Kirja-arvostelu: J. S. Meresmaa vangitsee tunteiden kirjon muutamalla sanalla

Nuorille aikuisille suunnattu säeromaani Khimaira kertoo polyamoriasta ja oman identiteetin etsimiseen liittyvästä kipuilusta. Mukaansatempaava teos puhuttelee ja koskettaa erityisesti kohdeyleisöön kuuluvaa lukijaa.

J. S. Meresmaan säeromaani Khimaira (2021, Myllylahti) on tunteita herättävä taideteos. Sen sanavalinnat saavat kaiken kuulostamaan hiukan todellisuutta kauniimmalta, kauheammalta tai riipaisevammalta tilanteesta riippuen.

Khimaira oli laajasta lukuhistoriasta huolimatta allekirjoitetun ensimmäinen säeromaani. Myös J. S. Meresmaa kirjailijana oli ennalta vieras. Syöksyin siis kirjaan ilman minkäänlaisia odotuksia – ja jotenkin silti yllätyin sen mukaansatempaavuudesta. Ahmin teoksen loppuun päivässä.

Khimaira kertoo 19-vuotiaan suomenvenäläisen Saran kokemuksista ensimmäisessä polyamorisessa suhteessaan. Teoksen alussa Sara vertaa polyamoriaa lomasaareen, jonne matkataan tietämättä mitään. Tajutaan, että saarella on joitakin, jotka ovat asuneet siellä aina. Pohditaan, onko se itselle se oikea paikka: “Mutta olenko mä täällä vain käymässä / vai olenko mä jäämässä?”

Teoksen nimi, Khimaira, tulee samannimisestä Kreikan mytologian hirviöstä. Sillä on vuohen tai kauriin pää, leijonan ruumis ja käärmeen tai skorpionin häntä. Saran polysuhteen osapuolten horoskoopit ovatkin leijona, kauris ja skorpioni. Khimaira kuvaa heidän suhdettaan läpi teoksen. Horoskoopit ja kreikkalainen mytologia vilahtelevat läpi tekstin siellä täällä myös tämän suhdevertauskuvan ulkopuolella.

Uusi polyamorinen suhde ei ole ainoa asia, jonka kanssa Sara saa kamppailla ja etsiä itseään romaanin aikana. Sara on elänyt toksisessa suhteessa äitinsä kanssa läpi elämänsä, ja kamppailee sen kanssa, kuinka kertoa perheelleen olevansa lesbo. Myös suomenvenäläisen identiteetin kanssa kipuilu vilahtelee teoksessa, kun Sara pohtii, kuka hän oikeasti on ja mitä hän haluaa elämältään.

Suunnilleen Saran ikäisenä, samankaltaisia rankkoja teemoja omassa elämässään käsittelevänä nuorena ne kerrat, jolloin bussissa piti laskea kirja alas ja hengähtää, ettei pillahtanut itkuun, eivät jääneet yhteen tai kahteen. J. S. Meresmaa saattoi muutamalla sanalla vangita tunteita, joita en itse saisi ilmaistua, vaikka tilaa olisi rajattomasti. Khimairasta löytyykin varmasti jotain samaistuttavaa lähes jokaiselle tämän elämänvaiheen nuorelle.