannut liikekumppanin tms. joka oli silloin esittäytynyt miehenä, mutta oli sitten vuotta myöhemmin laittanut mailia etukäteen että on transitioitunut ja on nykyään [naisen nimi]. ”Siis sellanen kaksimetrinen entinen sotilas”. jne…

Entisessä työpaikassa kollegoilla oli tapana tehdä arvioita siitä, ovatko asiakkaana olevat ihmiset homoja tai lesboja, jos he vaikuttivat olevan samaa sukupuolta ja asioivat yhdessä. Arviot tehtiin elekielestä ja vaatetuksesta ja normeista eniten poikkeaville naureskeltiin heidän mentyään. He eivät onneksi tietäneet minun seksuaalivähemmistöön kuulumisestani, mutta se teki töihin lähtemisestä päivä päivältä raskaampaa.

Olen pappi ev. lut. kirkossa. Sain töitä, haastattelu oli asiallinen. Esimiehelle selvisi että olen parisuhteessa miehen kanssa. Ilmoitti, että minun olisi pitänyt kertoa asia työhaastattelussa vaikka se on laitonta. Sanoi ettei tiedä olisiko vaikuttanut palkkaamiseen. Mielestäni tarkoitti, ettei olisi minua palkannut. Kun vein asian eteenpäin, hän kielsi koskaan sanoneensa tällä tavoin, että minä olen väärinymmärtänyt täysin hänet. Hän oli omasta mielestään tukenut minua ja ollut hyvä esimies.

Kyselyyn tulleiden vastausten perusteella seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjiminen ei ole kovin harvinaista suomalaisilla työpaikoilla. Vastauksista käy myös ilmi se, että enemmistöön kuuluvilla ihmisillä on taipumusta muodostaa stereotyyppejä vähemmistöistä ja käyttää näitä ”kahvipöytähuumorin” pohjana, välittämättä sen vaikutuksista vähemmistöihin tai siitä, että kuulijanakin saattaa olla vähemmistöjen jäseniä. Pilkan lisäksi vastaajilla oli kokemuksia myös muista syrjinnän muodoista työelämässä, kuten työhönotossa ja asiakkaiden palvelussa.

Koulut eivät ole turvallisia paikkoja monelle vähemmistönuorelle

Kouluja on yleisesti pidetty turvallisina paikkoina ja suomalaiset ovatkin tottuneet pitämään omaa koululaitostaan esimerkillisenä, mutta vastausten perusteella tämä kuva ei aina vastaa todellisuutta vähemmistönuorten kohdalla. Moni vastaaja kuvasi eri tasoista syrjintää ja vihaa, jota joutui koulussa kokemaan, joko ikätoverien tai jopa opettajien toimesta.

Opettaja ilmoitti kesken tunnin, ettei hän hyväksy seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä, sillä hän ei hyväksy näihin vähemmistöihin kuuluvien olemassaoloa ja elämistä. 

9 vuotta kiusaamista (siis koko peruskoulun) 3 vuoden pätkissä: Luokat 1-3 ”et kuulu joukkoon”- tyylistä paskaa kaikilta, luokilla 4-6 ”mikset sä oo kuin muut tytöt?” ja ”vitun homo” huutelua ja 7-9 luokilla ”vitun tr*nsu” huutelut alkaa ja ”vitun homo” jatkuu. Koko ajan suljettu pois porukoista erilaisuuden vuoksi

Lähinnä yläasteaikana tapahtunut eristäminen porukasta, halventavat jutut ja juorut, haukkuminen

9 vuotta koulukiusaamista, johon ei puututtu

Kerroin yläasteella parhaille kavereilleni, että olen ihastunut tyttöön ja pian koko koulu tiesi siitä. Ihmisiä kiellettiin olemasta kanssani, koska saatoin ahdistella heitä ja parhaat kaverini rupesivat kutsumaan minua ällöttäväksi ja pysymään kauempana.

On moitittu istumistavasta koska se ei ole naisellinen, kun kehuin luokkakaverin ulkonäköä, sain vastaan huudon ”no hyi, ootsä joku lesbo vai?”

Yläasteella, yhdeksännellä luokalla, hyvä ystäväni petti minut ja meni livauttamaan puolelle luokkaa että olen lesbo ja tykkään tytöistä, enkä siitä lähtien voinut vaihtaa vaatteita ennen liikuntatuntia muualla kuin vessassa. Kolme tyttöä eivät suostuneet uutisen kuultuaan enää istumaan vieressäni tai edes lähelläni luokassa, ja yksi vaihtoi lokeropaikkansa pois minun lokeroni vierestä. Eräs, joka teki kanssani biologian esitelmää, esti minut whatsappissa ja vaihtoi kokonaan toiseen esitelmäryhmään. Sain muutamia uhkailuviestejä tuntemattomista numeroista (jotka paljastuivat rinnakkaisluokkalaisteni numeroiksi).

”Lääkäri nauroi tullessani huoneeseen”

Terveydenhoidossakaan vähemmistöön kuuluvat eivät voi aina luottaa asialliseen hoitoon ja siihen, että tulisivat kohdelluksi kunnioittavasti terveydenhoidon ammattilaisten toimesta. Negatiiviset kokemukset terveydenhoidosta olivat osan kohdalla jopa johtaneet siihen, että tärkeitä toimenpiteitä jätettiin toteuttamatta, koska vähemmistöön kuuluva ei kokemuksiensa takia halunnut enää hakeutua hoidon piiriin.

Olen muunsukupuolinen ja aikanaan ulkonäköni ollessa mieheksi luettavissa menin käymään YTHS:n gynekologilla. Lääkäri nauroi minun tullessani huoneeseen ja kertoi yllättyneensä miehen kävellessä gynekologin vastaanotolle. Käynnin aikana hän naureskeli sukupuoleeni liittyville asioille useita kertoja ja vitsaili siitä miten huvittavaa olisi jos tulisin raskaaksi, tietämättä edes oliko minulla toiveita vanhemmuudesta. Hänen mielestään oli koominen ajatus, että mies olisi raskaana. Naureskelu ei ollut hyväntahtoista yhdessä nauramista, vaan itse yritin hoitaa käyntini asiallisesti. Lääkäri myös teki oletuksia siitä, ettei minulla varmastikaan voinut olla seksielämää, sillä olen transsukupuolinen. Kun kerroin hänen olevan väärässä, hän kuvasi ”tajuntansa laajenevan” ja huitoi käsillään ilmaa päänsä ympärillä. Tätä kaikkea jatkui tuskaisen pitkään, kunnes tuli sisätutkimuksen aika, jonka vuoksi olin ylipäätään varannut ajan gynekologille. Kieltäydyin tutkimuksesta, koska en kokenut oloani turvalliseksi. Sen jälkeen en käynyt vuosiin gynekologilla (vaikka testosteronihoidon aikana olisi suositeltavaa käydä vuosittain). Olin YTHS:ään yhteydessä lääkärin toiminnasta, mutta tästä ei seurannut käytännössä mitään.

Terveydenhuollossa syrjitään, jos on joskus hankkinut apua mielenterveysjuttuihin, ei suomessa ole asiaa transhoitoihin. Dysforian oireista ohjataan kuitenkin psykanpolille vaikka se estää avun saannin. Terapiaa ei saa ellei ole rikas ja jos on tuhlannut tuetun terapian masennukseen, koska koulukiusaamiseen ei puututtu.

Pieniä asioita lähinnä. Julkisissa palveluissa esim terveyskeskuksessa paljon hetero-olettamaa.

Kaduilla ja verkossa huutelu ja uhkailu on monelle arkipäivää

Elän isossa kaupungissa, joka on yleensä turvallinen, mutta ei aina. En ole pitkään aikaan uskaltanut kävellä tyttöystäväni kanssa käsi kädessä julkisilla paikoilla, sillä ihmiset tuijottavat, katsovat pahasti, jotkut kävelevät voimalla ja raivolla päin sanomatta muuta kuin ”KATSOISITTE ETEENNE” vaikka tilaa olisi ollut kävellä ohikin ja kohdennetusta katseesta on käynyt selväksi ettei se ole ollut vahinko. Ihmiset saattavat jopa huomautella inhottavuuksia, kuten ”hyi helvetti”, ”antasitteko mun panna teitä?”, ”vitun ällöttävät lesbot” ja etenkin illemmalla maskuliinisemman näköisen tyttöystäväni perään on huudeltu jotain homopojista ja pahoinpitelystä. Yksityisemminkin ihmisiltä saa kuulla järjettömän määrän tyhmiä juttuja aivan täysin tuntemattomilta tai 5 minuutin tuttavuuksilta, kuten kyselyjä siitä kuinka hyvä on panna toista tyttöä, ”pääsisikö mukaan” (kyselijä saattaa olla omaa ikää tai jopa 30v vanhempi), suuttuisinko jos ”naisin tota sun tyttöystävääs, kun ei se täysin homo ole kumminkaan?” (tyttöystävä on bi), miksei minulle kelpaa mies, kun tyttöystävällä on kuitenkin lyhyet hiukset ja minua on kerran ahdisteltu lukiolaisten juhlissa, kun joku omanelämänsä heteroksipanija sai kuulla yhteiseltä tutulta minun seurustelevan tytön kanssa.

Kadulla kun olen suudellut kumppaniani niin ohikulkeva mummo huusi että ”hyi helvetti!” Myös kulkiessamme kadulla käsi kädessä joku mies tuli horisemaan siitä, että Venäjällä emme saisi kulkea käsi kädessä

Huutelua kadulla ja ulkomailla junassa miehistä koostuva kaveriporukka puhu musta ja mun ex-tyttöystävästä tosi negatiivisesti ja naureskelivat yhdessä siitä, että ollaan lesboja. Luulivat, ettei osata kieltä, kun puhuttiin toisillemme englanniksi, mutta ymmärrettiin kaikki heidän sanomisensa ja kun he tajusivat sen, [he] naureskelivat vaan lisää ivallisesti

Toistuvaa vihapuhetta netissä, mm. itsemurhakehoituksia ja tappouhkauksia. Koronakriisin vaikutuskin näkyy: ”Sinunlaiset friikit tapetaan ensimmäisinä, kun hengityskoneita ja muunlaista hoitoa aletaan antamaan vain heille, ketkä siitä eniten hyötyvät.”

LHBTIQA+ -vastainen viha on vielä tänäkin päivänä usein peittelemätöntä ja vähemmistöihin kuuluvat ihmiset kohtaavat sitä kaikkialla, kadulta keskustelupalstoille ja junista sosiaaliseen mediaan. Väkivallan uhka tai LHBTIQA+-vastaisella väkivallalla fantasiointia esiintyy monissa muodoissa ja se vaikuttaa vahvasti monen turvallisuudentunteeseen.

Vähemmistöjen lähipiirit osaavat myös satuttaa

Joskus viha ja syrjintä eivät ole satunnaista huutelua kadulla, vaan siitä vastaavat läheiset ihmiset. Tyttöystävän äiti saattaa syyttää sinua tyttärensä lesboudesta, kaverit saattavat kieltää sinua puhumasta tietyistä itseäsi koskevista aiheista ja joskus syrjintää saattaa esiintyä jopa siellä jossa sitä kaikkein vähiten odottaa, oman yhteisön sisällä.

Tulin kaapista kaverille ja ensimmäinen asia mitä sain kuulla oli se, että mä en saa kiinnostua hänestä ja että hän ei halua kuulla mitään mun parisuhteista ja/tai siitä kenen kanssa harrastan seksiä. Oon myös nuorempana saanu kuulla paljon kommenttia siitä, kuinka läheinen olin mun parhaan kaverin kanssa. Meille huudeltiin, että oltiin lesboja, enkä mä ymmärtänyt sitä sanaa. Vasta myöhemmin tajusin, että mä tosiaan oon lesbo, ja että mun kaverit oli käyttäny sitä sanaa mua vastaan. Tän lisäks mun exän vanhemmat oli super super super homofobisia. Multa kiellettiin niiden luona vierailu, en saanu olla mun exän kaveri enää, mua haukuttiin ja kutsuttiin ihan kauheilla nimillä. [Exän] äidin mukaan olin muuttanut hänen tyttärensä lesboksi. Tää vaikutti paljon mun nykyseen fiilikseen kaapista tulemiseen, välttelin sen tekemistä vuosia, koska pelkäsin mitä saan kuulla omilta vanhemmilta.

Kasuaali muunsukupuolisuuden vähättely ja poissulkeminen

Seksuaalisuuttani epäillään usein eri tilanteissa. Valitettavasti olen kuullut samanlaista muilta bi/panseksuaaleilta. Kerran olen ihan todistanut, kun ulkopuolinen henkilö epäili erään toisen henkilön bi-seksuaalisuuden tosisuutta muille. Ja siis noita tulee kaiken lisäks ihan lgbt+ kuuluvilta monoseksuaaleilta, mikä on surullista.

Viha ja syrjintä jättää ikuiset jäljet ja työntää monet kaapin perukoille

Välttelemme suhteestamme kertomista kaikille (näin olemme toimineet varmuuden vuoksi aina), ja nämä kokemukset vain vahvistavat halua ja tarvetta pysyä siitä aiheesta hiljaa. Tyttöystäväni vanhemmatkin saivat kuulla seurustelustamme viikko kolmannen vuosipäivämme jälkeen. Itse koen hiljaisuuden luonnollisena ja homoseksuaalisuuden täysin hävettävänä, joka etnisyyteni lisäksi on asia jotka eivät ole ok ja joita tulen häpeämään aina. […] En ole vieläkään sinut näiden asioiden kanssa, koen ne omaksi syykseni (vaikka rationaalisesti ajateltuna ne eivät sitä ole) ja en puhu omasta seksuaalisuudestani tai parisuhteestani muille kuin toisille lgbt+ ihmisille tai lähimmille ystävilleni. Sattuu katsoa ”tavallisten” ihmisten instagrameja ja someja, erityisesti ystävänpäivänä tai seurustelevien ihmisten syntymäpäivinä. Minulla ei ole samaa vapautta ja helppoutta sisällön laittamisessa, sillä tunnen itseni vääräksi, pelkään ihmisten kokevan sen tuputuksena tai saavani samanlaisia kommentteja kuin silloin joskus, kolme vuotta sitten (siitäkin huolimatta, että suurin osa ihmisistä ei luultavasti ole sellaisia kuin luokkatoverini tai idiootit peräänhuutelijat kadulla).

Huolimatta positiivisista signaaleista LHBTIQA+ -ihmisten joukossa kasvaneen omaa seksuaalisuutta tai sukupuolta koskevan avoimuuden osalta, moni vähemmistöön kuuluva ajautuu yhä syvälle kaapin perukoille kokemansa syrjinnän takia. Moni saattaa myös syyttää itseään kokemastaan syrjinnästä ja kokea siitä häpeää, joka osaltaan myös vaikeuttaa avoimuutta sekä vahingoittaa itseluottamusta ja oman itsensä arvostamista.

Yllä olevat kuvaukset ovat otteita vähemmistöjen arjesta, joka on kaikkea muuta kuin ruusuinen. IDAHOT-päivän tarkoituksena on kiinnittää huomiota syrjintään ja väkivaltaan, jota vähemmistöt kokevat, ja vaatia muutosta. Kyselyvastausten perusteella muutokselle tosiaan on tarvetta.

Kirjoittaja