Maailman ensimmäinen muunsukupuolinen pormestari valittu Walesissa
Kuva: Catrin Ellis / Unsplash.
Owen J. Hurcum tekee historiaa ollessaan avoimesti muunsukupuolinen, Walesin historian nuorin pormestari Bangorin kaupungissa.
Walesissa sijaitseva Bangorin kaupunki on valinnut pormestarikseen 23-vuotiaan Owen J. Hurcumin. Hurcum on tiettävästi ensimmäinen avoimesti muunsukupuolinen henkilö, joka on koskaan valittu pormestariksi. Samalla hän on Walesin historian nuorin pormestari. Hurcum kertoo Twitter-tilillään käyttävänsä englannin kielellä sukupuolineutraaleja they/them-pronomineja ja määrittelevänsä itsensä tarkemmin genderqueeriksi ja agenderiksi (sukupuolettomaksi).
Hurcum kertoo paikalliselle NorthWalesLive-lehdelle, että hän on aina ollut kiinnostunut politiikasta, mutta kiinnostus syveni entisestään Hurcumin muuttaessa aikanaan Bangoriin yliopisto-opiskelujen takia. Nyt Hurcum on ollut jo neljä vuotta Bangorin kaupunginvaltuustossa ja edeltävän vuoden ajan toiminut kaupungin varapormestarina. Hän toivoo voivansa pormestarina lisätä kaupungin yhteisöllisyyttä ja tuoda kaupunkiin uusia, tuoreita ideoita.
BBC kertoo, että Hurcum oli kuluneen kevään aikana Plaid Cymru -puolueen ehdokkaana Walesin parlamenttivaaleissa, mutta luopui ehdokkuudestaan puoluetoveri Helen Mary Jonesin transfobisten kommenttien takia. BBC:n mukaan Jones oli muun muassa vastustanut translain (Gender Recognition Act) uudistusta Twitter-tilillään ja pitänyt tapahtumassa puheen, joka oli transaktivistien mukaan loukkaava. Hurcum vaati Jonesilta julkista anteeksipyyntöä sekä puolueen johtajalta Adam Pricelta toimenpiteitä.
When I came out two years ago I was so worried I'd be ostracized by my community or worse. Today my community elected me Mayor of our great City. The youngest ever Mayor in Wales. The first ever openly Non-Binary Mayor of any city anywhere. Beyond humbled, Diolch Bangor 🏳️🌈 pic.twitter.com/pGHiaQTVaO
— Mayor Owen J Hurcum 🏴🏳️⚧️🏳️🌈🇪🇺 (@OwenJHurcum) May 10, 2021
Yksimielisesti pormestariksi valittu, virkaan kuuluvassa kaulaketjussa ja kauluksessa poseeraava Owen J. Hurcum kiittelee Twitter-tilillään yhteisöään ja kotikaupunkiaan. Hän kertoo tulleensa pari vuotta sitten kaapista ja pelänneensä silloin, että yhteisö hylkäisi hänet. Toisin kuitenkin kävi.
– Tässä systeemissä auttaa, kun on vähän erilainen. Se ei ole koskaan huono asia, Hurcum sanoo NorthWalesLivelle.
– Haluan bangorilaisten tietävän, että on OK olla erilainen, ja että heidän tunteensa ovat sallittuja. Joka tapauksessa Bangor on melko edistyksellinen ja hyväsydäminen kaupunki, ja toivon pääseväni käyttämään asemaani tämän juhlistamiseen.
Koronaviruspandemian takia ei ole vielä tiedossa, koska Hurcum pääsee aloittamaan uudessa pestissään.