Kun kaikki laulut kertovat rakkaudesta tai eroamisesta

Teksti: Aro-Ace Arrow Ace Kuvituskuva: Brett Sayles

Olen aromanttinen aseksuaali. En siis koe romanttista tai seksuaalista vetovoimaa toisia ihmisiä kohtaan. Minun on vähän vaikea käsitellä aseksuaalisuutta ja aromanttisuutta erillään, sillä ne muodostavat jollain tapaa kokonaisuuden, kietoutuvat toisiinsa. Mutta usein tuntuu, että juuri aromanttisuus määrittää identiteettiäni ja toimintaani arkielämässä enemmän kuin aseksuaalisuus.

Koska olen aromanttinen, en ihastu ihmisiin. En käy treffeillä, en edes hae seuraa tai seurustelukumppania. Keskustelut, joissa puhutaan seurustelukumppaneista tai seurustelukokemuksesta ovat aina vähän hankalia. Yritän jättäytyä niissä taka-alalle tai vaihtaa puheenaihetta, jos vain mahdollista. En tahdo, että seurustelemattomuuttani tai ”kokemattomuuttani” seurustelun tai seksin suhteen aletaan käymään läpi kahvipöytäkeskustelussa tai jossain illanistujaisissa. 

Poikaystävistä uteleville sukulaisille pitää aina keksiä joku vastaus, ”Noo, ei oo tullu vaan ketään vastaan vielä…”. Lähimmät ystäväni ja läheisimmät perheenjäseneni tietävät suuntautumisestani, mutta muille en yleensä tykkää kertoa asiasta. En tahdo joutua tilanteeseen, jossa suuntautumistani ihmetellään, kyseenalaistetaan tai tuomitaan, tai joudun jotenkin puolustelemaan. Tai pitämään oppituntia siitä, mitä kummaa aromanttisuus ja aseksuaalisuus ylipäätään on ja mitä se tarkoittaa minun kohdallani, mutta ei välttämättä muiden kohdalla ja, ja… 

Usein tuntuu, että koko maailma pyörii rakastumisen, seurustelun ja pariutumisen ympärillä. Kaikki laulut kertovat rakkaudesta tai eroamisesta. Mainontaan tungetaan usein seksi tai vähintään se, miten tällä tuotteella teet itsestäsi houkuttelevamman potentiaalisten kumppanien silmissä. Välillä tuntuu raskaalta elää maailmassa, jossa vallitsee oletus siitä, että kaikki ihmisethän ihastuvat, rakastuvat, seurustelevat, perustavat perheen, elävät parisuhteessa, tai vähintäänkin haluaisivat parisuhteen. Niin kuin pariutuminen olisi elämän suurin päämäärä. 

En pidä sanasta sinkku. En liitä sitä itseeni tai kutsu itseäni sinkuksi (tai tahdo että muut kutsuvat minua sinkuksi), koska siinä on se oletus, että ei seurustele tällä hetkellä mutta kuitenkin hakee seuraa, ennemmin tai myöhemmin. Eli on myös avoin lähestymisyrityksille.

Kerran tuli muutaman aseksuaalin kanssa puheeksi se, miten on usein haastavaa jutella ihmisten kanssa ja yrittää ystävystyä, kun on se oletus, että aina haetaan seuraa. Jos mies puhuu naiselle tai päinvastoin, siinä flirttaillaan tai ainakin kuulostellaan onko toinen kiinnostunut itsestä ”siinä mielessä”. Itse aseksuaalisena ja aromanttisena naisena joutuu joskus olemaan vähän varuillaan kun puhuu miehen kanssa tai mies tulee puhumaan minulle, erityisesti baarissa. Jos olen ”liian ystävällinen”, tai siis ihan normaali oma itseni, toinen saattaa tulkita sen isommaksikin kiinnostukseksi. 

Olen myös ilmeisesti huono tunnistamaan flirttailua tai muita lähestymisyrityksiä. Usemman kerran on käynyt niin, että minulle on baarissa flirttailtu mutta itse olen vain ajatellut juttelevani ja olevani ystävällinen toiselle ihmiselle. Sitten kaverini on saattanut illan päätteeksi ihmetellä, että ”Etkö sä huomannu et se flirttaili sulle? Sä vaan lähdit sit?”. Kerran päädyin kai saatille vahingossa: käveltiin baarista samaan suuntaan kotiin erään miehen kanssa, pysähdyttiin kohtaan, josta jatkettaisiin eri suuntiin, mies yhtäkkiä kysyi tulisinko hänen luokseen yöksi. Vasta tässä vaiheessa tajusin, että mies oli varmaan koko illan ja juttelumme aikana tulkinnut tilanteen ihan eri tavalla kuin minä. Osasin onneksi jotenkin kieltäytyä. Tai siis onneksi tässä vaiheessa tajusin, että hän kenties haluaisi jotakin läheisyyttä, ei vain juttelua ja tv:n katselua.

Pitkään ajattelin, että olen ihan ”tavallinen” eli hetero, ja jonain päivänä ihastun johonkin poikaan ja varmaan perustan perheen, koska niin ihmiset nyt vaan tekee. Viimeistään yläasteella aloin kuitenkin vähän ihmetellä, miten niin moni seurusteli ja minä en. Ajattelin jotenkin, että kaikki muut ovat outoja kun seurustelevat ”näin nuorena”, mutta jossain vaiheessa ajatus kääntyi ympäri ja aloin ihmetellä, miksen minä ihastu kehenkään ja seurustele. Silti vasta lähes parikymppisenä tajusin olevani aseksuaali ja aromanttinen. Oletin niin pitkään, että en ole vain vielä ihastunut, mutta kyllä se päivä joskus tulee. 

Ennen kuin sanat aseksuaali ja aromanttinen alkoivat tuntua omilta, ehdin ajatella olevani hetero, ehkäpä panseksuaali (”en tykkää sen enempää naisista kuin miehistäkään, tai muistakaan sukupuolista, ehkä oon siis pan”), tai ehkä demiseksuaali tai demiromanttinen (”jonain päivänä koen seksuaalista/romanttista vetoa”). Mutta koska koko elämäni aikana en ole kokenut romanttista tai seksuaalista vetoa kehenkään, totesin, että on turha jäädä odottelemaan ja parasta identifioitua vain niillä termeillä jotka kuvaavat itseäni parhaiten juuri nyt, ja todennäköisesti tulevaisuudessakin.

Joskus harmittelen, miten vähän tietoa aromanttisuudesta tai aseksuaalisuudesta on julkisuudessa tai vaikka koulussa. Viihteessäkin aromanttisten ja aseksuaalien representaatioita on äärimmäisen vähän. Miten moni on aromanttinen tai aseksuaali, mutta ei itse tiedä sitä, koska ei tiedä näistä suuntautumisista mitään? Miten moni voisi välttyä siltä kokemukselta, että on jotenkin outo tai vääränlainen, kun ei ole kuin toiset ja ihastu ja seurustele ja harrasta seksiä ja pidä ihmisiä kuumana? 

Aseksuaalien yhteisöjä olen löytänyt Suomessa niin netistä kuin ”oikeasta elämästä”, mutta aromanttisten yhteisöön en oikeastaan ole törmännyt. Yksittäisiin henkilöihin kyllä aseksuaaliyhteisön kautta. Moni aseksuaali on kuitenkin alloromanttinen (eli kokee romanttista vetovoimaa, on esim. heteroromanttinen tai homoromanttinen), joten joskus on tuntunut siltä, ettei aseksuaalien yhteisöissäkään ole ihan täysin kotonaan. 

Välillä mietin, millaista elämäni on joskus tulevaisuudessa. Onko minulla ystäviä, joilla on aikaa olla minun kanssani, ei pelkästään seurustelukumppaneidensa tai perheensä kanssa? Millaisena muut näkevät minut, kun olen ”sinkku” tai ”vanhapiika”? Pitääkö joku minusta huolen vanhana, jos minulla ei ole omia lapsia?

Pääsääntöisesti olen kuitenkin ihan toiveikas tulevaisuuden suhteen. Viihdyn paljon itsekseni ja tarvitsen paljon omaa aikaa ja tilaa. Yksin eläessäni saan itse päättää mitä teen milloinkin. Minulla on paljon vapautta, ja nautin siitä ajatuksesta. 

Tuntuu, että tietoisuus eri seksuaalisista (ja romanttisista) suuntautumisista lisääntyy koko ajan, ja erilaiset heteronormatiivisuudesta ja muista normeista eroavat tavat elää tulevat pikkuhiljaa hyväksytymmiksi. Myös se luo minulle toiveikkuutta.