Italian äärioikeistopuolueen puheenjohtaja pääministeriksi – ihmisoikeusjärjestöt varoittavat vähemmistöjen aseman heikentymisestä
Kuva: Wikimedia commons
Italian veljet -äärioikeistopuolueen puheenjohtaja Giorgia Meloni nousi Italian ensimmäiseksi naispääministeriksi ja samalla ensimmäiseksi äärioikeistolaiseksi pääministeriksi toisen maailmansodan jälkeisessä Italiassa. Useat ihmisoikeusjärjestöt ovat kommentoineet asiaa synkäksi uutiseksi muun muassa sateenkaariyhteisölle. Avoimesti queer-oikeuksien edistämistä vastustava, läheiset suhteet muuhun Euroopan äärioikeistoon omaava Meloni tunnetaan yleisesti myös muun muassa aborttioikeuden ja maahanmuuton vastustamisesta.
Italialaisen Italian veljet -äärioikeistopuolueen puheenjohtaja ja maan ensimmäiseksi naispääministeriksi noussut Giorgia Meloni voi ihmisoikeusjärjestöjen mukaan yrittää heikentää tai estää LHBTIQA+ -yhteisön oikeuksien edistämistä Italiassa ja muualla Euroopassa. Uutisesta kirjoitti aiemmin PinkNews. Italian veljet muodostaa liiton yhdessä Matteo Salvinin johtaman Liigan ja Silvio Berlusconin johtaman Eteenpäin Italian kanssa – joka tarkoittaa konservatiivien hallitsemista parlamentissa. Tulosten tullessa julki, Meloni ilmoitti puolueensa “hallitsevan kaikkia” sekä puhui tarpeesta “yhdistää Italia”.
Meloni syntyi ja varttui yksinhuoltajaäitinsä kasvattamana Rooman työväenluokkaisessa, vahvan vasemmistolaisen perinteen omaavassa Garbatellassa. Hän on nuoruudestaan asti sitoutunut oikeistokonservatiivisiin arvoihin ja liittyikin vuonna 1992 nykyisin lakkautettuun, Italian entisen fasistidiktaattori Benito Mussolinin kannattajien toisen maailmansodan jälkeen perustamaan, uusfasistiseen Italian sosiaaliseen liikkeeseen – ollessaan 15-vuotias. Meloni liittyi vuonna 2013 perustettuun Italian veljet -puolueeseen, joka perustettiin jatkamaan epävirallisesti Italian sosiaalisen liikkeen perinnettä. Hän eteni nopeasti puolueen johtoon poliittisen vaikutusvaltansa ansiosta.
Fasistiksikin toisinaan epäilty Meloni kiistää vihjeet Italian veljien uusfasistisesta ohjelmasta. “Puolueemme on Italian konservatiivinen puolue. Olemme nykyaikainen hallitusoikeisto, joka hallitsee nykyään 15:tä aluetta 20:sta ja satoja kuntia Italiassa. Minä olen myös Euroopan konservatiivisen puolueen (ECR) johtaja, johon kuuluvat myös Puolan ja Tšekin pääministerit, joilla on myös läheiset suhteet brittiläisiin toryihin, Yhdysvaltain republikaaneihin ja Israelin Likudiin”, Meloni kommentoi Euronewsille.
Meloni tunnetaan muun muassa pitkäkestoisesta LHBTIQA+ -vastaisesta aktivismistaan Italiassa ja laajemminkin Euroopassa. Useat LHBTIQA+ -järjestöt ovat varoittaneet, että Melonin hallitus tulee vaikuttamaan kielteisesti ihmisoikeuksien toteutumiseen, sillä Meloni suhtautuu avoimen vihamielisesti aborttioikeuteen ja maahanmuuttoon.
Melonin vuodesta 2014 johtama Italian veljet -puolueen tiedetään liittoutuneen Liiga -puolueen kanssa estääkseen lakiesityksen ratifioinnin, jolla pyrittäisiin saamaan naisvihalle ja LHBTIQA+ -yhteisöön ja vammaisiin kohdistuvalle väkivallalle viharikosnimike. Italian veljet on ilmoittanut sivuillaan vastustaneensa lakiesitystä niin kutsutun “gender-ideologian” edistämisen vuoksi. Meloni vastustaa avoimesti samaa sukupuolta olevien parien perheellistymistä ja intersukupuolisten ihmisten oikeuksien edistämistä sekä niiden turvaamista. “Gender-ideologian” todelliseksi tavoitteeksi Meloni väittää äitiyden lakkauttamisen sekä naisten hävittämisen.
“Valtion on pyrittävä varaamaan adoptio miehelle ja naiselle huolehtiakseen heikommista”, hän sanoi maaliskuussa pitämässään puheessa ja toisti ettei määrittele itseään näkemyksestään huolimatta homofoobiseksi. Washington Postille syyskuussa antamassaan haastattelussa Meloni toisti näkemyksensä lisäämällä, että hänen mielestään adoption varaaminen heteronormatiiviselle perheelle “on parasta epäonniselle lapselle”.
“Poliittinen voima, joka ei ole tehnyt LHBTIQA+ -yhteisön iholla muuta kuin synkkää propagandaa”, twiittasi 26.9. italialainen sateenkaarijärjestö Circolo Mario Mieli ennustettujen parlamenttivaalien tuloksista ja kutsui niitä Italian luovuttamiseksi avoimesti queer-oikeuksia vastustavalle äärioikeistolaiselle liittoumalle.
Meloni on vaalikampanjansa aikana kiistänyt usein vihjeet siitä, että hänen johtamansa puolue pyrkisi heikentämään vähemmistöjen asemaa – siitä huolimatta, että hän on toistuvasti käyttänyt muun muassa LHBTIQA+ -vastaista retoriikkaa vahvistaakseen omaa poliittista kampanjaansa. Hän on esimerkiksi lausunut kesäkuun puheessaan: “Kyllä luonnolliselle perheelle, ei LHBT -lobbaamiselle. Kyllä seksuaali-identiteetille, ei gender-ideologialle!”. Meloni matkusti tuolloin Espanjaan tukeakseen paikallista Vox -äärioikeistopuoluetta.
Italia tunnetaan Länsi-Euroopan LHBTIQA+ -oikeuksien suhteen poikkeustapauksena – maassa hyväksyttiin samaa sukupuolta olevien henkilöiden rekisteröidyt parisuhteet vuonna 2016, mutta muuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistäminen tapahtuu muita hitaammin. Transihmisten on haettava juridisen sukupuolen vahvistusta ja nimen virallistamista oikeusteitse lain 164/82 mukaisesti. Kyseessä on monivaiheinen ja pitkäkestoinen prosessi, joka edellyttää tuomioistuimen myönteisen päätöksen lisäksi “tarpeen mukaan” kirurgisia sukupuolenkorjaushoitoja.