Näkyvyyden kasvattaminen haastaisi ennakkoluuloja aromanttisuudesta

Teksti: Jamie Kuvituskuva: Tim Mossholder

Kuulin termin ”aromanttinen” ensimmäistä kertaa vasta noin 25-vuotiaana. Hieman tätä ennen olin tutustunut termiin ”aseksuaalinen”, josta heti tunnistin itseni. Aromanttisuuteni tunnistamisessa meni pidempään. Jotenkin oli vaikea irrottautua oletuksesta, että romanttiset suhteet ovat itsestäänselvä osa jokaisen ihmisen elämää. Vaati jonkin verran omien käsitysten rekalibrointia ja oman elämän uudelleenanalysointia ennen kuin ymmärsin olevani paitsi aseksuaalinen, myös aromanttinen. 

Se tuntuu hassulta nyt, koska olin kuitenkin aina tiedostanut olevani jotenkin erilainen kuin muut ihmiset siinä mielessä, että minua ei koskaan ole kiinnostanut seurustelu tippaakaan. Minulla kesti itse asiassa todella kauan ymmärtää, että ihmiset ihan oikeasti haluavat seurustella, eivätkä vain tee sitä jotenkin pakosta, siksi että niin kaikkien odotetaan tekevän. Samoin ajattelin todella pitkään, ettei kukaan oikeasti halua harrastaa seksiä toisen ihmisen kanssa, että se on vain jotain mitä näkee elokuvissa ja TV:ssä, draaman vuoksi. 

Yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme kaikkialla hallitsee parisuhdenormatiivisuus. Todella usein tulee vastaan ajatus siitä, ettei ihminen ole jollain lailla kokonainen, jos hän ei ”onnistu” löytämään itselleen romanttista kumppania. Itselleni suurta ahdistusta on aiheuttanut juuri oletus, että kaikki haluavat ja pyrkivät löytämään ”sen oikean”. Yritin pitkään oppia tuntemaan romanttisia tunteita toisia ihmisiä kohtaan, mutta en siihen kyennyt. Olin varma, että olin jotenkin rikkinäinen, että minusta puuttui jotain olennaista ihmisenä. Se aiheutti jopa häpeää. En pystynyt sanomaan, etten yksinkertaisesti halua seurustella kenenkään kanssa, koska en itsekään oikeasti uskonut, että se olisi hyväksyttävä vaihtoehto. Olikin suuri helpotus kun lopulta tajusin, että on olemassa muitakin minun kaltaisiani ihmisiä, ja ettei minussa oikeasti ole mitään vialla.

Voin rehellisesti sanoa, etten edelleenkään kunnolla ymmärrä, miksi ihmiset haluavat harrastaa seksiä tai muodostaa romanttisia suhteita toisten ihmisten kanssa. Olen hyväksynyt, että suurin osa haluaa, mutta en pysty samastumaan asiaan millään lailla. Nämä asiat ovat vain yksinkertaisesti oman kokemuksen ulkopuolella, enkä pysty omalta kohdaltani oikeastaan edes kuvittelemaan haluavani niitä. Minusta on kuitenkin itsestäänselvää, että kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja näin on luonnollista, että eri ihmiset haluavat eri asioita. 

Erityisesti kirjallisuuden kautta olen kuitenkin oppinut ymmärtämään romanttisuutta (ja seksuaalisuutta) huomattavasti paremmin. Myös elokuvat ja TV-sarjat ovat auttaneet asiassa. Fiktiivisten hahmojen kautta kuitenkin pystyy jollain tavalla itsekin kokemaan heitä koskettavia asioita ja yleensäkin oppia ymmärtämään erilaisia ihmisiä paremmin. Tämän vuoksi toivoisinkin, että medioissa käsiteltäisi myös aromanttisia ja aseksuaalisia ihmisiä, ja nimenomaan niin, ettei heitä kuvata jollain lailla puutteellisina ihmisinä siihen saakka, kunnes he löytävät vihdoin rakkauden ja näin ”pääsevät yli” aromanttisuudestaan tai aseksuaalisuudestaan.

Aromanttisena ihmisenä minua on erityisesti aina hämmentänyt arvotus, joka romanttisille suhteille annetaan kaikkien muunlaisten ihmissuhteiden ylitse. Minkä ihmeen takia romanttinen rakkaus on jotenkin tärkeämpää tai merkittävämpää kuin jonkin muunlainen rakkaus? En vilpittömästi kykene tätä ymmärtämään. Esimerkiksi jokin ystävyyssuhde voi kestää koko elämän, ja olla paljon syvempi ja merkityksellisempi kuin mikään romanttinen suhde, eikä tässä ole mielestäni mitään väärää. Tällainen suhde ei ole millään tavalla vähempiarvoinen vain siksi, ettei siihen liity romanttista komponenttia.

Erityisesti aromanttisuuteen ja aseksuaalisuuteen liittyvistä ennakkoluuloista satuttaa ajatus siitä, että jos ihminen ei koe romanttista tai seksuaalista vetoa muita ihmisiä kohtaan, tarkoittaa se automaattisesti, että ei ole ihminen samalla tavalla kuin muut. Saatetaan kutsua ”koneeksi” tai ”robotiksi”. Monesti sanotaan, että kyseessä täytyy olla jokin mielenterveyden häiriö ja tulisi hankkiutua terapiaan. Aromanttisena henkilönä voin sanoa ihan suoraan, että olen aivan yhtä ihminen kuin kuka tahansa muukin. Minulla on tunteet ja välitän muista ihmisistä. On vain hyvin tietynlainen tunne, jota en tunne muita ihmisiä kohtaan, mutta tämä ei millään lailla vähennä ihmisyyttäni. Itse tykkään ajatella olevani onnekas, koska säästyn huomattavalta määrältä ihmisuhteisiin liittyvää draamaa, ja voin keskittyä itseäni kiinnostaviin asioihin. Joskus tämä saattaa tarkoittaa jopa muiden ihmisten romanttisille suhdesähläilyille naureskelemista. 

Hyvin yleistä on myös, että yksinkertaisesti ei uskota minunlaisteni ihmisten olemassaoloon: todetaan, että kyse on vain siitä, etten vielä ole löytänyt sitä oikeaa ihmistä. Tämä on äärimmäisen loukkaavaa ja epäkunnioittavaa. Uskoisin kuitenkin tuntevani itseni paremmin kuin joku satunnainen vastaantulija. Miksi on niin vaikea uskoa toisen sanaan, kun tämä kertoo omasta identiteetistään? Se, ettei itse ole aiemmin kuullut aromanttisuudesta, ei tarkoita, ettei sitä voi oikeasti olla olemassa. Juuri tällaisen välttämiseksi aromanttisuuden näkyvyyden lisääminen olisi hyvin tärkeää. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan sellaista ahdistusta kuin itse olen pitkään kokenut. Ei erilaisten identiteettien ja suuntautumisten esiintuominen ole keneltäkään pois; päin vastoin, se lisää monen ihmisen hyvinvointia ja mielestäni tekee maailmasta vähän mukavamman ja mielenkiintoisemman paikan elää.

Kirjoittaja