Nainen nimeltä Eleanor – transsukupuolisuus historiankirjoissa

Varoitus: teksti sisältää kuvauksia syrjinnästä, seksistä sekä seksityöstä

Eräänä joulukuun sunnuntaina vuonna 1394 Eleanor Rykener ja John Britby pidätetään Lontoossa. John Britby tunnustaa ensimmäisenä. Hän kertoo ostaneensa seksiä Eleanor Rykeneriltä, jonka on kohdannut kahdeksan ja yhdeksän välillä illalla ohimennen kadulla. Eleanor viehättää Johnia, ja tämä tiedustelee Eleanorin halukkuudesta “lihallisiin iloihin” kanssaan. Eleanor suostuu maksua vastaan, ja he suuntaavat yhdessä läheiseen hevoskarsinaan, josta myös jäävät kiinni kesken kaiken. Myös Eleanor tunnustaa tapahtuneen.

Kuulustelupöytäkirja on kirjoitettu latinaksi, mutta Eleanor puhui keskienglantia. Teksti ei sisällä yhtäkään suoraa lainausta Eleanorilta, vaan referoi hänen sanojaan. Tarinan on merkinnyt ylös joku toinen, joten nyansseja ja yksityiskohtia on väistämättä kadonnut. Näemme Eleanorin lopulta vain ulkopuolisen silmin. Pöytäkirja kuitenkin kertoo enemmän hänen sukupuoli-identiteetistään ja seksuaalisuudestaan kuin pidätyksestä, jonka vuoksi se on kirjoitettu. Se on myös ainoa eurooppalainen keskiajan lähde, joka kuvaa nykytulkinnan mukaan transihmistä.

Eleanor kertoo alkaneensa elää naisena opiskellessaan koruompelua muuan Elizabeth Brondererin alaisuudessa. Elizabethilta hän saa myös uuden nimensä. Seksin harrastamisen “naisen tavoin” (sic) hän on oppinut Anna-nimiseltä seksityötä tehneeltä naiselta samoihin aikoihin. Koruompelijan lisäksi Eleanor työskentelee baarimikkona. On vaikeaa saada kunnollista elantoa, joten Eleanor tekee seksityötä, toisinaan ompelee, kaataa olutta ja muuttaa monesti kaupungista toiseen. Hänellä on paljon seksikumppaneita, hän ei edes muista, kuinka paljon. Osalta hän ottaa maksua, osalta ei, ja joukossa on hänen mukaansa miehiä ja naisia.

Eleanorin töihin on syytä kiinnittää huomiota, sillä ne vaikuttavat hänelle tärkeiltä tavoilta ilmaista sukupuoltaan. Sekä koruompelijan että baarimikon työt luokiteltiin lähes yksinomaan naisten töiksi, seksityöstä puhumattakaan. Rikosoikeudellisesti prostituutiosta voitiin syyttää vain naista, mikä kertoo siihenkin liittyneen vahvoja sukupuolistuneita mielikuvia. Eleanorin kerrotaan myös pidätyksen aikaan olevan pukeutuneena naisten vaatteisiin ja nimittävän itseään ensin Eleanoriksi. Hän on siis elänyt naisena ilmeisesti jo pidemmän aikaa. Hän on nainen. Silti kirjoittaja väärinsukupuolittaa hänet ja käyttää hänen entistä nimeään.

Kuulustelupöytäkirjaan kirjattu rikos on omiaan kertomaan Eleanorin elinajasta suhteessa seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden moninaisuuteen. Hänen rikoksensa on “inhoittava, nimeltämainitsematon, häpeällinen pahe”. Ilmaisu on kärjistetty jopa 1300-luvun lainvalvojille. Se kertoo suhtautumisesta, joka ei ole arkipäiväinen, mitä se prostituutiosta puhuttaessa yleensä olisi. Lontoo oli yksi Euroopan suurimmista kaupungeista, ja seksityö tavallista. Muotoilu saattoi siis viitata sodomiaan, joksi transnaisen ja cismiehen välinen seksi olisi oletettavasti tulkittu. Kärjekkyyteen on lisäksi saattanut vaikuttaa kirjoittajan henkilökohtainen mielipide sukupuolinormeja rikkovasta henkilöstä. Transfobinen motiivi on luettavissa taustalta, vaikka kirjoittajalla tai Eleanorilla itsellään ei sille sanaa ollutkaan. Sen voidaan ajatella käyvän ilmi myös Eleanorin väärinsukupuolittamisesta pöytäkirjassa, vaikka Eleanor selvästi ilmaisee olevansa nainen. Ainoassa hänen elämästään kertovassa dokumentissa hän on siis myös hyvin suoran transfobian kohteena.

Pöytäkirjan kirjoittajat eivät suinkaan ole ainoat väärinsukupuolittamiseen syyllistyneet. Historiankirjoituksessa Eleanor on esiintynyt useammin väärällä nimellä kuin oikealla, häntä on kutsuttu vuoroin homo- ja vuoroin heteromieheksi, vedoten hänen milloin kenenkin seksikumppaninsa sukupuoleen. Hänen ilmeinen transsukupuolisuutensa on pyyhitty aktiivisesti pois milloin sanomalla häntä homomieheksi, milloin heteromieheksi. Biseksuaalisuutta ei myöskään hänen kohdallaan ole monesti sisällytetty historiantulkintoihin.

Eleanorin ja monen muun olemassaolo omana itsenään pyyhitään pois historiasta sanomalla, ettemme voi tietää varmasti. Eleanorilla ei ollut näitä uusia käsitteitä, joten hän ei tämän logiikan mukaan voinut olla transnainen eikä biseksuaali. Hänen ymmärryksensä sukupuolesta oli erilainen kuin omamme, joten emme voi projisoida taaksepäin. Ja niin edelleen. Anakronismiin vedoten LGBT+-yksilöiden olemassaolo pyyhitään aktiivisesti historiasta, vaikka Eleanorin kaltaisten henkilöiden tarinat osoittavat itse transkokemuksen ajattomuutta. Eikö hänen nimittämisensä suoralta kädeltä cismieheksi tai heteroksi ole myös menneisyyden hahmottamista nykyisyyden linssin läpi? Eikö se ole hataraa tulkintaa ja lähteisiin talletettujen tosiseikkojen ohittamista? Se on ennen kaikkea vähättelevää ja jättää huomiotta kaiken sen, mitä Eleanor kävi läpi elääkseen omana itsenään.

Emme tosiaan voi varmasti tietää, millaisilla sanoilla Eleanor nykyisin itseään nimittäisi, mutta onko se tarpeellinen tieto? Transsukupuolisuuden käsitettä ei ollut hänen aikanaan hänen ympäristössään olemassa. Loppujen lopuksi Eleanor ei myöskään tarvinnut meidän käsitteitämme ollakseen olemassa transnaisena. Sanan puuttuminen ei myöskään poista kokemusta. Transluenta järkevöittää Eleanorin kertomusta, sillä 1300-luvun lopun yhteiskunnalliset ja sosiaaliset olot eivät kuitenkaan olleet naisille järin suopeat. Seksityön todellisuus ei ollut ruusuinen. Kaupunkien välillä liikkuminen oli hidasta ja raskasta, jopa vaarallista. Monella tasolla näkee, että hupailusta ei ollut kyse. Naisena eläminen on siis mitä todennäköisimmin ollut Eleanorille itselleen tärkeää syvän henkilökohtaisella tasolla. Hän ei karttanut vaikeuksia saadakseen olla oma itsensä.

Jani Mäkelä
Kirjoittaja on historian maisterivaiheen opiskelija

Kuvituskuva: Pixabay

Kirjoittaja