“Kun asioista ei puhuta, niin niitä ei silloin käytännössä ole” – 41 vuotta homoseksuaalisuuden poistamisesta sairausluokituksesta Suomessa
Tänään 26.6.2022 tulee kuluneeksi 41 vuotta siitä, kun lääkintöhallitus poisti homoseksuaalisuuden sairausluokituksesta. Samana vuonna Seta ry järjesti ensimmäisen kerran vapautuspäivien mielenosoituskulkueen, jota voidaan pitää nykyisen Helsiki Pride-kulkueen alkumuotona. Kehrääjä haastatteli Sateenkaariseniorit ry:n puheenjohtajaa, Risto Hartikaista, joka kertoi elämästään aikana, jolloin todellista itseään joutui salailemaan.
72-vuotias Hartikainen on syntynyt vuonna 1950, ja toteaakin heti haastattelun alkuun 50-luvun olleen raskasta aikaa seksuaalivähemmistöille. Yli 1000 homomiestä suljettiin vankilaan keskimäärin parin vuoden ajaksi. Hartikainen pohtii noiden ihmisten kohtaloa:
– Kun elämä on tuhottu, sillä ei ole enää minkäänlaista pohjaa. En tiedä, ovatko he selviytyneet.
Ajan ilmapiiri vaikutti myös Hartikaiseen, ja sai hänet rakentamaan itselleen kaapinalle 10-vuotiaana. Myöhemmin itsesuojelu sai hänet ottamaan käyttöön kaksoiselämän.
Vuonna 1971 homoseksuaaliset teot poistuivat rikoslaista, mutta vapaata elämä homona ei vieläkään ollut. Sairausluokitus nimittäin jäi, kuten käsitys siitä, että homoseksuaali tarvitsee psykiatrista hoitoa. Ajan henkeen kuului esimerkiksi ajatus siitä, että homoseksuaalisuus ja pedofilia kulkevat käsi kädessä. Puhumattomuus ja tiedonpuute kalvoivat mieltä. Hartiakisen perheessä vaikeneminen oli yksi tapa hoitaa asioita, joten hän puhuukin vahvasti vaikenemisen kulttuuria vastaan:
– Aikuinen pystyy vaikuttamaan lapsen mielipiteisiin. Lapsi ei itse ole koskaan paha, vaan ympäristö opettaa sen.
Kaapissa Hartikainen eli 45-vuotiaaksi asti. Ulostuloon vaikutti mies, joka vei jalat alta. Hartikainen toivookin, että jokainen kokisi elämässään sen, mitä on kun rakastuu. Muutettuaan yhteen kyseisen miehen kanssa Hartikaiselle tuli tarve tulla kaapista ulos äidille ja sisaruksille. Reaktio oli onneksi hyvä:
– Olin lukenut kaiken maailman kertomuksia siitä, että koko suku heittää hemmettiin, eikä ole enää mitään asiaa tehdä mitään. Tällöin erkanee koko suvusta täysin ulos. Äitini sanoi sen sijaan, että kyllähän toi [seksuaalisuus] on ollut tiedossa aina.
Kaikki eivät kuitenkaan reagoineet samalla tavalla. 90-luvulla taloyhtiö päätti, että Hartikaisen ja hänen ex-miehensä “elämäntapa” ei kuulu taloyhtiöön, ja tukki heidän asuntonsa lukon niin, että lukkoon ei saanut työnnettyä avainta. Entinen mies joutui myös pahoinpitelyn kohteeksi ostoskujalla, ja Hartikainen sai kuulla “homomattojen” pesun olevan kiellettyä pesutuvassa. Hartikainen toteaa, että tällaisten kokemusten takia osa ihmisistä on kasvanut siihen, että homoilla ei ole minkäänlaista arvoa.
Hartikainen tuo tietysti myös esiin puheenjohtamansa yhdistyksen Sateenkariseniorit ry:n. Koko Suomessa toimiva yhdistys perustettiin reilu vuosi sitten, kesäkuussa 2021, jatkamaan Seta ry:n Sateenkaarisenioreiden vertaisryhmien toimintaa. Esiin nousee huoli siitä, kuinka paljon seniorit jättävät käyttämättä yhteiskunnan palveluita pelätessään syrjintää tai muuta epäasiallista käytöstä. Hartikainen toteaakin, että osa jättää mieluummin palvelut käyttämättä kuin tulee ulos kaapista.
Hartikainen on huolissaan siitä, miten mahdollinen muistisairaus voisi vaikuttaa hänen omiin ajatuksiinsa. Sairaus voisi pyyhkiä lähimuistista sen, että tällä hetkellä kaikki on hyvin ja asiat ovat menneet eteenpäin, jättäen jäljelle muistot rikoslaista ja sairausluokituksista. Kaappiin hän ei halua enää palata.
– Pelkään, että maailma muuttuu omassa mielessäni huonoksi, ja että negatiiviset asiat nousevat uudelleen pintaan. Kannamme omaa historiaamme, eikä kukaan voi poistaa sitä omasta mielestä, vaikka tietäisi asioiden muuttuneen paremmaksi.
Hartikainen on ehdottomasti sitä mieltä, että senioripalveluiden henkilökunnan pitää tuntea sateenkaarihistoriaa ja näin kohdata senioreita heidän traumojaan ja kokemuksiaan ymmärtäen.
Pride-tapahtumien aikaan Hartikainen on ollut mukana keskusteluissa ja huomannut, että sateenkaari-ihmiset voivat nykyään näyttää itsensä vapaammin sellaisena kuin ovat: “nuoret pystyvät avoimesti elämään sitä elämää, mitä emme itse pystyneet kokemaan.”