Livahtiko urbaanilegenda uimahallin naistensaunasta journalististen seulojen läpi?
Kuvituskuva: Pixabay
Kolumnistin ystävän siskon saunatarina päätyi sekä uutislähteeksi että sosiaalisen median suosikiksi, jättäen uimahallit ihmettelemään tapahtunutta.
15.2.2023 Keski-Uusimaa -lehdessä julkaistiin Veli-Pekka Kiviharjun kolumni “Mies saunoi naisten puolella – tervetuloa uusi normaali?” (arkistoitu versio 22.2.), jonka nimeä muutettiin myöhemmin siten, että otsikon sana “mies” laitettiin heittomerkkien sisään, sillä, lehteä lainaten, “sana viittaa kanssasaunojien kokemukseen”. Kolumnissa Kiviharju kertoo tarinaa ystävästään, joka kertoi hänelle tarinaa siskostaan ja tämän ystävästä, jotka kiertävät harrastuksenaan uimahalleja. Kyse oli siis jo kolumnissa kolmatta kertaa eteenpäin kerrottavasta tarinasta.
Tarinan mukaan kolumnistin ystävän sisko ja tämän ystävä olivat käyneet ensin Järvenpään uimahallissa ja tämän jälkeen Hyvinkään (sic) uimalassa. Hyvinkään kaupungilta kuitenkin huomautetaan, että kyseessä on Sveitsin uimala ja sellaista paikkaa kuin Hyvinkään uimala ei ole olemassa. Tarinan mukaan viime vuoden lopulla naisia odotti Järvenpäässä “möreä-ääninen” ja “atleettinen mies”, joka oli uima-asussa naisten saunassa. Naisten puolella oloaan tarinan mies perusteli sillä, että hän “kokee olevansa nainen”. Tarina ei kuitenkaan pääty vielä tähän, vaan myöhemmin ennen vuoden vaihtumista naiset olivat suunnanneet Hyvinkään (oikeammin siis Sveitsin) uimalaan, jossa sama “mies” oli tarinan mukaan ollut samoissa puuhissa. Asiasta ei tarinan mukaan kerrottu, koska muut asiakkaat pelkäsivät “leimautuvansa transfobeiksi”.
Kolumnin julkaisun jälkeen samaan konserniin kuuluva lehti Länsiväylä julkaisi asiasta 17.2.2023 uutisen “Teinitytöt ahdistuivat – möreä-ääninen henkilö yllätti naisten saunassa, kertoo K-U:n kolumnisti” (arkistoitu versio 18.2.), jossa kolumnin väitteet toistettiin käytännössä tosiasioina. Väitteitä ei alkuperäisessä uutisessa ollut mainittu tarkastetun lainkaan, joskin 20.2.2023 uutisen loppuun lisättiin kappale, jonka mukaan Keski-Uusimaa olisi tarkistanut väitteet Järvenpään uimahallista. Journalistin ohjeiden mukaan tiedot tulee tarkistaa aina, myös silloin, kun joku toinen taho on ne jo aiemmin julkaissut. Erityisen tärkeänä tietojen tarkistusta ohjeissa pidetään silloin, kun lähteellä on motiivi väärien tai vääristeltyjen tietojen antamiseen. Alkuperäisestä kolumnista käy selkeästi ilmi, että sen kirjoittaja vastustaa sukupuolen itsemääräämisoikeutta ja pitää kertomaansa tarinaa esimerkkinä kyseisen oikeuden väärinkäytöstä. Itsemääräämisoikeusperusteinen, juridista sukupuolta säätelevä laki ei kuitenkaan ole vielä voimassa. Kirjoittaja on myös ollut aiemmin Perussuomalaisen puolueen ehdokkaana, muun muassa vuoden 2021 kunnallisvaaleissa. Perussuomalainen puolue vastusti itsemääräämisoikeusperusteista translain uudistusta.
Keski-Uusimaan väitteiden tarkastus vaikuttaa kuitenkin melko kevyeltä, sillä 21.2.2023 Järvenpään kaupunki on julkaissut tiedotteen, jossa se toteaa, että “Järvenpään uimahalli ei päästä vastakkaisen sukupuolen tiloihin henkilöitä, poikkeuksena alle kouluikäiset lapset ja uimahallin oma henkilökunta. Uimahallin henkilöstöllä ei ole tiedossa, että naisten puku- ja saunatiloissa olisi ollut mies.” Järvenpään kaupungin liikuntaesihenkilö Laura Häkkinen toteaa tiedotteessa, että mikäli asiakkaan medikaalinen korjausprosessi on kesken, käydään tämän kanssa keskustelua sopivasta pukeutumis- ja pesutilasta, jonka lisäksi tapauskohtaisesti suositellaan myös inva- tai yksityistiloja pukeutumiseen ja peseytymiseen. Tiedotteen päätteeksi Järvenpään uimahalli korostaa toimintansa lähtökohtana olevan asiakkaiden hyvinvointi ja turvallisuus.
Ylelle antamissaan kommenteissa Häkkinen toteaa pitävänsä kolumnissa kuvailtua tarinaa perättömänä ja haitallisena.
– Tämä vaikuttaa ihmisten käsitykseen ja ennakkoluuloihin transsukupuolisista ihmisistä. Toivon myös, ettei uimahallin henkilökunnan tarvitsisi kuormittua turhasta kohusta, Häkkinen toteaa.
Järvenpään kaupunkia pidemmälle menee Hyvinkään kaupunki, joka 22.2.2023 julkaistussa tiedotteessaan suoraan kiistää kolumnissa esitetyt väitteet:
– Sveitsin uimalan henkilöstöllä ei ole tietoa siitä, että naisten saunatiloissa olisi ollut miesasiakas. Kolumnissa kuvatulla hetkellä paikalla on ollut uimavahteja ovilla, ja uimalan henkilökunta on käynyt oletettua tapausta tarkoin läpi yhteisissä palavereissa. Väitteelle ei ole löydetty todenperäisyyttä.
Täten siis kumpikaan kolumnissa mainittu uimahalli ei vaikuta tunnistavan kolumnistin ystävän sisaren kuvaileman kaltaista tilannetta ja molempien hallien edustajat pitävät tarinaa keksittynä. Tämä asettaa kyseenalaiseksi sekä tarinan todenmukaisuuden että Keski-Uusimaan tiedontarkastuksen. Keski-Uusimaa väittää tarkistaneensa tilanteen todenmukaisuuden Järvenpään uimahallista, mutta tälle ei löydy vahvistusta kaupungin omasta tiedotteesta. Erityisen huolestuttavaa on se, että sekä Keski-Uusimaan että Länsiväylän julkaisuiden perusteella vaikuttaa siltä, että Hyvinkään kaupungilta ei ole edes yritetty vahvistaa esitettyjä väitteitä. Kolumnissa lisäksi esitetään virheellinen väite “translain” (laki sukupuolen juridisesta vahvistamisesta) voimaantulon ajankohdasta, 1.3., kun todellinen arvioitu voimaantulo on Digi- ja väestötietoviraston mukaan 3.4.2023. 1.3.2023 oli eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuntoon perustuva arvio.
Keski-Uusimaan vastaava päätoimittaja Joonas Romppanen kommentoi asiaa Kehrääjälle sähköpostitse ja kertoo, että toimittaja oli ennen kolumnin julkaisua suoraan yhteydessä mainittuihin henkilöihin ja he olivat vahvistaneet kokemuksensa olleen kolumnissa esitetyn kaltaisia.
Järvenpään kaupungin osalta päätoimittaja kertoo, että saatu vastaus on kirjattu samanaikaisesti julkaistuun uutiseen “Voiko mies mennä naisten suihkutiloihin, jos hän ilmoittaa olevansa nainen? Linjaukset Keski-Uudenmaan uimahalleissa vaihtelevat” (linkki uutiseen). Uutisessa todetaan, että ”Järvenpään uimahallissa on käynyt asiakkaana yksittäisiä transsukupuolisia henkilöitä. Tällöin asiakkaalla on ollut todistus menossa olevasta sukupuolen korjausprosessista, minkä pohjalta on sovittu pukuhuonejärjestelyistä. – Tällainen henkilö voi sovitun mukaisesti mennä naisten puolelle suihkuun ja saunomaan, jos hän peittää miehiset piirteensä uima-asulla. Näin on toimittukin.”
Saamansa selvityksen valossa päätoimittaja on katsonut, että kolumnissa sanalla “mies” viitataan “arkisella tasolla ennen kaikkea ystäviensä kokemuksiin ja aistihavaintoihin, ei henkilöiden juridiseen sukupuoleen”. Päätoimittaja huomauttaa myös, että eroa sanan käytön määritelmässä korostetaan myös kolumniin jälkikäteen tehdyssä lisäyksessä sekä toteaa, että lain voimaantulopäivämäärä on syytä korjata kolumniin.
Länsiväylän päätoimittaja Heli Koivuniemi kertoo Kehrääjälle sähköpostitse, että väitteiden todenmukaisuudesta tulee olla yhteydessä Keski-Uusimaan toimitukseen. Päätoimittajan vastauksesta ei käy ilmi, että Länsiväylä olisi omatoimisesti tarkastanut julkaisemiaan väitteitä.
– Lauantaina Länsiväylässä ilmestyvässä pääkirjoituksessa kommentoin tapahtumien kulkua ja Länsiväylän linjaa tässä asiassa, Koivuniemi toteaa.
22.2. 15:47 lisätty maininta kolumnistin toiminnasta politiikassa
22.2. 15:52 lisätty maininta Järvenpään liikuntaesihenkilön Ylelle antamista kommenteista
22.2. 17:24 lisätty Länsiväylän päätoimittajan vastaus kommenttipyyntöön